Joulujuhlat

Jouluaatto valkeni rankkasateessa. Syotiin aamupalaa ja Anne ja Kleng lauloi
synttarilaulun. Sain lahjankin - tosi hienon lavalavan, Anne oli ollut maissa
kaymassa vaihtokauppaa. Kerailtiin sadevetta tankkeihin ja odoteltiin sateen
laantumista, etta paastaan maihin. Sita olisi saanutkin kylla odotella ja hetken
paasta luovutettiin ja hypattiin kumiveneeseen. Ensimmaiseksi suunnattiin tyttojen
luo, jotka olivat pyytaneet meita tulemaan, kun halusivat juhlia synttareita.
Paastiin kookoslehtikaton alle kuivattelemaan, saatiin kukkaseppeleet paahan ja
synttarilaulut raikasi englanniksi, norjaksi ja suomeksi. Naiset olivat
valmistaneet meille myos paikallista ruokaa - jota vahan jannityksella odotin. Se
oli kuitenkin ihan parhaimmasta paasta - keitettya taroa (vahan perunamaista
ehka?) kookoskermalla. Perinteiseen tyyliin kaikki halusi, etta vaan me syodaan,
eivatka olisi itse ottaneet mitaan, mutta yhta perinteisesti ruokaa oli taas
valmistettu ehka kahdeksan kertaa niin paljon, kun me ikina onnistuttaisiin
popsimaan. Lopulta jakamisyritykseni menivat lapi ja ainakin lapset tuli hakemaan
taro-palasensa. Me oltiin myos tehty "synttarikakkua" joka meni hyvin kaupaksi ja
kaikki innoikkana popsi sen lehtilautasilta. Ihan superihana synattaritunnelma.

Ekoista synttarijuhlista jatkettiin matkaa Markuksen luo, jo ensimmaisena paivana
ilmoitti, etta synttareita juhlitaan sitten hanen luonaan. Taman jalkeen han joka
paiva palasi raportoimaan tilanteesta ja 23.paivan iltana han viela saapui
kertomaan, etta nyt han tuli vahvistamaan, etta synttarijuhlat ovat huomenna ja
etta hanen vaimonsa on valmistanut paikallista ruokaa ja toiset ovat juuri
kanooteillaan hakemassa polttopuita viereisesta saaresta synttareita varten. Olen
kylla niin otettu, miten kaikki haluaa nahda vaivaa ja ovat aivan innoissaan
jarjestamassa ja onnittelemassa. Taalla helposti tuntee olonsa tervetulleeksi.
Mutta siis matkalla Markukselle pysahdyttiin viela yhden opettajan talolla. Han
halusi esitella, miten he valmistavat yhta jouluherkkuaan. Ruoka tehdaan
breadfruitista, sita liotellaan ja keitellaan ja siiviloidaan ja leivotaan ja
vaiks mita, mutta kiinnostavinta oli, etta taman jalkeen se kiedotaan
lehtikaareisiin ja haudataan maahan. Haudataan maahan kahdeksi vuodeksi. Eli tana
jouluna herkutellaan breadfruitia vm-09, nam! Erityisen savayksen teki kirkkaan
pinkki vari, kun breadfruitmassa oli varjatty elintarvikevareilla.

Markuksen luo kun paastiin kajahti taas Happy Birthday ilmoille ja lisaa kukkasia
paahan. Markus itse ei viela ollut kotona, mutta koko hanen perheensa vaimo,
lapset ja vaimon aiti ja siskot toivottivat meidat tervetulleiksi, onnittelivat ja
olivat laittaneet ruokaa. Tatakaan ei kylla Suomessa ikina sattuisi: kutsu omille
synttareille jonkun luo, jonka olet tavannut kerran ja kun saavut, on paikalla
vaan ihmisia, joita et ole ikina edes nahnyt, mutta jotka juhlistavat sinua kuin
olisit osa perhetta. Taalla maisteltiin taroa vahan eri muodossa, kalaa,
keittobanaaneita ja uutta suosikkiani kookosoljyssa paistettua breadfruitia.
Markus kertoi kiivenneensa sen puusta aamulla rankkasateessa. Se breadfruit oli
eka maistamani paikallinen ruokalaji, joka on tosissaan hyvaa. Taro ja
keittobanaanit on yleensa joko ihan ok, koska eivat maistu oikein miltaan tai
vahan silla rajalla, etta tuleeko paha olo vai ei. En tieda ollaanko taalla
Ifalikilla parempia kokkeja kuin muualla vai olenko alkanut tottua, koska taalla
myos nama taro- ja banaanisetit on olleet tosi jees. Markuksen luona viihdyttiin
varmaan pari tuntia, Liva ja Markuksen samanikainen poika innoissaan paineli
kissanpoikasen ja tipujen perassa (yksi melkein kuoli kasittelyssa, mutta elpyi).

Illalla juhlittiin jouluaattoa veneella. Meidan jouluillallinen koostui Klengin
nappaamasta tonnikalasta ja perunoista. Synttarikakkua jalkkariksi ja sitten
olikin jannittava pakettien avaamisvuoro. Liva oli aivan innoissaan, mutta ei
niinkaan siita etta itse saisi paketteja, vaan han oli aluksi vahvasti sita
mielta, etta ne on kaikki mulle, koska mulla on synttarit. Taalla ei noiden
lahjojen takia olla kauheasti stressattu. Taman perinteen voisi omaksua kotonakin:
lahjat pakettiin pari tuntia ennen avaamista (paperia kun ei oikein ole niin
huivit ym. kay myos hyvin) ja ainoastaan jotain mita voit loytaa omasta talostasi
tai viereisesta metsasta :D Juuri semmoisia lahjoja meidan paketeista paljastui.
Kleng sai Annelta taman tekeman maalauksen, mina puudelfiinin, joka saatiin
Solomoneilta, Anne lavalavan, Liva hammasharjan ja kirjan ja Edgarista en edes
muista. Mun antamat "lahjat" oli kortti jokaiselle. Liva sai esimerkiksi
kissakortin, josta oli aivan liekeissa.

Taalla juhlitaan joulua joulupaivana: ensin kirkko ja sitten muuta ohjelmaa. Me
suunnattiin ennen kirkkoa taas niiden naisten luo, jotka jarjesti synttaritkin. He
olivat luvanneet auttaa meita valmistautumaan kirkkoon. Saatiin uudet lavalavat ja
kukkaseppeleet paahan. (Se on ihmeellista miten he jakelee niita lavalavoja pois
tuosta vain tai vaihtaa pakettii kahvia...siihen menee ainakin kaksi viikkoa kun
sellaisen tekee. Mutta todella suuresti arvostan, kun he haluaa meille sellaiset
antaa.) Kirkosta pidin enemman kuin muissa paikoissa. Taalla laulettiin paljon!
Monesti kay aika puuduttavaksi istua ja kuunnella kielta, josta ei ymmarra kuin
viisi sanaa. Tosi hienoa katseltavaa myos, miten kaikki oli pukeutuneet
kaikenvarisiin lavalavoihin, upeita kukkaseppeleita, joillain esiintyjilla oli
palmunlehdista tehty hame tai koristeita ja monet olivat maalanneet itseaan,
useimmiten keltaisella.

Kirkon jalkeen kaikki asettui pihamaalle omien sukulaistensa kanssa (miten sekin
erotellaan kun kaikki on sukua) syomaan ja odottelemaan ohjelman alkamista. Koko
kyla oli yhdessa koonnut meille korillisen ruokaa: breadfruitia, taroa, banaania
ja kalaa. Ensimmainen ohjelmanumero oli lahjojen jako. Heilla oli sellainen
systeemi, etta jokainen hankkii yhden lahjan (ja tietaa kenelle se on), lahjat on
koottu yhteen paikkaan ja sitten ne jaetaan saajille. Keskella olikin iso kasa
lehdista punottuja koreja, joihin lahes kaikki olivat lahjansa pakanneet.
Puolivalissa kajahti "Merry Christmas to yacht boat La Familia!". Me ei tiedetty
olevamme mukana, mutta saatiin pussi sitruunoita ja metrin pituinen papu ja
kortissa luki "from Osama, where you first tried fried breadfruit". Sehan oli siis
Markukselta, joka partoineen ehka muistuttaa kaukaisesti Osamaa :D

Ruoan ja lahjojen jalkeen Anne lahti veneelle lapsien kanssa nukkumaan, mutta ma
ja Kleng jaatiin juhliin. Seuraavaksi ohjelmassa oli tanssia. Ekana esiintyi
koululaiset ja sitten myos vanhemmat tanssijat. Ihan huisin hienoa! Kaikilla oli
aivan upeat asusteet, maalaukset ja monet oli tosi taitavia esiintyjia. Koko
iltapaiva vietettiin kirkolla katsoen esityksia tai vain jutellen. Yksi mies,
Dominique, jolle kerroin opiskelleeni pari vuotta opettajaksi, alkoi jarjestaa
mulle tapaamista saaren opettajien kanssa. Han oli itse hirvean huolissaan
lapsista ja koulusysteemista, koska siina oli hanen mielestaan niin paljon huonoa
(meidan mielipiteet itse asiassa kohtasi aika taysin). Juttelin hanen kanssa
pitkaan ja han otti todella asiakseen jarjestaa mut tapaamaan muita opettajia,
etta voin "antaa neuvoja". Loppua kohti alkoi kuulostaa jo silta, etta Dominique
odottaa mun suunnilleen uudistavan koko koulusysteemin. Vahan oli odotukset
korkealla, taitaa tulla janna tapaaminen. Han myos hyvin pitkaan puhui sen
puolesta, miten kovasti he tarvitsisivat minua, etta jos voitaisiin jaada
pidemmaksi aikaa ja toki olisi hirvean hyva, jos ma tulisin pian takaisin.Ma oon
kylla monesti miettinyt, etta tallaisessa paikassa olisi hauska viettaa aikaa
pidempaan, etta paasisi oikeasti sisalle siihen ajatusmaailmaan. Nain nopeasti se
ei onnistu. Oon myos aika vakuuttunut, etta jos tama olisi vasta mun alkumatka,
enka olisi ollut poissa niin kauaa, niin olisin varmaan jaanyt Kapingalle tai
tanne :D Nyt ei kylla viitsi, alkaa pelatko. Sellaista joulua meilla,
hyvaa joulua teille, katsotaan koska lahdetaan vai jaadaanko kenties uudeksi
vuodeksi...

Kolme paivaa jouluun…

…ja taalla aletaan olla joulutunnelmissa. Tanaan paastiin ekaa kertaa maalle ja
nakemaan kyla. Me mentiin yhdessa Annen ja Edgarin kanssa ja oli kylla kokemus.
Ifalik, yksi paikoista, joita ei luulisi olevan olemassa. Turkoosin meren
ymparoima atolli, ymparilla riutta johon aallot murtuu ja kaaressa muutama
pienehko vihrea saari palmuineen. Asumukset on taallakin rakennettu vain
ympariston tarjoamista materiaaleista – lahinna kai siis palmuista. Kulkuvalineena
kanootti – purjeella tai ilman. Silla liikutaan seka laguunin sisassa, etta
lahdetaan saasta riippuen myos ulos kalastamaan. Kalastajan saapuessa takaisin,
voi kanootin asennosta nahda onko kalaa tullut vai ei. Tata on nahty Vanuatulta
asti lahes joka paikassa, mutta Ifalikilla perinteet on sailytetty viela
vahvemmin. Miehet pukeutuvat perinteen mukaisesti tietynlaiseen lannevaatteeseen,
joka peittaa vain kriittisimmat kohdat ja naisten ainoa asuste on lavalava,
lantiolle hameeksi kietaistu kangas, ei mitaan ylaosia.

Vaikka Ifalik onkin lahempana ”suurempia” kylia kuin esimerkiksi Kapingamarangi,
vaikuttaa se silti olevan lahes yhta ulottumattomissa. Sama laiva tannekin tuo
tarvikkeita jokusen kerran vuodessa ja nyt on sekin dengue-epidemian takia
jattanyt tulematta, joten esimerkiksi sokerin peraan kaikki kyselee. Kun miettii
kuinka ”kaukana kaikesta” tama on ja miten vahvasti perinteet nakyvat, voi
helposti luulla, etta taalla ei tiedeta mitaan muun maailman menosta. Aika vaara
luulo. Juteltiin kylan paallikon kanssa – joka on saapumisestamme asti joka paiva
tullut kahville :D – ja han kertoi opiskelleensa ja asuneensa 12 vuotta
Yhdysvalloissa. Opiskelut loppui siihen, kun han tippui palmusta ja loi
paansa…Ihmiset muutenkin vaikuttaa olevan ihan tietoisia valinnastaan elaa nain.
Paljon toki on olosuhteiden sanelemaa, mutta kylla heillakin ihan muiden saarien
ja atollien tapaan olisi mahdollisuus esimerkiksi shortsit ja t-paita –lookiin,
mutta he ovat paattaneet pitaa perinteet elossa. Eristyksissa asuminen nakyy kylla
taallakin joissain ajatusmalleissa – usein esimerkiksi kysymykset liittyen
paikkaan josta tulen, ovat muodossa: ”millainen saari se on” tai ”kuinka pitka
matka sinun saareltasi on tanne”. Ei tule edes mieleen, etta kaikki ei asu
saarella, koska koko Micronesia (ja ymparoivatkin maat) on vain pikkusaaria. Ja
lahes kaikki siis puhuvat todella hyvaa englantia pikkukoululaisista lahtien, etta
kommunikointi ei ole ongelma.

Meilla oli tanaan siis hieno retki maihin. Koko paikka oli kuin taydellinen
mielikuva Tyynemeren saaresta – joskus kauan sitten. Miehet lannevaatteissaan
kalastamassa, tytoilla paksut, pitkat, mustat hiukset ja rinnat paljaina. Muutama
nuori tytto lahti nayttamaan meille ymparistoa – ja ymparilla juoksi perinteinen
lapsilauma, aivan innoissaan pikku-Edgarista. Nahtiin koulu ja toisella puolella
saarta oleva upea pitka valkoinen hiekkaranta ja riutalle murtuvat isot aallot.
Taalla voi kylla menna uimaan saalla kuin saalla, riutta suojaa isoiltakin
aalloilta. Mereen pulahduksen jalkeen jatkettiin takaisin kylaan. Yksi tytoista
johdatti meidat talolleen. Ulkona narulla roikkui varmaan kymmenen lavalavaa,
niita naisten asuja siis, kasintehtyja. Tosi upeasti valmistettuja, paksuhkoa
kangasta, tulee ihan mieleen pirtanauhat (hullusti enemman hommaa vaan): upeat
kuviot ja jokaisella saarella on oma reunakuviointinsa, josta sen voi tunnistaa.
Tytto sanoi, etta haluaa antaa meille lahjaksi kutomansa lavalavan. Kummallekin
solmittiin jollain kaislankorrella lavalava lanteille ja oli ne kylla hienot. Me
ei paasty viela sille tasolle, etta oltaisiin paikalliseen tyyliin ihan
ylaosattomissa oltu, mutta lavalava ja bikinit. Seuraavaksi saatiin viela ihanasti
tuoksuvat kukkaseppeleet paahan. Oijoi! Tallaiseen ei kuvittele edes tormaavansa,
aika ainutlaatuinen paikka. Kleng nauroi, kun saavuttiin takaisin veneelle taysin
erinakoisina kuin sielta lahtiessa, Ifalik oli tehnyt tehtavansa jo parissa
tunnissa :D

Illalla leivottiin piparkakkuja ja saatiin taas paljon kanootteja kylailemaan ja
juttelemaan. Uusi, hassu ystavamme Marcus tuli taas kaymaan, talla kertaa
lapsetkin mukana. Han oli selkeasti ottanut sydamen asiakseen jarjestaa mulle
synttarit, muistutteli siita useaan otteeseen. Tiedossa kuulemma ainakin laplapia
(ihan karsea paikallinen ruoka...). Tuli toinenkin synttarijuhla tarjous, kun
paikalle melonut nuorimies kertoi veljellaan olevan synttarit samana paivana,
joten voidaan juhlia yhdessa. Taitaa tulla erikoisin joulu tahan mennessa!"

Joululoma Ifalikilla

Eilen, maanantaina, saavuttiin juuri ennen auringonlaskua Ifalikille.
Koko paivan jannitettiin ehditaanko niin valoisaan aikaan, etta paastaan
atollin sisaan ja juuri ja juuri onnistuttiin. Puoli tuntia myohemmin
olisi varmaan ollut joo liian vaikea sisaantulo.Kuusi yota ja seitseman
paivaa kesti matka Kapingamarangilta. Koko matkano li kova tuuli ja
seitsemasta paivasta varmaan kuusi satoi…ihan alkoi jo muistuttaa matkaa
Uudesta-Seelannista. Toisaalta hienoa, kun oli tuulta ja edettiin
nopeasti, mutta samalla tosi vasyttavaa. Ihan jo pelkka oleminen vaatii
voimia, saatika sitten ruoanlaitto tai muut pakolliset hommat. Sisalla
veneessa on hirmu kuuma ja kostea, kun kaikki luukut taytyy pitaa
kiinni. Yleensa yovahdit (ja paivatkin) sujuu aika leppoisasti, kun
tuulta on sen verran, etta windpilot (automaattiohjaussysteemi, joka
toimii tuulella) hoitaa suurimmaksi osaksi homman ja vaatii vaan valilla
hiukan fiksausta. Nyt tuulta oli kuitenkin niin paljon, etta jonkun piti
seista koko ajan tarkkana ruorin takan seka paivin etta oin.

Erityisesti yovahdit olikin tosi raskaita. Lapset oli hiukan kipeita,
joten ma ja Kleng tehtiin yot kahdestaan. Ma olin yleensa ulkona yhdesta
tai kahdesta yolla seitsemaan tai kahdeksaan aamulla. Tuommoinen kuuden
tunnin vahti on muutenkin tosi pitka, joten kaatosateessa ja hirveessa
tuulessa se alkoi olla jo aikamoista toimintaa. Aika nopeasti uuteen
rytmiin kuitenkin tottuu ja hyvin se sujui. Ja taalla on onneksi niin
lammin, etta ulkona voi helkposti seista shortsien ja takin kanssa koko
yon vaiks olisikin lapimarka. Ei meilla nyt siis mitaan ihan hullua
kelia kylla ollut, mutta kun on viime kuukausina tottunut aika pitkalti
sellaiseen rauhalliseen menoon auringossa ja johonkin 10 – 15 solmun
tuuleen niin vahan jannitti, kun yhtakkia vaihtuikin sateeseen ja 25
solmuun ja siita ylospain. Klengilla taisi olla parhaimmillaan yhtena
yona 38 solmua. Voi jestas, siina kohtaa ma en kylla enaa varmaan
parjaisi tai ainakaan uskaltaisi olla ohjaamassa, kun on jo niin hullut
voimat veneessa. Tosi vasyttava matka ja viiden paivan jalkeen alkoi
kylla olo jo sellainen olo, etta kauaa ei enaa jaksa, jos kaikki yot on
niin hurjaa menoa. Viimeisena yona alkoi jo aallotkin kasvaa, mika vaan
lisasi mun jannitysta, kun sai olla entista tarkempana. Valilla kun tuli
isompia aaltoja niin mentiin ihan kallellaan vetta vaan tulvien
kannelle.

Olikin siis hieno tunne, kun Ifalik haamotti horisontissa! Kun viimein
oltiin pysahdyksissa niin tuntui, etta sita vaan tarisee, kun ei ole
tottunut moiseen paikkaoloon laisinkaan. Ja illalla tuli uni aika
nopsaan. Tama Ifalik on Kapingamarangia pienempi atolli. Paikka, jossa
elellaan ilmeisesti hyvin perinteiseen tapaan. Miehet lannevaatteissa
tuli kanooteilla tervehtimaan: ensin yksi paallikoista ja sitten paljon
muita. Ei olla viela tanaan paasty rantaan, koska kylassa oli kuulemma
joku kuollut viime yona ja tanaan on hautajaisjarjestelyja, joten muut
paallikot (?) ei voi ottaa meita vastaan.

Eilen ensimmainen viesti joka saatiin kylalaisilta oli huolestuneet
kyselyt, mista pain ollaan tulossa. Yapilla ja Palaulla on kuulemma
dengue-kuume epidemia ja sielta tulevat veneet ei kai saa edes pysahtya
muilla atolleilla. Mun eka reaktio oli semmoinen
naurunsekainenitku-fiilis. Ei voi olla totta! Ne on juuri ne kaksi
paikkaa joista oli mahdollista lentaa. Ma oon nyt niin monta kertaa
tehnyt lentosuunnitelmia, jotka ei ole onnistuneet ja nyt sitten viela
joku tautiepidemia…(taman jalkeen viela luin aidin sahkopostin, etta
Etela-Korean armeija on halytystilassa ja toki kaikki lennot menee
Soulin kautta, niinpa tietysti :D) Ei kylla tietoa onko se epidemia edes
niin vakava, ehka Palaulle meneminen kuitenkin onnistuu. Toivotaan.
Kaikki bongaamaan tahdenlentoja, loytamaan manteleita riisipuurosta,
rukoilemaan ja tanssimaan vaikka sadetansseja sen puolesta.

Nyt kuitenkin joulu- ja synttarijuhlat taalla Ifalikilla. Jos olisi
viime jouluna pitanyt veikkailla, missa vietan seuraavan, ei olisi
varmaan Micronesia ollut TOP10:ssa…tai edes 100:ssa. Ollaan toivottu
joululahjaksi sadetta, vene lepailee ihan vinossa, ilmeisesti siksi,
etta vesitankit alkaa olla aikas tyhjat. Tanaan ollaan koko paiva
tyoskennelty joulutunnelman eteen: vene on siivottu purjehduksen
jaljilta, ”jouluvalot” ripustettu ja piparitaikina leivottu (se tuoksu
jo yksinaan sai niin joulufiiliksen!). Ihana olo, kun vene on
paikallaan, taalla on puhdasta, tuoksuu hyvalle ja itse on paassyt
uimaan. Yksi mies, Marcus, juuri tuli kanootin kanssa kaymaan ja toi
meille hienot kukkaseppeleet. Han oli ihan innoissaan kunk uuli, etta
mulla on synttarit pian: ”kerron vaimolleni, etta meidan taytyy
jarjestaa jotain illalla 23.paiva…kookoksia tai jotain.” Haha, tulee
varmaan hassut juhlat.

Joulutunnelmaa (4 deg 07 67 N 149 deg 52 83 E)

Monet ovat kirjoitelleet joulukuun alussa valinneesta loskakelista,
sateesta jne. Taalla on ollut vaikea paasta tahan
”joulunlahestymistunnelmaan”, kun on niin aurinkoista ja kuuma, mutta
viimein edellisen yon vahdissa paasin aika lahella. Oli oikein hyvin
onnistunut kuuden tunnin simulaatio ”Suomi joulukuun alussa”: vetta
aakatasossa koko kuusi tuntia kun seisoin ruori takana, kova tuuli ja
aivan pimeaa. Ihan niin kylma ei kylla mitenkaan ollut, mutta toki
yritin parhaani tassakin suhteessa ja puin paalle vaan t-paidan ja
shortsit – jos edes hiukan vilunvareita saisi aikaan. Onnistuin! Aamulla
kun Anne kuuden maissa herasin ja sytytti alhaalla viela pienen lyhdyn
(aka jouluvalo) oli kylla lahinna joulufiilista mihin olen yltanyt
sitten joulukuun 2010. Jes!

Kapingamarangi jai siis taakse ja ollaan matkalla kohti Yapia.
Kapingamarangilla oli ihanaa. Siella tuli todella sellainen olo, etta
taalla voisi kelluskella vaikka miten pitkaan. Ja tosi haikeaa lahtea.
Paikka, johon ei kovin helpolla takaisin paase: rahtilaivalla kahdesti
vuodessa. Viimeisena paivana kavin koulussa kahdeksasluokkalaisille
juttelemassa Suomesta ja ties mista. Mulla oli hieno ”ne voi vaan kysya
multa kysymyksia” –suunnitelma, joka kaatui siihen, etta kukaan ei
uskaltanut kysya mitaan ja ma hopotin itsekseni ties mista karhuista ja
hirvista ja lucia-kulkueista. Oli mulla hienoja kirjojakin ja paljon
kuvia (paljon kuvia Norjasta, jotka esittelin toki Suomena…). Kaikki oli
kylla hirmu innoissaan, vaikka superujoja olivatkin. Erityista hilpeytta
heratti kuva pilkkimisesta: kasittamatonta, etta mereen tehdaan reika
kalastamista varten!

Tiistaina tosiaan lahdettiin ja maanantaina pitaisi olla perilla.
Suunnitelmana, etta pysahdytaan jollain atollilla ennen Yapia viettamaan
joulua. Ja sitten mulla on lentokentta-suunnitelmia. Katsotaan miten
niiden kanssa kay, La Familia on vannoutunut saamaan mut Filippiineille
saakka, mutta yritan pysya lujana. Kaksi viime paivaa oli hillitonta
sadetta ja tosi kivaa tuulta. Ihan hirvean vasyttavaa, kun koko ajan
pitaa seisoa ruorissa supertarkkana ettei mene vikaan ja sisalla on ihan
allon kuumaa (ja marka), kun mitaan luukkuja ei voi pitaa auki. Tanaan
saatiin taas rauhallisemmat tuulet ja aurinko, ihanaa! Saatiin juuri
kala koukkuun ja Liva ja Edgar keikkuu katselemassa kun se roikkuu
veneen perassa. Livan analyysi oli: ”Det er kjempestor den dær
mahimahien!”. Ei ollut kylla iso eika mahimahi, mutta jotain paivallista
kuitenkin!

Juoksubiitsi

On tassa viime aikoina ollut hirvea ikava kaikkia
liikuntamahdollisuuksia. Naen jo suurinpiirtein unia juoksulenkeista,
kun ei ole ollut moisiin hirveesti mahiksia. Tai kai sita mahiksia aina
on, mutta selityksia miksi ei, loytyy niidenkin edesta. Tama vene-elama
on helposti tosi passiivista, kun tata liikkumatilaa itse veneessa ei
niin alyttomasti ole. Uida toki voi(si)! MUTTA…ma oon kehittanyt jostain
ihan typeran hai/meduusa-pelon. En ole varma kuinka helppo polttava
meduusa on erottaa vaarattomasta, enka halua testata, ne pienetkin
sattuu jo niin paljon. En kylla tajua mista tama on oikeesti saanut
alkunsa. Tiedan sen faktan ettei ne isot hait tanne riutan sisaan tule,
mutta en vaan saa itseani psyykattua millekaan pitkille, yksinaisille
uintilenkeille. Se on vaan henkisesti liian raskasta, kun pelottaa niin
paljon :D Juoksumaastoja taalla ei todellakaan kovin ole ja jos joskus
jonkun sopivan biitsin loytaakin niin se on jonkun kylan edessa ja
kaikki 100 ihmista seisoo ihmettelemassa sun touhuja…ei kiitos. Sama
patee hyppynarulla hyppimiseen. Kuntopiiri veneen kannella on paras
idea, jonka olen tahan mennessa keksinyt – toteutukseen se ei ole viela
paassyt. (Sitakin on helppo selitella tilan puutteella) On ollut vahan
sellainen ”jos ei voi tehda kunnolla niin jatetaan sitten kokonaan
tekematta” –meininki.

Tanaan koitti kuitenkin kauan odotettu hetki: vaihdettiin ankkuripaikkaa
ja edessa levittaytyi pitka ranta, asumattomalla saarella. Oi kylla!
Aamu alkoikin juoksulenkilla ja ties milla kuperkeikoilla ja
voimisteluliikkeilla. Voi etta oli ihanaa. Harmi vaan, etta naita
biitseja sattuu eteen kerran viidessa kuukaudessa ;) Ehka tasta
inspiroituneena keksin kuitenkin uusia liikuntamuotoja ja vahemman
selityksia.

Sairastajat taalla alkaa olla kunnossa ja mun vastustuskyky otti tayden
voiton ja saastyin kuumeilta. Kellutaan edelleen Kapingamarangilla.
Varmaan ollaan viikonlopun yli niin etta kaikki ovat saaneet voimansa
takaisin. Taalla on kylla mukavaa, totuttuun tyyliin kaikki on tosi
ystavallisia ja yrittaa olla avuksi kaikin tavoin. Hiukan kuitenkin myos
erilainen kulttuuri taalla. Ihmiset ei ole jotenkin niin ylitsevuotavan
innoissaan ja ”paallekayvia”, mika on ihanaa. Kannella voi istuskella
ilman, etta koko ajan on viisi kanoottia pyorimassa ymparilla ja
silleen. Uutta on myos se, miten ihmiset tarjoaa apuaan ja tuo sulle
vaikka sakillisen kookoksia tai kalan – odottamatta mitaan vastaan.
Muualla on hyvin vahvasti sellainen kulttuuri, etta joka vihanneksesta
ja palveluksesta osataan kylla kayda kauppaa ja vaatimukset nousee
valilla ihan alyttomyyksiin. Toki ollaan taallakin aina tarjottu vastaan
jotain ja samalla tavalla ollut molemminpuolista – se asenne siella
takana on vaan ihan eri, johtuneeko ehka siita ettei taalla montaa
venetta vuodessa kay.

Eilen siirryttiin ankkuriin toiselle puolelle laguunia, koska taalla on
pari uponnutta jaannetta toisesta maailmansodasta: japanilainen
lentokone ja amerikkalainen laiva. Talla Vanuatu – Solomon – Papua –
Micronesia –akselilla onkin aika hirveesti pohjaan painuneita
sotajuttuja. Jossain paikoissa oikein tajuaa miten hullun touhua sekin
on ollut…oikeesti kun yhdessa kanaalissa on 40 laivaa ja muutama kone.
Tai Vanuatulla ”Million Dollar Point” minne jenkit kippasi kaikki
varusteensa lahtiessaan. Hieno homma. Mutta kaytiin siis eilen Klengin
kanssa snorklailemassa sen lentokoneen luona. Aika palasina se oli,
mutta ihmeesti siina ei kylla kasvanut juuri mitaan. Lentskari oli vaan
noin 10 metrissa niin voi sukellella ilman sen ihmeempia varusteluja. Se
amerikkalaisten laiva on tassa ihan meidan veneen vieressa, ehka menen
tanaan katsomaan, vaikka sen lentokoneen perusteella voin kylla sanoa,
etta mua kiehtoo enemman korallit kuin jotkut sotahylyt.

Tajuntaan on alkanut iskeytya hienoinen pelko, etta taalta(kaan) ei ehka
paase viela lentamaan. Yritan olla ajattelematta asiaa – asioiden
kieltaminen on aina paras keino, eiks vaan. Ei Voisi Vahempaa Kiinnostaa
mikaan purjehdus Filippiineille…viela hienoinen toive elossa, mutta saas
nahda. Jos tama Filippiineille paatyy, niin siina kohtaa meilla alkaa
myos taalla miehistossa olla hiukan eri intressit sen suhteen, kuinka
nopeasti me tata matkaa taitetaan. Ma lahinna haluisin akkia hoitaa
homman pois alta, mutta muut varmaan mielellaan ottaisi hiukan
hitaammin. Taytyy loytaa joku balanssi, koska en halua kuitenkaan ruveta
hirveesti hoputtelemaan…mutta joku tahti olisi kuitenkin kiva. Hiukan
sekopainen olo, kun toisaalta haluisin vaan lillua taalla Kapingalla,
koska mua ei noi purjehdukset hirveesti nyt inspaa, mutta toisaalta vaan
purjehtia ja purjehtia, etta paastaan eteenpain. Kuulostipas nyt
epatoivoiselta …ei taalla asiat nyt mitenkaan varsin huonosti siis ole,
arsyttaa vaan, kun olisi jo valmis lopettamaan, mutta ei voi tehda
mitaan sen eteen. Mutta eipa tassa siis mitaan jarkea ole loppumatkaa
pilata pohtimalla koska paasee pois. Vaikka sitakin taatusti tulee
tehtya, niin taytyy keskittya hyvaksymaan tilanne ja nauttimaan
loppuhetkista. Kylla tama aurinko ja meri ja kookokset edelleen ihan
ihanaa on, mutta alkaa olla jo ikava esim. jonkinlaista sosiaalista
elamaa La Familian ulkopuolella :D Mutta joo…mun sosiaalisia kontakteja
saa rikastuttaa tutut ja tuntemattomat lahettamalla mulle hirrrrveesti
sahkopostia meidan satelliittiin lennuk (a) skyfile piste com. Ne
ilahduttaa aina :) Ja ai niin, Cailean ainakin sanoi, etta silla oli
joku ongelma tuon satelliittimailin kanssa, etta sen viestit ei tulleet
perille. Joten jos joku on ajatellut, etta olen vain toykea enka vastaa,
niin ei ole varmaan viesti tullut perille. Yrita uudestaan :)

Helou mita touhua

Viimeiset kaksi paivaa on leikin nimi ollut "Yksinhuoltajaäiti Tyynellämerellä".
Anne ja Kleng onnistui saamaan jonkun hillittoman viruksen ja molemmat makaa
kuumeessa ja ihan voimattomina sangyn pohjalla. Ja Milja pitaa huolta kaikesta.
Yllattavan hyvin tama on sujunut, vaikka aika paljon puuhaa naiden lasten kanssa.

Tanaan tehtiin ensin Edgarin kanssa retki kylaan, kun Liva oli nukkumassa.
Kaikki lapset (ja vahan vanhemmatkin) ryntaa aina laiturille vastaan, kun nakee,
etta ollaan tulossa. Pari tuntia palloiltiin ympari kylaa - tai lahinna kylla
istuskeltiin varjossa, juotiin kookoksia ja ihasteltiin kanoja ja kissoja. Omat
pikku ilonsa takaisintulomatkaan toi se, etta ollaan ankkurissa kaukana rannasta
ja kumiveneen moottori ei ole ihan sita luotettavinta kastia. Vahan rannasta
lahdon jalkeen se lopettikin toimintansa ja siinapa sitten soudeltiin ja
lauleskeltiin kanoottilaulua. Onneksi sattui pyyhe mukaan niin katkin Edgarin sen
alle, kun aurinko on taalla ihan hirmu voimakas.

Se oli itseasiassa ihan yllatys miten suuren eron auringon voimakkuudessa huomaa
vaikka Solomoneihin verrattuna, vaikka ei nyt niin pitkaa matkaa tultu. Mutta kai
se, etta ollaan ihan paivantasaajan tuntumassa, vaikuttaa kovin. Viela viiden
aikaan iltapaivalla (eli noin tunti - pari ennen auringonlaskua) tuntuu kuin olisi
keskipaivan kuumin hetki. Aurinko on vaan koko paivan niin korkealla ja niin
vahva, ettei missaan vaiheessa tunnu tulevan sellaista hetkea etta aurinko ei
oikeasti tunnu polttavalta.

Iltapaivalla mentiin Livan kanssa viela uimaan. Loydettiin hyva paikka, missa oli
puu ihan rannan tuntumassa, niin saatiin uida varjossa. Muuten paiva menikin
keksien hyvia: "miten laitan ruokaa ja vahdin samalla ettei kumpikaan mene yli
laidan" -setteja, mutta hirvean hyvin tama yksinhuoltajuus veneessa kylla sujuu.
Anne ja Kleng on ihan tuskissaan, kun eivat pysty tekemaan oikein mitaan, mutta ei
tama ole ollut yhtaan niin vaikeaa kuin luulisi. Toivotaan vaan, etta ma saastyn
taltakin taudilta, muuten taalla koittaa vahan ankeat ajat.

Yksi jannityksen hetki on myos huomenna, kun tanne saapuu kylalaisten kertoman
mukaan "patrol boat" (tuomaan jotain aanestyslipukkeita). Me ei olla siis viela
virallisesti tehty check-inia Micronesiaan. Meilla on kylla cruising-permit, mutta
ekana maahan tullessa olisi pitanyt menna suoraan yhdelle isommista saarista
hoitamaan virallisuudet. Kapingalle saapuessamme kylan paallikko kehottikin, etta
meidan kannattaa lahtea sunnuntaina, ettei saada hankaluuksia. Nyt ei kylla olla
mihinkaan lahdossa talla miehistolla, joten katsotaan miten kay. Semmoinen
kansainvalinen laki on kylla kuulemma olemassa, etta kapteeni voi paattaa olla
jatkamatta matkaa/pysahtya tms. jos ei katso alusta/meihistoa merikelpoiseksi ja
se on taalla tilanne. Taitaa kylla olla niin, etta siina tapauksessa ei myoskaan
saataisi ehka menna maihin vaan lepailla vain veneessa...? Mutta huomenna nahdaan,
voi olla ettei niita edes kiinnosta kysella moisten lupien peraan.

Mikronesia

Kaksi viimeista paivaa merella sujui hienosti. Tuuli kaantyi myotaisemmaksi, mika
vaikutti suoraan myos mielialaan, kun rymistely loppui. Eilen koitti suuri hetki,
kun ylitettiin paivantasaaja. Takaisin pohjoisella pallonpuoliskolla! Ylityksen
hetkella vierailemaan tuli kuningas Neptun - Kleg oli vetanyt paalleen oranssit
kelluntahaalarit, maalannut omansa ja Edgarin naaman, ja Edgar kurkisteli
kaula-aukosta. Asiaankuuluvasti kaikkialle sotkettiin vaahtoa meresta...joka
haiskahti vahvasti partavaahdolle. Liva pelastyi ihan hulluna ja itki vaan: "Pappa
ikke leka mer..." :D

Mulla oli koko matkan ajan yovahti kahdesta aamuun. Kiva aika, kun nakee aina
auringonnousun. Tanaan aamulla auringon nousun aikaan oli myos maata nakyvissa -
Kapingamarangi! Oltiin jouduttu hidastelemaan koko yo ettei tulla perille pimean
aikaan, mutta heti auringonnousun jalkeen oltiin sopivasti perilla. Mun
ensimmainen atolli. Atolli meinaa siis paikkaa, jossa riutta muodostaa ympyran ja
sisalla jaa rauhallinen laguuni. Riutalla on myos joissain kohdissa pienia tai
suurempia saaria. Tosi hassun nakoista, kun aamulla Kapingamarangi haamotti edessa
- pienia palmujen peittamia saaria puolikaaressa keskella aavaa merta. Atollien
sisaantuloissa saa olla aika tarkkana, silla ne on aika kapeita vaylia, joissa on
kova virtaus. Tama sisaantulo oli aika helppo, mutta joihinkin paikkoihin ei ole
mahdollista edes menna sisaan kuin tiettyyn aikaan vuorovedesta.

Perille paastya vasymys meinasi ottaa yliotteen, kun viimein sai antaa periksi ja
olla vasynyt. Paatettii kuitenkin ensin siivota vene kuntoon. Paatti vaatii aina
pidemman purjehduksen jalkeen hieman jarjestelya, kun purjehduksella yrittaa
minimoida sisalla olo ajan ja muutenkin ylimaaraisen saatamisen. Aaltoja vasten
hakkaamisen takia oli myos aika paljon markia kamoja, jotka piti saada ulos
kuivumaan. Parin tunnin siivousurakan jalkeen uni todella maistui ja sen jalkeen
paastiin uusin voimin kurkistamaan kylaa ja saatiin jalat tukevalle maalle. Aivan
huisin kaunis paikka voin vaan sanoa. Vesi on ihan superkirkasta, 25 metrin
kohdallakin nain viela pohjaan. Ja kaikkialla riutan ulkopuolella on vaan merta ja
merta ja merta. Kiehtovaa, miten tallainen paikka on taalla keskella ei mitaan,
niin kaukana kaikesta muusta. Kylassa asuu noin 300 ihmista, viihtyisa paikka.
Yllattavan paljon taalla naytti olevan kaikkea "tavaraa": moottorisahoja, pyoran
nain, veneita moottorilla...verrattuna siis esim. Vanuatuun...ja kun miettii miten
vaikea taalta on paasta mihinkaan tai saada tanne mitaan. Paallikko sanoi, etta
kerran tai kaksi vuodessa tanne tulee laiva, jolla paasee muualle ja noin kerran
kuukaudessa toinen laiva tulee hakemaan taalla tuotetun kopran. Cruising-veneita
taalla on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana 37 (joista nelja norjalaisia,
haha, hiukan yliedustettu!).

Nyt voidaan myos juhlia, etta ei olla enaa malaria-alueella! Melkein uskon, etta
selvittiin ilman sita tautia, jihuu! Kuumuus sen sijaan vain pahenee, vaikka koko
ajan ajattelee ettei se tasta kauheesti voi enaa nousta. Nyt ollaan niin
paivantasaajan tuntumassa, etta aurinko on ihan supervoimakas, huh. Jeo jep,
mutta nyt nukkumaan univelat ja huomenna katsellaan lisaa Kapingamarangin ihmeita!

Ma haluun tukevalle maalle… (2deg 13.026 S, 155deg 03.415 E)

…on lahinna fiilis taalla. Hitsi naita pitkia purjehduksia. Silloin kun ei ole
vauhtia niin ei ole kivaa, kun ei menna eteenpain ja nyt, kun on vauhtia ei ole
kivaa, kun mennaan eteenpain sellasella ryminalla, etta kaikki on vaikeaa.
Oleminen on ihan superraskasta, kun vene on koko ajan ihan kallellaan ja tuuli
tulee niin vastaan, etta tama on vahan tammoista hakkaamista tama eteenpainmeno.
On tama nyt tietty parempi, kun tietaa, etta edetaan, mutta
silti…Ruoanlaitto/tiskaus on ihan jaatavaa puhaa ja meneekin lahinna siihen, etta
”etsi joku mahdollisimman valmis juttu ja avaa se”. Onneksi on paljon hedelmia, ne
on helppoja. Kun menee nukkumaan niin ensin saa kiilata itsensa tyynyilla
paikalleen, etta on edes joku mahis nukahtaa. Ja ai etta sisalla veneessa on
saunafiilikset! Tama tuulta vasten meneminen tekee myos sen etta kaikki luukut on
kiinni, kun vetta roiskuu niin paljon ja sisalla ei kauheesti ilma kierra. No joo,
se taas valittamisesta…eipa ainakaan sada niin kelpaa istuskella ulkona! Ja
saatiin juuri toiselta veneelta, joka on meita hiukan edella, viesti, etta
Kapingamarangi on kuulemma hienoin paikka, jossa he on koko
maailmanymparipurjehduksellaan olleet. Eli ehka tama taistelu kannattaa.

Mutta…merisairauden kunniaksi kilpailutan kaikki pienet innokkaat joulutontut,
joilla on hirveesti vapaa-aikaa ja nettiyhteys etsimaan mulle lennon (ja Matti,
jos kukaan muu ei tartu tahan, niin voiks sa pliis).

Vaihtoehto 1: noin 2 viikkoa ennen joulua Micronesiasta Lontooseen. (tamanhetkisen
tietamyksen mukaan sielta voi lentaa, joko Brisbaneen tai USAan. Mua kiinnostaisi
Micronesia – Brisbane ja Sydney – Lontoo kombo…paitsi jos se toinen on hulluna
halvempi). Jo pelkka miten paaset pois Micronesiasta ja mita se maksaa auttaisi
hirveesti.

Vaihtoehto 2: joulun ja uudenvuoden valissa Palaulta Lontooseen. Ei mitaan tietoa
minne Palaulta voi lentaa, mutta jos sekin menee Brisbanen kautta niin ois kiva
lentaa kuitenkin Sydneysta Lontooseen. Ja tassakin sama, etta pelkastaan semmoinen
suuntaa-antava tieto miten Palaulta paasee ja mita se noin suunnilleen maksaa ois
hienoa!

Hitsi mihin maailmankolkkaan on kylla hankkiuduttu. Arsyttavaa tietaa, etta
lentaminen Filipiineilta oisi hirveesti helpompaa ja halvempaa, mutta kun se
purjehdus sinne ei vaan oikein maistuisi. Kaikki loydokset voi lahettaa
osoitteeseen lennuk miukumauku skyfile piste com. Esimerkiksi lennon koodi, HINTA
ja paivamaara. Jos ei ole intoa suurempiin tutkimuksiin niin ihan joku
summamutikassa testattu paiva ja sen hinta ois jo hauska tietaa. Tai, etta
kummasta on halvempaa lentaa olisi myos aika hieno informaatio.

Tusen takk ja hyvaa joulumielta!

Papua Uusi-Guinea on niin nahty (6deg 30.812 S, 156deg 15.774 E)

Pahoittelen, etta viime postauksen otsikko oli aavistuksen
harhaanjohtava. Grib-filen lupaamat "hyvat tuulet" muuttui taysin
tyyneksi. Etta taalla sita nyt kellutaan kohti Micronesiaa. Voi olla,
etta oon kotona jouluksi 2014.

Meilla ei ole yhtaan purjetta edes ylhaalla, koska taalla ei oikeasti
tuule yhtaan :D "Nopeus" talla hetkella 0,8 solmua ja sekin siis
virtauksen mukana ajautumista. Ollaan sentaan onnekkaita, etta
merivirta menee samaan suuntaan kuin me yritetaan. Koko paiva on livuttu
samaa tahtia, mutta saadaan sentaan ihastella Papua Uutta-Guineaa
horisontissa.

Tallainen kellunta on tosi rasittavaa: ensinnakin siksi, etta tietaa
ettei edeta yhtaan ja matkaa on koko ajan melkein saman verran jaljella
ja toiseksi siksi, etta paikallaan olo saa veneen keikkumaan ihan
hullusti kyljelta toiselle maininkien mukana. Ja kun ei tuule, tama
kuumuus on aika hurjaa. Tavallaan siihen on jo tottunut, mutta tyynella
saalla se oikein korostuu. Taytyy vaan yrittaa juoda koko ajan vetta tai
kookoksia tai popsia vesimelonia.

Jota saataisiin vahan piristysta tahan ankeaan etenemiseen, keksi Anne
uuden paivittaisen puuhan: Happy Hour on La Familia. Kello viidelta
vietetaan siis paivittain tata hetkea. Eilen oli ensimmainen ja Annen
vuoro jarjestaa. Han teki leipomuksia ja huomattiin samalla, etta on myos
ensimmainen adventti, joten kuunneltiin myos joululauluja sen kunniaksi.

Haa! Juuri, kun kirjoittelin, kuului kannelta Klengin huuto: "Vind!". Nyt
on purjeet ylhaalla ja vauhtia 5,5 solmua. Ehka taalta viela
Kapingamarangille selvitaan!

Hyvät tuulet saapui

Tanaan nostettiin ankkuri viimeista kertaa Solomoneilla. Tuulet nayttaa
nyt silta, etta suunnataan suoraan kohti Micronesiaa ja
Kapingamarangi-atollia. Tulen siis ylittamaan paivantasaajan talla
purjehduksella! Niita juhlia odotellessa.

Viimeinen ankkuripaikka Solomoneilla oli ihana kyla Vella La Vella
-saarella. Iso joukko ihmisia ihmetteli rannalla ja samanmoinen joukko
tuli kanooteillla tervehtimaan. "Oli taalla yksi vene viime vuonna"
-kommentti kuvaa hyvin, etta ollaan hiukan erilaisilla alueilla, kuin
Fiji ja Vanuatu.

Talla hetkella sijainti on 7deg 32.482 S ja 156deg 43.135 E jos joku
haluaa leikkia GoogleMapsilla tai muulla...purjehditaan Solomonien
Choiseul-saaren ja Papua Uuden-Guinean Bougainvillen valista ja siita
kohti pohjoista. Voi siis sanoa ainakin nahneensa Papua Uuden-Guinean,
vaikka siella ei tulisi kaytyakaan.

Laiva lastattiin Gizossa papaijoilla, banaaneilla, vesimeloneilla,
mangoilla, kookoksilla ja avokadoilla, joten nyt kelpaa kellua eteenpain
ja nauttia auringosta.

Riuttaan tutustumassa

Sellaiset ensimmaiset 24 tuntia Solomoneilla etta huh. Purjehdus Vanuatulta kesti
sunnuntaista sunnuntaihin. Ihan ok tuulet ja muutenkin tosi hyva keli melkein koko
matkan. Kahtena viimeisena paivana tuuli vaan loppui kesken ja homma meni vahan
kellumiseksi. Yovahdit sujui leppoisasti kirkkaassa kuutamossa ja kuunnellen
norjankielisia aankirjoja (seuraavaksi alkaa Anna Karenina ;) Huomasin, etta oon
ma tata kielta hieman oppinut, koska yritin samaa kirjaa kuunnella Fijilta
purjehtiessa, mutta silloin jai vaan yritykseksi, koska en ymmartanyt juuri
mitaan. Nyt sujui aivan ongelmitta. Merisairautta ei enaa hirveasti ollut, vaikka
aika keikutusta oli ekat paivat varsinkin. Vaikka olikin leppoisaa, olin kuitenkin
jostain syysta aivan kypsa koko touhuun suurimman osan matkasta, unelmoin
nettiyhteydesta ja lentolipusta ja odotin vaan, etta paastaan perille :D Ja
paastiinhan me…

…mutta sita ennen – matkan viimeisen vartin aikana, koitti se elaman kohokohta,
kun Milja ajoi La Familian riutalle. Se oli vahan meidan yhteinen kokoelma
huonosti toteutettuja juttuja ja koralleille sitten paadyttiin. Onneksi ei
lopullisesti vaan irti paastiin ja perille Noron satamaan. Muille ei kaynyt
mitaan, vaikka aika akkipysahdys tuli, mutta Liva lensi ikavasti ja loi paansa.
Sekin oli onneksi lopulta vaan pieni haava, mutta se oli kylla elaman
jarkyttavampia hetkia, kun Anne kapusi kannelle Liva sylissaan, verta joka
puolella. Mitaan suurempia tutkimuksia veneelle ei olla viela tehty, mutta
pinnalla ollaan ja matkaa jatketaan. Mutta taidettiin siis selvita
pelastymisella.

Saavuttiin Noroon eilen iltapaivalla (tama on ei mitenkaan supermielyttava
teollisuussatama, mutta taalla on check in myos cruising veneille). Odotettiin
Solomoneille saapumista mielenkiinnolla: monissa cruising oppaissa on ollut
juttua, etta taa ja Papua Uusi-Guinea ei ole yhta ”ystavallisia” paikkoja kuin muu
Tyynimeri. Tarkkaan otettiinkin vaari vinkeista ja suunnaattiin tanne Gizon
lahelle, missa ei kuulemma pitaisi olla niin ongelmia. Heti ensimmaisena yona
kuitenkin saatiin hiukan huonoja kokemuksia kun vahan nukkumaanmenon jalkeen Anne
herasi ja kuuli jotain aania. Ja kun Kleng meni katsomaan niin kannella olikin
kolme vierailijaa, jotka eivat saaneet kylla mukaansa kuin yhden roskapussin
karatessaan kanootilla. Seuraavana paivana, kun oltiin Annen ja lasten kanssa
veneella, joku alkoi huudella uhkauksia rannalta ja pelastyttiin niin paljon, etta
paadyttiin soittamaan VHF:lla satamaviranomaisille, jotka lahetti poliisin.
Poliisi jutskaili huutelijoiden kanssa ja totesi, etta ”ne oli vaan humalassa
eivatka tarkoittaneet sita”. Tuli kylla niin kurja olo heti alkuun: Vanuatu, ja
koko Tyynimeri missa he on purjehtineet, ovat olleet niin turvallisia ja ihmiset
niin ystavallisia. Taalla kuitenkin heti tuli sellainen olo, etta oisin ei uskalla
nukkua ja paivisin jonkun pitaa aina jaada veneelle. Tunnelma vaan on niin eri ja
ihmisten asenne. Toki tilanne voi olla eri muissa paikoissa, katsotaan.

Paadyttiin kuitenkin tekemaan sellainen ratkaisu, ettei edes tehty
saapumisilmoitusta viranomaisille vaan pohdittiin, etta kuulostellaan ja levataan
vahan ja ehka vaan jatketaan matkaa. Suuntana piti olla Papua Uusi-Guinea, mutta
sinne pitaa hankkia etukateen viisumi ja viisumit saa taalla vain Honiarasta,
jonne ei todellakaan lahdeta. Joten Papua on nyt poissa laskuista. Tuulista
riippuen Micronesia tai Palau ja sielta Filippiineille. Ma tein purjehduksen
aikana jo hyvin vakaan paatoksen, etta lahden taalta kohti kotia, mutta me ei
voida kirjata mua miehistosta, jos ei olla virallisesti edes maassa. Kleng kylla
lupasi, etta jos haluan, me voidaan hoitaa homma Gizossa. Luulen kuitenkin, etta
helpointa kaikille, jos jatketaan Filippiineille. Sielta on niin paljon helpompi
ja halvempi lentaa. Tulevat pitkat purjehdukset ei kylla patkaakaan houkuta, mutta
nyt taytyy vaan kaivaa oikea asenne esiin. Toisaalta voitaisiin vaan ottaa yksi
pidempi hyppays Micronesiaan ja siita vaan lyhyita matkoja eteenpain, mutta
jotenkin tuntuu helpommalta, etta asennoituu yhteen superpitkaan matkaan , hoitaa
sen ja sitten voi taas renotutua, eika tartte miettia niita edessa olevia. Mutta
tilanteet muuttuu taas sita tahtia, etta katsotaan miten kay.

Nyt ollaan ankkurissa pienen saaren edessa. Taalla navigointi on kylla vahan
jannaa puuhaa. Tosi erilaista kuin Fijilla tai Vanuatulla. Paljon pienia saaria,
laguunimuodostelmia, kapeita kanaaleja saarten valissa, riuttoja ja aivan
onnettomat kartat koko paikasta. Oltiin matkalla Lola-saarelle, mutta alkoi olla
jo vahan myoha ja tormattiin tyttoon kanootissa, joka naytti meille hyvan
ankkuripaikan kotinsa edustalla. Ma ja Anne paastiin myos ihanalle
kanoottiretkelle. Nama kanootit on niin hienoja, puusta kaiverrettuja. Kunnon
Pocahontas-fiilis. Haluan kanssa semmoisen kotona. Silla kelpaisi meloa pitkin
Aurajokea! Huomenna mennaan Lola-saarelle, jossa pitaisi olla pari muuta venetta,
jos saataisiin vahan kokemuksia niilta. Sellaista Solomonilla, kuulemiin!

Viimeiset hetket Vanuatulla (13.11.2011)

Tanaan jatkuu matka kohti Solomon-saaria. Ollaan nyt ankkurissa edelleen
Banks-saariryhmalla, Ureparapara nimisessa paikassa. Tama oli aika hieno
sisaantulo: tassa on ennen ollut tulivuori, mutta pala sivusta on
rajahtanyt irti ja tanne voi purjehtia sisaan entiseen kraateriin.
Tavattiin taalla toinen norjalainen vene, S/Y Maggie, mutta muuten
veneita ei ole kylla nakynyt. Huomaa, etta suositumpi cruising-reitti on
jatkaa Fijilta Australiaan tai Uuteen-Seelantiin, taalla ei paljon muita
ole. Ollaan myos hiukan “myohassa”, usein veneet lahtee aikaisemmin pois
sykloni-kauden tielta, mutta myrskyt alkaa vasta ehka tammikuussa.

Vanuatu on ollut tosi hyva paikka, eilen juuri juteltiin, miten ihanaa
on, etta taalla on niin turvallinen olo. Kaikki haluaa auttaa, eika ole
sellaista rasittavaa kaupustelu-meininkia, vaan ihan itsestasi kiinni,
jos haluat kayda kauppaa hedelmista , vihanneksista tai vaikka
puukaiverruksista. Solomoneista ja Papuasta on kuulunut paitsi tosi
hyvia, myos vahemman kivoja juttuja, joten siella pitaa takuulla olla
tarkempi: lukita vene ja pitaa huolta itsestaan ja tavaroistaan ihan eri
tavalla kuin taalla.

En ole tainnutkaan muuten kirjoitella sen jalkeen, kun saatiin uusi
lemmikki veneelle. Papukaija nimeltaan Lava. Se on sellainen pieni
vihrea, vahan undulaattia isompi. Anne sai sen yhdelta tytolta ja antoi
sen Klengille synttarilahjaksi, kun syntymapaiva sattui juuri sopivasti
:D Han on ihan hauska kaveri, mutta se linnunkakka vahan kay hermoille.
Loytaja oli myos leikannut silta lentosulat, joten han ei pysty
lentamaan…se ei kuitenkaan esta yrittamasta ja lahes joka paiva
pelastammekin Lavan meresta. Innokas uimari. Nyt se on kylla oppinut
kiipeamaan takaisin ylos, kun vaan jatetaan naru roikkumaan veneen
perasta. Tama siis silloin, kun vene ei liiku...taytyy olla tarkempana,
kun purjehditaan.

Nyt siis parin tunnin sisalla lahdetaan noin viikon purjehdukselle kohti
Solomoneja ja siella Ghizoa. Kaikki viestit satelliittipostiin erityisen
tervetulleita seuraavan viikon aikana matkaa piristamaan!

Miljan kuulumisia

"Hankalaa kirjoitella, kun ei nae blogia eika muista mita mahtoi kirjoitella
viimeeksi. Olen naita siis vaan satelliitilla lahetellyt Mintulle, eli tanne ei
kannata erityisemmin kommentoida…tai ma en niita kommenteja ainakaan nae.

Pikkuhiljaa edettiin kohti pohjoista ja hetki vietettiin Lugainvillessa, Espiritu
Santon –saarella. Lugainville on Vanuatun toiseksi suurin kaupunki…ei mikaan
valtaisa siis kuitenkaan. Aiemmassa ankkuripaikassa tavattiin autralialainen
pariskunta, jotka ovat viimeiset kuusi vuotta asuneet puoliksi Autraliassa ja
puoliksi Vanuatulla (joka toinen kuukausi vaihtaen, huh, mika jarjestely..).
Heilla oli asunto Lugainvillen tuntumassa ja vietettiin yot ankkurissa heidan
talonsa edessa, kun siina oli rauhallinen paikka.

Lugainvillen vihannestorilta haettiin mukaan taas lisaa hedelmia ja kasviksia. Ja
ekat avokadot sitten Uuden-Seelannin, ou jee! Taalla on kylla ihanaa, kun ei juuri
muualta tuotuja kasviksia ym. ole vaan kaikki on tuotettu lahella, (pienissa)
puutarhoissa jossain viidakossa…eli niin luomua kun olla ja voi. Ei tarvitse
itkeskella lannotteiden tai torjunta-aineiden takia. Ma oon taistellut oman paani
sisalla ruoka-asioiden kanssa aika vahvasti, mutta nyt viimein sain mieleni ehka
jarjestykseen…Ma en ole ollut yhtaan kipea, edes pienimmassa flunssassa (tai sit
olen vaan unohtanut ne :D) sitten edelliskesan, kun innostuin rawfoodjutuista ja
unohdin lisaaineet, pastat, sokerin ja muut turhakkeet. Enka sano etten olisi
mitaan moisia syonyt…useinkin, erityisesti jos oon jossain kylassa niin yritan
olla olematta vaikea, mutta siis enemman ja enemman elavaa ja tuoretta ja puhdasta
ruokaa. Heinakuusta asti olen asunut niin tiiviisti perheiden kanssa, etta
ruokailutottumukset on myos muuttuneet hyvin radikaalisti, kun en ole halunnut
olla ”vaikea”. Oon syonyt mun mittapuulla taas hirveesti esimerkiksi pastaa,
leipaa ja riisia. Ja ollut kipea 3 kertaa kolmen kuukauden aikana. (Ja viime yo
just tuli vietettya aika huisissa kuumeessa ja pohdiskeltua etta nyt kylla iski
malaria, mutta ei se tainnut olla se….) Pienen pohdiskelun ja itseni kanssa
taistelun jalkeen totesin, etta liian suuri uhraus. Pidin sitten keskustelun
muiden kanssa ja lopetin riisin ja pastan syomisen nyt tahan. En alkanut
ehdotella, etta olen ihan rawfoodisti, mutta olipa hyva edistysaskel. Pidin sita
vaan liian suurena morkona, etta alan jotenkin vaikeaksi, mutta eipa se ollut
ongelma kellekaan muulle kuin itselleni. Olipas ihanaa alkaa tehda asiat niin kuin
aidosti tuntuu hyvalta, eika esittaa jotain muuta. Vahan helposti sita jumittuu
typeriin ajatuksiinsa :D

Taalla saa kylista myos helposti lisaa tuoreita kasviksia joko ostamalla tai
vaihtamalla esim. riisiin, sokeriin, vaatteisiin tai sailykkeisiin: nama on
jostain syysta ihan intona sailykelihaan ja kalaan (what!!! tuoretta kalaa koko
meri taynna…). Papaijaa on kaikkialla, samoin usein saadaan pomplemus –hedelmaa
(suomessa sita myydaan nimella pomelo, semmoinen valtava greippi). ”Island
cabbage” on ehka hiukan pinaattia muistuttava vihrea, jota on kylla jokapaikassa.
Siita oon tehnyt paljon salaatteja. Samoin munakoisoa, kevatsipulia ja papuja
loytyy usein. Banaaneja roikkuu myos veneenperassa iso terttu, semmoisia
pienempia, ei chiquitan nakoisia. Kalasteltu ollaan myos aina kun ollaan
liikkeessa. Viime saalis oli kaksi isoa mahimahia (tosi hyvaa kalaa), mutta aina
ei ole onni myota.

Nyt me ollaan viiimein Banks-saariryhmalla Vanuatun pohjois-osassa. Paatettiin
ottaa Lugainvillesta yopurjehdus, koska ollaan jo vietetty niin paljon aikaa
tehden matkaa kohti pohjoista, kun on ollut vaan niin kivoja paikkoja, joissa
ollaan haluttu viettaa aikaa. Ja sama kuvio jatkuu taalla…nyt ollaan kai neljatta
yota yhden kylan edessa. Ihan huikea mesta, nimeltaan Twin Waterfall Bay. Upea
kaksoisvesiputous, iso riutta ja hienot snorklailut ja Vanuatu tyyliin aivan
ihania ihmisia. Jo ne vesiputoukset on kylla houkytelleet vaan jaamaan ja
jaamaan…loputtomasti raikasta juomavetta, pyykinpesuvetta ja SUOLATONTA
uimis/peseytymis/viilentelyvetta. Sita suolaa alkaa pikkuhiljaa tulla nimittain
silmista ja korvista. Kiva juttu myos, etta tama kyla ei ole suuri vaan ihmiset
asuu vahan pitkin saaren rantaa. Yksi perhe siella, toinen taalla. Ma olin
edellispaivana paallikon kahden tyton kanssa heidan puutarhassaan ylhaalla
viidakossa. Puutarhat on yleensa hiukan kauempana asumuksista, tuonne oli ehka
45min matka. Siella kasvoi papaijaa, kurkkua, jamssia, maissia, jotain hassua
omenan makuista hedelmaa, kavaa ja kaikenlaista muuta. Oli mielenkiintoinen retki
ja tytot oli kylla aika huisin taitavia kiipeilemaan puissa ja heiluttelemaan
viidakkoveista, kateeksi kavi :D

Tanaan vietettiin biitsipaiva. Rannalla on myos lahde, josta saa niin hyvaa
juomavetta. Me taytettiin tankit viimeeksi fijilla ja nyt niissa on lahinna
”watermaker” –vetta, joka on siis merivedesta tehtya juomavetta. Voin kertoa, etta
pahinta mita olen ikina maistanut. Tai ”paha” sinansa vaara sana, etta eihan se
maistu yhtaan miltaan, mutta on vaan niin kuollutta, siina ei ole yhtaan mitaan
jaljella, etta sita on vaikea saada oikeasti alas. Onkin ollut juhlaa taytella
tankkeja lahdevedella, jipii! Nyt lahti vahan ohi aiheen, mutta siis biitsilla
grillattiin nuotiolla Klengin ampuma papukaija-kala (silla oli ihan oikeesti niin
kuin papukaijan-nokka!), kaytiin monta kertaa ”suihkussa” lahteella ja nautittiin
auringosta. Multa meni vahan ohi, kun vahan ollaan kuumeen jalkimainingeissa,
mutta nyt jo elama voittaa.

Ainakin huominen viela vietetaan taalla. Viela kaksi ankkuripaikkaa meilla on
suunnitteilla ennen Solomon-saaria. Ollaan kuultu nyt hyvin ristiriitaisia ja osin
aika hurjia juttuja Solomoneista ja erityisesti Papua Uudesta-Guineasta, mutta
myos saatu hyvia vinkkeja minne menna ja minne ei todellakaan kannata menna.
Mietin lentamista Papua Uudesta-Guineasta, koska taytyy paatta lahdenko joko
sielta tai sit seuraava mahdollisuus on vasta Filippiineilta. Mutta kaikki jutut
mita paakaupungista Port Moresbysta olen kuullut ei ihan hirveasti houkuttele
haahuilemaan siella yksin. Mutta oon ehka kuunellut myos vahan vaaria ihmisia,
jotka toistaa vaan ties mita urbaanilegendoja, eivatka ole itse siella olleet
sitten 90-luvun. Mutta Solomoneilla varmasti tavataan lisaa veneita, jotka on
siella juuri olleet ja osaavat antaa hyvat vinkit. Juteltiin nopsaan nimittain
parille veneelle, jotka taas sanoivat, etta Papua Uusi-Guinea oli aivan ihana
paikka ja kehuivat maasta taivaaseen, joten riippuu varmaan mihin menee.

Haleja ja kuulemiin!"

Viidakkoseikkailu

Vanuatu on ollut ihana. Taalla on ihan huisisti kaikkia
merenelavia...delfiineita, kilpikonnia ja dugongeja
(seacow...merilehma...mikas se sitten oisi?) Kilpparitkin on tosi
isoja...mulla ei juuri ole vertailupohjaa, mutta Kleng totesi niiden
olevan "Galapagos-size", joten ilmeisen suuria.

Viimeiset paivat vietettiin Ambryn-nimisella saarella. Ihana paikka.
Piti jaada vain paivaksi, mutta taidettiin olla nelja. Ambrymilla on
kolme kylaa: Ranon, Raventlam ja kolmas jonka nimea en muista. Ekana
paivana kavuttiin tuohon nyt nimettomaan kylaan, joka sijaitsi ylhaalla
kukkulalla. Melkein kaikki oli kauempana puutarhoissa toissa. Taalla
usein on puutarhat hiukan kauempana kylasta metsassa, ja sinne mennaan
toihin paivalla tai ainakin hakemaan tuoreita kasviksia ja hedelmia
ruoaksi. Tavattiin pari miesta ja lasta. Kyla oli pieni ja siita sai
heti ihanan kodikkaan tunnelman. Talot oli kaikki rakennettu
perinteiseen tyyliin ja oli jotenkin tosi siistia. Kaikki elaimetkin
naytti super terveilta toisin kuin esimerkiksi Epi-saarella kun oltiin.

Hauska kokemus oli myos Ranon-kylassa, joka sijaitsi ihana rannan
tuntumassa. Mentiin sunnuntaina kirkkoon paikallisten kanssa. Paras
osuus oli alku, kun vasta odoteltiin toimituksen alkamista, kun kaikki
istuskeli yhdessa laulamassa. Muuten ei hirveasti saanut irti, kun
kaikki oli bislamaksi. Bislama on Vanuatun yhteinen kieli, muuten taalla
on aivan JARJETON maara eri kielia. Yksinaan Ambrymilla (ei mikaan iso
mesta...) on nelja eri kielta. (mm. yksi perhe, tai suku ehka
paremminkin, mm. puhuu ihan omaa kieltaan). Koulu on bislamaksi
ja saaresta riippuen koulussa opetellaan myos ranskaa, englantia tai
molempia.

Ambrymilla on myos kolme tulivuorta ja Kleng suunniteli tekevansa retken
yhdelle niista. ("The most accesible active volcano in the world, eli
paasee helposti lahelle). Paivat oli kuitenkin pilvisia ja silloin
laavaa ei nay. Maanantaina meilla oli suunnitelmana lahtea, mutta
aamulla kun herattiin oli pilveton taivas. Tulivuorelle siis! Ja
paatettiin siina aamuinnossa, etta lahdetaanpa kaikki. Lapsetkin mukaan!
Kylassa neuvottiin aiemmin, etta kannattaa tulla jo aamukuudelta niin on
hyvin aikaa, mutat koska paatos oli niin yhtakkinen, oltiin kylassa
vasta yhdeksan aikaan. Yksi miehista lupasi lahtea oppaaksi, vaikka
kaikki kylla piti meita ihan sekopaina, kun meinattiin kantaa lapset
mukana...jossain kohtaa matkasta meillkin selvisi miksi :D

Superinnoissaan lahdettiin taittamaan matkaa kohti tulivuorta. Yhteen
suuntaan 11km, ylos alas kiipeillen ensin lapi viidakon, sitten
tuhkakentan yli ja lopuksi kavuten tulivuorta ylos. Ma kannoin Edgaria,
joka oli huivilla sidottuna selkaan...ihan jees viela tassa kohtaa.
Meidan opas, Andrew, naytti upeita juttuja viidakosta. Hauskin oli puu,
josta sai raikasta vetta, kun katkaisi oksan. Siita pystyi juomaan
suoraan oksasta. Ihan tavallista vetta, hiukan "puumaulla" terastettyna,
ja ihan superhyvaa, veneentankkiveden jalkeen, nam nam!

Reilu kolme tuntia kun oli vierahtanyt opas ilmoitti, etta enaa 15 min,
enaa 10 minuuttia, nyt ihan just ollaan ylhaalla...ja joo...ylhaalla
kukkulalla, josta vasta naki sen tulivuoren. Ja se oli kaukana. Tassa
kohtaa olin ensin hyvin vakuuttunut, etta ymmarsin vaarin tuo tuolla
horisontissa ei voi olla se minne me ollaan menossa tai jos niin on,
niin hyvin menee jos onnistutaan paasemaan sinne ennen pimean tuloa
ilmaan mitaan puhetta takaisin ehtimisesta...

No se matka naytti onneksi pidemmalta kuin mita se oli...mutta viimeiset
metrit sita vuorenrinnetta ylos oli aika tuskaa. Mutta se
tulivuori...ihan huikea. Jo ennen kuin nahtiin kraateri, kuului
sellaista jylinaa ja kuminaa, mita ensin luultiin ukkoseksi. Ihan huima
aani! Ja sinne tosiaan paasi aivan sen kraaterin reunalle ja naki
laavaa. Aluksi pelotti aikamoisesti, se jylina ja laava ja savu ja
kaikki. Mutta oli se upea, kaiken pinnistelyn arvoista. Voisinpa
lahettaa kuvia, mutta eipa nyt onnistu, enka tieda valittaisiko se
oikein tunnelmaa.

Huikeasta tulivuori kokemuksesta saatiin hiukan energiaa ja matka
takaisin alkoi. Nyt alkoi jo iskeytya kaikkien tajuntaan, etta hiukan
saa pistaa vauhtia, jos aikoo paasta takaisin ennen pimeaa. Laitettiin
vauhtia, mutta ei paasty takaisin ennen pimeaa...Viimeiset kaksi tuntia
menikin sitten aika hitaasti, kun oltiin pimeassa viidakossa. Taysikuu
kylla, mutta se ei oikein sita puumerta lapaissyt. Kylaan kun saavuttiin
oli kylla niin poikki. Hetki levattiin ja saatiin vetta ja ruokaa;
riisia, keitettyja banaaneja ja papuja. Maistoin myos ekan kerran kavaa.
Sita juotiin Fijilla ja samoin taalla. Yhden kulhollisen testasin ja
siita hassusti suu puutui, muuten ei tuntunut. Anne kuvaili: "tuntuu
kuin olisi ollut hammaslaakarilla". Tama kyla oli siis juurikin se
nimeton kyla, jossa sanoin olevan ihana tunnelma. Ja oli tosiaan! Kaikki
oli nini ystavallisia ja ihmeissaan kun onnistuttiin taittamaan matka
lasten kanssa. Ekat lapset tulivuorella ikina! :)

Kylasta sitten kavuttiin viela alas rannalle. Hetken lepaamisen jalkeen
huomasi, etta polvet ja nilkat ja jalkapohjat (22km paljain jaloin oi
kylla) oli aikas kipeat. Uni tulikin aika hyvin veneelle paastya. Ja
seuraavana paivana saikin sitten kaivella mustia pikkukivia
jalkapohjistaan neulalla, vahan niin kuin lasinsiruja...ai etta. Polvi
on nyt hiukan tarkkailun alla, aika turvonnut, ei se satu kylla, mutta
ei se ihan suoristukkaan. Musta tuntuu, etta kaikki nama vaellusretket
joille olen paatynyt, on aina jotenkin menee hiukan yli rajan. Mutta oli
se niin huisi kokemus, vielakin kuuluu tulivuorenjyrina paassa.

Tulivuori seikkailun jalkeen paatettiin jaada viela paivaksi.
Vulkaaninen maapera tarjosikin hyvan keinon rentoutua kahdetoistatunnin
rehkimisen jalkeen: kuumat lahteet! Oi ihanuus! Loikoiltiin kuumassa
(juuri juuri sellaista, etta sinne pystyi menemaan) "altaassa", joka oli
muodostuntu rannalle. Rentoutti ihanasti. Ja kerrankin makeaa vetta,
eika ainaista merisuolaa. Illalla kavuttiin taas kylaan juhlistamaan
Edgarin 1-vuotissyntymapaivaa yhdessa aiemmin tapaamamme Geifrreyn ja
hanen perheensa, seka muutaman muun kylalaisen kanssa.

Nyt ollaan Pentecost-saarella. Tanaan saavuttiin. En tieda kuka naita
teksteja jaksaa lukea, kun on vaan ihan ajatuksenvirtaa ilman kuvia.
Ehka voisi kirjoitella useammin tai patkia vahan ettei tule niin
superpitkaa juttua aina...mutta mutta, onnittelut niille, jotka taas
paasi loppuun asti :)

Kuivattua kalaa ja delfiineitä

Matka Vanuatulle sujui hyvin. Ekat kaksi paivaa meni aika pahan olon
vallassa. Nyt jo hiukan loytyy kuitenkin kestavyytta ja silmaa valttaa
pahimmat yokotysolot, mutta merisairaus kylla lamauttaa ja saa
aarimmaisen kurjan olon aikaan oli se miten lieva tahansa. No se siita
taas…suurimman osan matkasta oli hyvat tuulet ja kauniit kelit. Mutta
parina paivana ei tuullut oikein yhtaan ja purjeilla ei edettykkaan
juuri laisinkaan huonoimpina hetkina. Mainingit vaan vahan keikutti,
mutta muuten oli aivan tyynta. Tasta hidastelusta johtuen meilla menikin
matkaan perati viisi paivaa! Tyynessa kelistakin loytyi kuitenkin
puolensa ja pidettiin uimatauko, kun vene ei liikkunut mihinkaan. Oli
aika pelottavahkokin tunne uiskennella keskella merta pari kilometria
vetta allansa.

Yhtena yona vastaan tuli myos ukkosmyrsky ja se olikin niita hetkia, kun
mietti miksi ma ikina lahdin talle reissulle. Aivan vasynyt, kun ei
ollut viela tottunut yovuorojen valvomiseen, vetta tulee kaatamalla ja
mun ”sadevarusteet” oli aika heikot, lievasti pahaolo ja ruorissa saa
seista koko ajan, kun tuuliohjaus ei oikein pitanyt suuntaansa. Mutta
juuri juteltiin Annen kanssa, miten uskomattomasti ne ”miksi ihmeessa ma
olen taalla?” –hetket unohtuu siina silmanrapayksessa, kun merisairaus
vaistyy ja aurinko pilkottaa. Ja hyva niin.

Matkalla napattiin myos iso tonnikala. Kleng tuli herattamaan mua
aikaisin aamulla, etta nyt tarvitaan apua ja pienten virittelyjen
jalkeen saatiin kala ylos. Siita riittikin syomista ja jakamista
kaikille. Kaikkia mahdollisia kalan laittotapoja tuli kokeiltua ja
veneen perassa roikkuu nyt myos kolme ”pyykkinarua” johon ripustettiin
ohuita kalasiivuja kuivumaan. Ja sushi oli tosi herkkus vastapyydetysta
kalasta!

Aikaisin aamulla, kun ekaa kertaa nahtiin maata, meidat otti vastaan
joukko valaita. Se oli hieno naky, kun pikkuvalas loikki ihan
delfiinityyliin! Saavuttiin Port Vilaan iltapaivalla. Taytyi odotella
tullimuodollisuuksien hoitelua, joten se ilta ja yo vietettiin viela
veneella. Oli taas hassua paasta tukevalle maalle. Heilutti paljon
enemman kuin Fijille saapuessa. Aivan tasapainoton olo koko ensimmaisen
paivan, melkein niin kuin merisairautta kun on liian paikallaan, hah.
Port Vila oli viihtyisa paikka ja jo sen satama teki vaikutuksen: vesi
oli aivan kristallinkirkasta ja hienot korallit jo paasatamassa. Voi
siis vaan kuvitella ulommat saaret!

Port Vilassa kului kaksi paivaa lepaillen ja nyt ollaan matkalla kohti
pohjoista. Ensi vaikutelma Vanuatusta on todella hyva. Jo Fijilla
sanoin, etta kaikki on niin ystavallisia, mutta taalla se tuntuu viela
aidommalta. Kun Port Vilassa vaikka kavi jollain kauppapaikalla kaikki
olivat Fiji-tapaan hirvean mukavia ja kiinnostuneita, mutta sama kaytos
jatkui, vaikka et heidan kojustaan ostanutkaan mitaan. Fijilla tuntui,
etta ystavallisyys usein loppui siihen ja joku saattoi jopa suuttua.
Taalla taas myyja toteaa vaan ”No problem” ja antaa vinkkeja, mista ehka
loydat jotain parempaa. Luonto on myos hiukan erinakoista kuin Fijilla.
Jotenkin viela vehreampaa. Saaret nousee tosi jyrkkina ja korkeina
meresta, ja ihan rannan tuntumassa voi olla lahemmas 100m syvaa. Upeita
snorklailupaikkoja ja superkirkasta vetta.

Vanuatun pohjoisosassa on Banks- ja Torres-saariryhmat ja aiotaan
suunnata niille suurimmaksi osaksi ajasta. Kuulostavat ihanilta. Nyt
ollaan Epi-nimisen saaren luoteisosassa ankkurissa. Tasta jatketaan suht
reippaasti pohjoiseen. Mita pohjoisemmas mennaan, sita ”kauempana
kaikesta” aletaan olla. Banks ja Torres onkin sitten jo lahella Solomon
saaria, jotka olisivat suuntana Vanuatun jalkeen. Nyt jo huomaa kylla
suuren eron Fijiin: ei paljon muita cruisereita. Fiji oli taynna
erityisesti Uusi-Seelantilaisia ja Autralialaisia veneita, mutta taalla
ei ankkuripaikoissa juuri muita nay. Eilen, kun lahestyttiin
ankkuripaikkaa, meita vastaan tuli sen sijaan joukko delfiineita.
Ainakin kaksikymmenta. Mina ja Kleng hypattiin uimaan niiden kanssa.
Eivat tulleet ihan lahelle, mutta naytti upealta, kun ymparilla ui
paljon delfiineita. Ja se niiden ”juttelu” on niin huisia :D
Semmoisia delfiinitarinoita talla kertaa. Kohta nukkumaan, onhan se
kello jo melkein yhdeksan…tama luonnollinen rytmi auringon mukaan on
niin ihana. Ysilta nukkumaan, kuudelta ylos. Niin ja La Familian
blogista ehka loytyy kuviakin piakkoin? (Liva on antanut mulle muuten
uuden nimen…”Amilia, Amilia…se Amilia!” kuuluu koko ajan. Veneen nimi ja
mun nimi oli niin samanlaiset, etta han yksinkertaisti ja kutsuu seka
mua etta paattia Amiliaksi.)

Ai niin ja se vuohi…taytyy ikavakseni ilmoittaa, etta viime kerralla
hehkutettu ystavamme Viti Baa Baa, otti ja kuoli ekana yonaan. Melkein
koko yon se jaksoi maakia kopassaan, ja hiukan huonoa aavistelin, kun se
aamuyosta hiljeni. Aamulla todettiinkiin, etta venelemmikkimme oli
kohdannut loppunsa.

Uusi miehistönjäsen

(Milja kirjoitti 24.9.2011):

Eilen hoidettiin virallisuudet Lautokassa ja mina siirryin virallisesti
Nanealta La Familian miehistoon. Halailin ja heilutin hyvastit
Tuomisille. Oli haikeaa sanoa heipat, mutta sain hyvat viiemhetken
neuvot ja varmasti nahdaan taas jossain vaiheessa. Viimeiset
vihannesostokset ja korjailut hoidettiin myos ja pienten komellusten
siivittamana siirryttiin ankkuriin Fijin reunamille Navadra-nimisille
saarelle. Pykalien mukaan olisi pitanyt lahtea suoraan ulos maasta,
mutta paatettiin ottaa yksi lepopaiva ennen lahtoa. Tullissa saatiin 1h
aikaa lahtea Lautokasta (siita lukien kun virkailija allekirjoitti
jonkun paperin), mutta he paattivat lahettaa yhden tullimiehen viela
tarkastamaan veneen. No tama tullimies ei osannut uida, oli aivan
hirvean peloissaan ja tottakai - tippui veteen yrittaessaan
kumiveneeseen. Siihen sahellykseen meni aikaa eika lopulta kukaan
tarkistanut venetta, mutta Klengin saapuessa sinne takaisin meilla oli
hienot 17 minuuttia aikaa poistumiseen.

Nyt ollaan ankkurissa taalla Navadralla. Hyva ankkuripaikka totutella
edessa olevaan heilumiseen, kun tahan osuu mainingit ulkoapain. Suojassa
tuulelta nyt, mutta heiluttaa kylla, joten toivottavasti tottuu vahan.
Tosi kaunis paikka, hienot korallit ja tosi kirkasta. Oltiin Annen
kanssa snorklaamassa ja testaamassa meidan markapuvut. Nahtiin eagleray
(haukkarausku?), merikaarme ja maneetti (aika pieni sininen), jonka
kanssa otin myos hieman kontaktia, auts. Oon aika hermostuksissa valilla
snorklaillessa, kun en tunne naita vedenelavia niin hirveasti, eika
kokemusta ole niin kovin, etten ole aina ihan varma, koska pitaisi
pelata (aarimmasien harvoin...), mutta oon vahan liian peloissaan
luulen, riittaa kun on tarkkana eika koske turhaan juttuihin joita ei
tunne. Markapuvu antaa hieman itsevarmuutta kylla :)

Niin ja sitten tuohon otsikkoon...heh...Aamulla Anne ja Kleng lahti
lasten kanssa kaymaan rannalla pulahtamassa ja ma jain veneelle. Hetken
paasta kuului jo moottorin aani ja ihmettelen, miten ne nain nopeita
oli. Menin vastaan ja mitas mulle ojennetaan veneeseen...no vuohi :D
Rannalta oli lotynyt kuolemaisillaan oleva, melko vastasyntynyt
vuohenpoikanen. Se oli toki pelastettava ja taalla se on nyt
laatikossaan pitanyt raakymistaan koko paivan. Haha, on se kylla sopo,
mutta aika naurut siita on saatu. Vuohi veneessa. On niita kissoja aj
koiria nahty, mutta tama on kylla ihan omaa luokkaansa. Kaksi pikkulasta
ei riittanyt, nyt on jokaiselle oma hoidokki. Vaippojen vaihdon lisaksi
siivotaan siis vuohenjatoksia. Nimeksi hanelle annettiin Viti, joka on
Fijiksi Fiji. Liva jatkoi hieman nimea, ja nyt han on Viti Bææ Bææ. Liva
myos innokkaana pitaa meita ajantasalla huutamalla minuutin valein "Viti
sover!" tai "Han er vaken!". Maitoa ollaan sille yritetty antaa(vaikka
kasitelty lehmanmaito nyt on varmaan ihan hirveaa tavaraa sille!! mutta
mitakohan sille voisi juottaa?) ja jannitetty jaako se eloon ja nayttaa
kylla silta, etta Viti selviytyy. Tulee ihan mielenkiintoinen matka
Vanuatulle vuohen kanssa. Ehka siella voimme lahjoittaa hanet, ennen
kuin tulli huomaa ja ennen kuin han kasvaa liian isoksi. Mutta
satelliittimailiin otetaan vastaan hyvia vinkkeja vuohenpoikasen
hoitoon...

Ollaan Annen kanssa oltu myos aarimmaisen innokkaita ja tehokkaita
ruoanlaiton suhteen. Loistavia innovaatioita ja kokeiluja
veneolosuhteisiin syntyy kokoa ajan. Hankittiin hirveasti idatettavia
linsseja ja muita, ihanaa kun saa varmasti tuoreita juttuja, niita
ollaan popsittu. Myos hapankaali on valmistumassa. Opeteltiin myos
"hermetisering" eli mites sita kutsutaan, jonkinlaista sailontaa
kuitenkin. Niita purkkeja on syntynyt myos erilaisia. Tanaan uusimpana
oli chutney munakoisosta.

Huomenna ilma vaikuttaa hyvalta ja lahto Vanuatulle aamulla. Ihanaa
paasta nakemaan uusia paikkoja. Odotan juuri tallaisia paikkoja kuin
tama: ei juuri muita, asumattomia saaria, snorklailua ja ympariston
ihmettelya. Ehka kirjoittelen jatkossakin blogiin nain Mintun
valityksella. Tulee kylla kuvattomia postauksia, mutta ainakin
kuulumisia!

La Familia

Hei pitkasta aikaa. Viimeisin paivitys taisi tulla Musket Covesta (?), siita on hetki vierahtanyt ja sen jalkeen on taas tullut uusia suuntia.

Tapasin Musket Covessa norjalaisen perheen: Anne , Kleng ja lapset Liva 2v. ja Edgar 11kk. Juttelin vaan Annen kanssa nopeasti rannassa, he olivat juuri samana paivana lahdossa kohti seuraavaa paikkaa. Parin paivan paasta tuli kuitenkin sahkopostia Nanealle, etta kiinnostaisiko mua ehka liittya babyboat La Familian miehistoon. Samana paivana, kun Johanna palasi Suomesta, ma reissasin lautalla Nadiin, Port Denarauhun, ”testipurjehdukselle” perhe Bråtveitin kanssa. Alusta asti sujui hienosti, tosi erilaista kuin Nanealla, mutta huippu kivaa taallakin. Pienemmat lapset, nuoremmat vanhemmat, kielena epamaarainen englanti-ruotsi-norja. La Familia on samankokoinen kuin Nanea, 44 jalkaa (eli 13,5 metria) ja on muuten suomalainen vene! (Finngulf?)

Paatin siis yrittaa opetella norjaa, helpompaa varmaan kaikille olisi englanniksi, mutta ehka tama tasta alkaa sujua. Kylla ma jo aika ok ymmarran, ainakin jos puhutaan tarpeeksi hitaasti, mutta itsella tulee aika helposti vastaukset englanniksi ja valilla kieli vaihtuu enkkuun muutenkin…mut ehka pikkuhiljaa…

Ollaan nyt siis La Familian kanssa kierretty Yasawa-saaria (oma saariryhmansa Fijin luoteisosassa). Ollaan popsittu kookoksia, papaijoita, vierailtu kylassa toimittamassa taas sevusevu, snorklailtu (Erityismainintana eilinen manta-rauskujen kanssa uiminen! Ma ja Kleng bongattiin kaksi. Aivan hillittoman isoja, ja uiskentelin niiden kanssa ihan kosketusetaisyydella, hiukan janskatti kylla), leivottu melkein ruisleipaa, vedelty kaloja ylos Rapalalla (norjalaiset tietaa…) ja hiukan sairasteltukin.

La Familian kanssa tultiin toimeen alusta asti niin hyvin, etta pienehkon pohdinnan jalkeen olen  nyt lahdossa heidan mukanaan kohti Vanuatua, Solomon-saaria ja Papua Uuutta-Quineaa. Heidan blogiaan voi kurkata taalta: www.7hav.com. Hassua ajatella, etta en nyt palaakaan Uuteen-Seelantiin, en sielta lahtiessa yhtaan ajatellut, etta en tulisi takaisin (nimimerkilla puolet omaisuudesta Lloydin sohvan takana…ehka joku lahettaa ne), mutta eipa ”tarvinnut” hyvastella ketaan :D Parin paivan sisalla on suuntana isompi satama Port Denarau, jossa hoidellaan provisiointi, eli ruoka-ostokset sun muut, ja sitten jatketaan taalta Fijilta eteenpain. Nanea pitaa viela tavata, kun suuri osa mun tavaroista on viela siella ja muutenkin kiva sanoa heipat ja kiitokset.

Fijilta Vanuatulle menee alle viikko (oisko ollut vaan nelisen paivaa?). Sen jalkeen valimatkat onkin tosi lyhyita, ihan paivapurjehduksia, saarelta toiselle hyppien. Vanuatusta en tieda kaytannossa yhtaan mitaan, mutta hiukan olen selaillut Solomon ja Papua Uusi-Quinea (vai onko se Guinea?) Lonely Planetia ja upealta (ja syrjaiselta ja osin aika hurjalta) vaikuttaa. Papuassa on ihan kasittamaton maara eri kielia, koska ihmiset on asuneet niin omissa yhteisoissaan eristyksissa. Siella taisi olla 12 tai 13% koko maailman kielista! (Pienimmalla puhujia alle 10, joten se varmaan jo mennytta). Siella on myos ilmeisesti upeat snorklausvedet ja hilliton maara elainlajeja (kehotettiin pitamaan kamera mukana, jos vaikka sattuu ennalta tunnistamaton eteen, niin saa nimettya sen itsensa mukaan ;)

 Papuassa tarkoituksena on kai lahinna pysytella ulkosaarilla, silla kuulemma ei valttamatta niin turvallista siella sisamaassa (tai ei nyt veneella kai sisamaahan joo ajella, mutta mantereella kai kuiteskin). Jannia juttuja, miten vanhat perinteet ja uudet asiat kietoutuu yhteen. HIV ja AIDS on siella ilmeisesti kasvava ongelma, mutta kun taudista ei juuri tiedeta ja vanhat uskomukset on niin vahvoja, niin edelleen tapauksia miten kiduttamalla tai elavalta hautaamalla on yritetaan ”haataa pahoja henkia” ja sen sellaista. Aika karuja kertomuksia tuli Lonely Planetista juuri vastaan. Ja aidin mielen rauhoitukseksi siis, etta nain juurikin siella sisamaassa, missa erittain vahvat vanhat uskomukset, pienet eristyksissa olevat yhteisot yms. Me pysytellaan turvallisilla vesilla! Hauskana yhteensattumana, etta Lloyd, hanen ystavansa Reg ja ehka Jelka ovat matkaamassa Papua Uuteen-Quineaan tammikuussa. En tieda olenko silloin enaa siella vai kotona, mutta oispa kylla hassua! :D

Nyt tulee vaan pitkaa tekstia, kun talla nettiyhteydella ei valitettavasti taas kuvien kanssa juhlita. Mutta tsemppia niille, jotka ovat tahan asti jaksaneet lukea. Kuten sanottua Vanuatusta en tieda just mitaan, mutta ainakin Solomonit ja Papua on ilmeisen syrjaisia paikkoja, joissa ei ole sitten juuri yhteydenpitomahdollisuuksia. Kirjeita ehka? Kortteja? La Familialla on kuiteskin muiden cruising-veneiden tapaan Iridium-puhelin ja jos mulle haluaa  lahettaa sahkopostia, on osoite lennuk(miukumauku)skyfile.com (pelkkaa tekstia, ei liitteita, max 3kb). Olisi ihanaa saada merella eristyksissa valilla kuulumisia, ihan joku ”Moi! Taalla sataa lunta. T. Paavo” piristaa paivaa J Ja kun suomeksi kirjoittelee niin ihan sama mita kirjoittelee, kun kukaan muu ei sita kuitenkaan ymmarra, haha! Oli myøs joku keino lahettaa ”tekstareita” satelliittipuhelimeen, mutta en nyt muista miten ja tuo sahkoposti homma toimii kuitenkin hyvin!

Ai niin ja sain Annelta hyvan diilin. Han on valokuvaaja ja kirjoitellut juttuja norjalaisiin lehtiin. Sovittiin, etta jos kaannan ja myyn ne jutut suomalaisille lehdille, saan puolet rahoista. Hauskaa, mutta haastavaa hommaa, tuntuu, etta vahaisetkin oikeinkirjoitus, kielioppi ja sanavarastojutut on jotenkin aivan kiven takana.

Aurinkoa on taalla riittanyt, tanaan satoi pitkasta aikaa vetta ja se tuntui kylla ihanalta. Kavin ottamassa ”suihkun” kannella! Kello on nyt noin puoli yhdeksan ja alan tasta kohta nukahtaa, rytmi menee aika hienosti auringon mukaan. Aamulla herataan aikaisin, kun aurinko (ja Edgar) nousee, yleensa olen pystyssa reippaasti ennen seitsemaa ja illalla vasyttaakin sitten aikaisin, mutta eipa myoskaan hirveasti ole tekemista pimean tulon jalkeen. Nyt siis pehkuihin, ehka kuullaan viela ennen Vanuatua! Haleja!

Laiva on lastattu kookosilla

Tervehdys pitkästä aikaa Fijiltä! Puhelimet ja tietokoneet on aika pitkälti poissa käytöstä ja jos nettiyhteys sattuukin jostain löytymään, niin se on hirmu kallis. Nytkin kirjoittelin ensin tekstin Jussin koneella ja sitten vaan copypastella blogiin niin saastyy minuutit.

Suvasta lähdettiinkin sitten Viti Levun eteläpuolta, eli ihan toiseen suuntaan kuin ensin meinattiin. Eka pysäkki oli Yanuca-saari. Sielta löytyi ihana biitsi, noin 100 hengen kylä ja pari tosi pientä kyläläisten pyörittämää resortia (todellakin pienia...toisessas surffareille suunnatussa paikassa oli kaksi lomailijaa).  Hyvä kalapaikka myös, popsittiin paljon dogteeth tonnikalaa.

Yanucalla mentiin tutustumaan kylään ja viemään sevusevu, eli perinteinen lahja: puskallinen yagon-juurta, josta valmistetaan paikallista juomaa, kavaa. Kylässä oli tosi ystävällinen vastaanotto ja päästiin school managerin opastamana kurkkailemaan kouluunkin, joka oli kyllä kiinni. Seuraavana päivänä mentiin sitten tutustumaan kouluun kunnolla. Kuunneltiin Kolme pientä porsasta fijiksi ja Otso pelaili rugbya poikien kanssa. Oli tosi ihana koulu. Aika isokin niin pienelle kylälle. Nelja opettajaa ja luokkaa. Ja luokkakoko: noin 10 oppilasta per opettaja...aika jee. Yanucalla oltiin kai pari kolme päivää. Hieno paikka ja kokemus ihmisineen ja biitseineen. Snorklailtiin ja popsittiin kookoksia.

Yanucan jälkeen oltiin yö ihan vieressä Beqalla ja sieltä muistaakseni lähdettiin Robinson Crusoe Islandille. Robinson Crusoella oli resortti ja paljon turisteja tekemässä päiväretkiä sinne, ei niin kiva. Hienot showt kyllä, upeita polynesialaisia tansseja ja semmoista. Ei sitä "sama show päivästä toiseen" -toimintaa kyllä olisi kauaa katsonut (paitsi lapset oli innoissaan :) ja aika pian lähdettiinkin...

Nyt ollaan oltu aika pitkään Malolo Lailai -saarella. Tehtiin päiväpurjehddus asumattomalle saarelle, jossa oli kivat snorklailupaikat ja Jussi ja Otso nappasivat pari kalaa harppuunalla. Nautittiin ihanasta biitsistä, kookoksista ja kaiken huipennukseksi riutan sisälle oli sattunut kolme ryhävalasta. Mun eka valasbongaus ikinä! Vautsi! Jotkut hölmöt seuraili niitä moottoriveneellä, joten aika nopsaan valaat karkasi paremmille vesille.

Nyt  edelleen siis Malolol Lailailla, Musket Coven satamassa. Päivät on täällä kuluneet aika pitkälti uimisen, auringon ja kookoksen merkeissä :) Aamulla vähän venekoulua lapsille. Eilen oltiin snorklaamassa viereisellä riutalla, jonka viereen laskuveden aikaan muodostuu biitsi. Hassu paikka, hiekkaranta keskellä merta muutama tunti päivässä, ja sitten taas kadonnut. Super snorkalusmestoja ei ole oikein vielä löytynyt, missä olisi esim. isompia kaloja tai oikein tosi värikkäitä koralleja, mutta tuolla riutalla oli kyllä isoja kalaparvia ja tosi paljon värikkäitä (ja rohkeita!) pikkukaloja, jotka tuli moikkaamaan.

Voi olla, että seuraava kohde on Vuda Point Marina tai muu paikka, missä veneen saa ylös muutamaksi päiväksi. Oli vähän moottoriongelmaa ja muutenkin Jussin oli tarkoitus tehdä jotain korjauksia, joten mä nyt mietin jäänkö sinne, kiertelenkö muualla vai lähdenkö pian Uuteen-Seelantiin. Hankala kyllä suunnitella, kun ei ole nettiä oikein, niin ei esimerkiksi lentoja voi katsoa. Aurinko kelpaisi kyllä pidemmäksikin aikaa, mutta täytyy hankkia lento ennen kuin on rahat loppu. Ja muutenkin tehdä joku suunnitelma ennen kuin Uuden-Seelannin viisumi on loppu.

Paljon terkkuja ja haleja, olen varmaan aika tavoittamattomissa kunnes Uuteen-Seelaantiin palaan, kun ei ole täällä mitään puhelintakaan. Tama ei nyt antanut laittaa mitaan kuvia, joten pelkkaa tylsaa tekstia.

Perilla!

Viime sunnuntai-iltana saavuimme Fijin paakaupunkiin Suvaan. Suva sijaitsee toisella Fijin paasaarista Viti Levulla ja on Etelaisen Tyynenmeren suurin kaupunki, mutta ei silti mikaan valtaisa. Taalla on myos mm. Tyynenmeren saarien ainut yliopisto. Hassua oli saapua kuitenkin isohkoon kaupunkiin Waiheken ja merella olon jalkeen. Taalla on tosi kuuma, mutta pilvista ja sateista. Tanaan ensimmaista kertaa paistoi edes osan paivaa aurinko. Ensivaikutelman perusteella ihmiset on hirvean ystavallisia. Nainkin isossa kaupungissa ihmiset tervehtii kadulla "Bula!" ja on hirvean avuliaita. Voi ehka vaikuttaa myos se, etta taalla ei hirveasti eurooppalaisen nakoisia ihmisia ole ja meidan ulkonako kiinniittaa huomion.

Johanna lahti kuukaudeksi Suomeen siis tiistaina. Meidan tarkoituksena on haipya Suvasta niin vikkelaan kuin paastaan. Veneen laturi kaipaa viela fiksailua seka pitaa hoitaa vedentankkaukset ja ruokaostokset ja sen sellaista. Suuntana ainakin Koro-saari ja sitten toisen Fijin paasaaren Vanua Levun ja Savusavun kaupungin lahettyville ehka?

Mutta kertomuksia siis matkasta....

15.paiva perjantaina lahdettiin Waihekelta. 13.58 merkkasin kellonajaksi lokikirjaan ja matka alkoi. Saa oli pilvinen ja tuulta oli jonkin verran. Johanna tarjosi mulle ennen lahtoa laakkeita merisairautta vastaan, mutta halusin kokeilla ilman, kun en suuri laakkeiden fani ole. Keittelin inkivaariteeta ennen lahtoa, sen kun pitaisi auttaa. Paha olo iski kuitenkin jo ennen Little Barrier Islandia, mika ei ole kovin kaukana. Illalla delfiinit tuli uiskentelemaan veneen vieressa, merisairauden takia nekaan ei kylla tuntuneet niin kiinnostavilta. Lahinna keskittyminen meni siihen omaan olotilaan. Yo kului samoissa merkeissa oksennusta pidatellen ja yrittaen nukkua. Laakkeista kieltaytymispaatoskin piti aamuun asti lahinna siksi, etta oli niin kaamea olo ettei voinut kuvitellakaan nousevansa ylos ja hakevansa sellaisen tabletin siita kahden metrin paasta keittiosta.

Seuraava paiva kului kaikilta aika pahoinvoinnin merkeissa. Ainoastaan Johanna tuntui olevan hyvassa kunnossa ja pystyi laittamaan ruokaa ja puuhailemaan sisalla. Tasta paivasta mielessani on lahinna kuva, kun mina, lapset ja Jussi lojutaan kannella katse horisontissa aika kurjan nakoisina :D

Mun pahin merisairaus kesti aika tasan 24 tuntia ja kapteenin kaatuessa vuorostaan sankyyn pahoinvoivana, mina tein comebackin ja paasin iltavahtivuoroon ihailemaan tahtitaivasta. Oli kylla mahtava fiilis, kun ekaa kertaa pystyi oikeasti keskittymaan johonkin muuhun kuin pahaan oloon ja nauttimaan olemisestaan.

Seuraava paiva oli kaunis ja mentiin rauhallisesti. Soittelun kitaraa kannella ja tein ekan yovahtini. Taysikuukin sattui meidan matkan alkuun ja sita kelpasi ihailla yolla, kun oli aivan pimeaa.

Maanantai-iltana vahtivuorossa istuessani nain huikean "sparkling water"-ilmion. Waihekellakin sita nakyi joskus pimealla rannassa. Se on kai jotain fosforisoivaa levaa tms, joka kimmeltaa ihan upeasti. En tieda miten sita kuvailisi, mutta ehka vahan kuin tulikarpasia vedessa. Sita nakyi veneen ymparilla aalloissa, vau! Ihan taikaa. Illalla alkoi kuitenkin taas kovempi keli, joku rintama tuli vastaan. Kovempaa kelia kesti koko yon ja aamu alkoi lasten oksentelulla. Ma istuin aamupaivan ulkona sateessa, kun sisalla oli niin pahaolo etta valitsi mieluummin kastumisen. Tassa kohtaa mun uusi IPod kuoli. Vesi alkoi kuitenkin olla jo niin lamminta, ettei haitannut niin hirveasti, vaikka sita roiskui paalle. Tuli bongattua myos eka lentokala...hauskoja otuksia.

Makin jain Otson innoittaman taas Harry Potter -koukkuun!

Ainut kuva minusta kamerassani. Onnistunut silmat kiiinni -otos sekin totta kai!

Vuorokauden hoykytyksen jalkeen olikin taas rauhallisempaa, mutta vasytti kaikkia kovemman kelin jaljilta. Eka suihku kannella. Suihkupussiin vetta ja sidottiin se vanttiin. Oli kylla raikas olo. Ja ilmakin alkoi olla niin lammin, etta kannella voi suihkutella eika tule kylma. Kaikki vaatteet alkoi olla jo markia, joten niita yritin kuivatella, vaikka sen verran roiski kylla ettei ne siita pahemmin parantuneet.

Seuraava paiva oli tosi kaunis! Meidan ainut aurinkopaiva itse asiassa. Oli kylla ihanaa ja lamminta, nautittiin vaan kelista kannella. Ja dippailtiin lapsia koyden kanssa veteen.

 

Mun yovahtivuoro oli aina 04 - 08. Jos oli tosi kova keli, niin Jussi ja Johanna yleensa hoiti ne puoliksi, koska heidan olisi kuitenkin pitanyt olla mun kanssa hereilla varmistamassa, etta kaikki on ok. Kaytettiin erityisesti oisin yleensa autopilottia, mika helpotti hirveasti hommaa. Autopilotin kanssa tehtavana oli lahinna katsoa, etta purjeet on ok, jos tuuli muuttuu ja tahystella ettei muita aluksia nay missaan (taisi kaksi nakya koko matkan aikana).

Perjantaina saatiin ensimmainen kalasaalis. Mahimahi, iso kala, enpa osaa verrata minkalainen olisi. Vaaleaa se oli, ei ihan niin kiinteaa kamaa kuin tonnikala, mutta sinnepain. Siita saatiin hyvat kala-ateriat pariin otteeseen.
Jussi ja Johanna kamerassa olisi kuviakin, mutta nyt mennaan nailla mita mulla on. Tanaan alkoi myos ongelmat veneen laturin kanssa...lopetti lataamisen, joten jaakaappi ja kaikki mahdolliset sahkoa vaativat pois paalta, akkujen saastamiseksi. Aurinkopaneelit oli, mutta kun ei se aurinko oikein paistanut...:D Tahan loppui siis myos autopilotin kaytto, joku ohjaamassa koko ajan. Yo kelluttiin paikallaan, kun keli oli kova ja tarvittiin kaikki lepoa.

Elmo kipparina.

Kalastellaan!

 Aamulla meni kylmarintama yli ja alkoi kova tuuli, puuskissa ainakin 40 solmua ja yli. Kelluskeltiin paikallaan koko aamupaiva, kaikki hiljaa sangyissaan oksentelun lomassa...Yhden maissa lahdettiin eteenpain. Jussi ja Johanna ajoi yon puoliksi, kun keli oli niin kova. Aamulla kuului puoli seitseman aikaan Johanna huikkaus "Maata nakyvissa!". Ekaa kertaa sitten lahdon! Oltiin saavuttu ekalle saarelle Kandavulle, siita viela paivan matka Suvaan Viti Levun saarelle. Ma herasin sitten ajelemaan niin Jussi ja Johanna sai yrittaa lepailla hiukan.

Paiva ajeltiin vuorotellen. Keli oli pilvinen, mutta ok, aika hitaasti edettiin. Lueskeltiin kannella, leivottiin pizzaa ja odoteltiin kuumeisesti, koska Viti Levu alkaa nakya. Pimealla, alsten jo nukkuessa saavuttiin lopulta Suvaan. Aika heti nukkumaan, kun ei edes ymparilleen nahnyt, eika maihin ole lupa menna ennen tulliviranomaisten tarkistusta. Seuraavana paivana kolmen maissa tulli tuli tarkistamaan veneen ja miehiston, jonka jalkeen saatiin lupa menna maihin.

Oli kylla hieno kokemus. Merisairautta vaan riitti kaikilla aika paljon ja kauniita paivia vahan. Merisairaus vei ikavasti taysin keskittymiskyvyn mihinkaan kivoihin asioihin, kun oli fyysisesti niin paha olo. Muutenkin tuntui, etta oli kropalle tosi rankkaa jatkuva keikutus. Mustelmia loytyy aika huisi maara :D Mutta samanlaista puuhaa kuin kiipeily: en ikina keksi mika siina viehattaa, mutta aina sita lahtee uudestaan, kun vaan joku ehdottaa. Mutta kaikenkaikkiaan ihan mahtavaa ja lisaa tiedossa lyhyempien siirtymien muodossa (ja parempien saiden?!) taalla Fijilla.

Laiva on lastattu

No niin. Se on menoa murut! Tämä päivä on kulunut siivoillessa ja veneeseen muuttaessa. Yö vietetään vielä Waihekella veneessä ja huomenna aamulla lähdetään. Edelleenkään ei ihan unelmien keli kai, mutta tarpeeksi hyvä kuitenkin. Suunnataan suoraan Fijille Johannan lentoa varten. Eka satama pääkaupunki Suva, josta Johanna pääsee sitten Nadiin lennon nappaamaan.

Täysikuukin meille täydellisesti, mikä on kuulemma huippujuttu yövahdeissa niin näkeekin jotain. Ekat nelisen päivää siis suurinpiirtein tiedossa viileämpää säätä ja sitten alkaiskin jo lämmetä. Aurinko, aurinko, on jo ikävä! Noin kymmenen päivää pitäisi mennä ja oikein enemmän ei soisi menevän, että lentoaikataulu pitää. 

Seuraavaksi siis toivottavasti kuulumiset Suvasta! Ja Nanean blogista löytyy päivityksiä varmaan aiemminkin sateliittipuhelinsysteemin avulla. Nyt lähdetään keinumaan! Saammepa nähdä onko purjehtiminen niin mun juttu kuin aina hehkutan, hahaa, parasta nyt olisi! Toivon meidän matkalle sopivia aaltoja, delfiinejä, valaita, aurinkoa ja hyviä tuulia! Kuulemiin :)

Musiikkeja

No eipähän sitten onnistanut lähtö vieläkään. Taitaa kohta kuukausi tulla täyteen odottelua vai mites? Mun "Huomenna me lähdetään!"-julistukset alkaa olla jo hyvä vitsi. Toivottavasti odotus palkitaan hyvällä kelillä! Tämän hetken sääkarttojen mukaan seuraava mahdollinen lähtöpäivä olisi perjantai. (Tarkemmat sääanalyysit voi tsekata Nanean blogista) Piakkoin alkaa vaan tehdä hiukan tiukkaa, kun Johannalla on lento Suomeen 27. päivä Nadista Fijiltä. Hänellä on oma väitöstilaisuus, joten lennolle olisi tietty ihan kiva ehtiä...Perjantai on siis paitsi seuraava mahdollinen päivä, myös viimeinen mahdollinen päivä lähteä. Jos ei silloinkaan lähtö mitenkään onnaa niin sitten täytyy Johannan lentää Fijille ja meidän hankkia uusi miehistön jäsen.

Nanea Pine Harbourissa, kun laskettiin vesille.

Mietin, että olisi voinut yrittää jonkun työn hankkia, jos olisi tajunnut olevansa täällä näinkin kauan ja rahoittaa oleskeluaan fijillä vähän pidempään...mutta nyt on kyllä kivasti aikaa toteuttaa päähänpistoja. Niistä uusimpina surffilaudan metsästys ja kitaran hankinta. Kuukauden verran ollut hirveä tarve soittaa kitaraa. Lopulta totesin ettei auta kuin hankkia kitara käsiinsä ja katsoa miten käy...vähintäänkin pääsen eroon "

hirveästäkitaransoittotarpeesta" ja voin kaikessa hiljaisuudessa unohtaa koko jutun ja myydä kitaran - tai sitten itse asiassa oppia soittamaan. Ja en siis ole aikaisemmin moista yrittänyt, joten vaatii hienoista harjoitusta. Kolmen ekan päivän perusteella voin todeta, että ei se kyllä helppoa ole. Mutta eiköhän ne sormet siitä vetristy. Tällä hetkellä en voi ymmärtää, miten kenenkään käsi edes taipuu kaikkiin sointuihin, mutta Lloyd vakuutti sen olevan mahdollista. Parhaat ystäväni tällä hetkellä siis kitara ja kirjaston kitara-opus (joka on ollut ihan huippu hyödyllinen, muuten oisin totaalisen hukassa!). IPodiin on toki ladattu asiaankuuluvat appsit, eipä jää ainakaan siitä kiinni.

Tsunamia odoteltiin Matiatiassa...

Taalla ei harrasteta laituripaikkoja, vene vaan lahdelle ja dingillä rantaan.

 Perjantaina vietettiin Celson kanssa mun läksiäisiä (kuinkahan mones kerta, kun on mun "viimeinen ilta" kun "huomenna lähdetään"...kröhöm...). Celso asuu viiden paikallisen pojan kanssa ja päätettiin kokata siellä illallista. Siinä talossa ei ilmeisesti hirveästi mitään vihreää tai varsinkaan kasvisruokaa syödä, kun sieltä tuli niin totaalisen äimistyneitä kommentteja (mutta kai ihan positiivisia) kun tein kumarasalaattia (kumara on hiukka kuin bataatti, sweet potato). Yksi pojista on kokki kasvisruokaravintolassa ja se teki tosi hyvää kasvispiirakkajuttua, mutta ruoka ilman lihaa oli monille ilmeisen uusi kokemus. "This is healthy as!" oli niin yleinen kommentti, että alkoi jo vähän naurattaa.

Erään toisen illan kokkailuita Kinassa...

...Danin, Guyn ja Celson kanssa.

Muuten viikonloppu sujuikin paljolti kitaran kaverina. Lauantai-iltana Lloyd soitti innoissaan, että Jelkan (saksalainen tyttö, johon tutustuin Waihekella) levy on vihdoin saapunut postissa (vaiks ei kai lauantaina nyt mitään postia tule, mut kuiteskin) ja sunnuntaina sitten suuntasin Lloydille kuuntelemaan levyä ja voi että se Jelka on kyllä ihana. Muutama laulu enkuksi ja muutama saksaksi, ihan huikeaa, että hän sai ekan levyn valmiiksi, niin onnellinen olen hänen puolestaan! Nyt vaan odotan huomista kuin kuuta nousevaa, että saan Jelkan laulut mun ipodille, nyt on vaan levy, eikä mitään missä kuunnella sitä.

Tässä Jelka livenä. Mun lempparibiiseja ei viela loytynyt Youtubesta...

Sain Lloydilta myös keskeneräisen version Ki Te Aroha-kappaleesta, jossa mä laulelin pienen suomenkielisen pätkän. Tehtiin siis illallista hyvien musiikkien tahdissa. Väsäsin lisää kumarasalaattia kera avokadon ja kurpitsan ja pohdin, että eikö Suomessa oikein harrasteta kurpitsaa vai eikö meidän perheessä oikein harrasteta kurpitsaa, kun en muista mokomaa ikinä ennen syöneeni..?

Sunnuntai-iltana kerkesin myös leffaan Delmainin kanssa, tyttö, joka on töissä Fruit&Vege-kaupassa, missä aina käyn. Ihan super kiva, mutta en ole juuri häntä muualla tavannut. Eilen vaan alettiin jutella tuosta leffasta, kun kävin kaupassa, ja päädyttiin sitten menemään yhdessä katsomaan sitä. Delmain on juuri sellainen ihminen, jonka seurassa tulee super rauhallinen ja onnellinen olo, hyvät energiat! Täytyy varmaan ruveta kaveriksi, lisää tälläisiä ihmisiä ympäristöön.

Kivat viimepäivät kaikenkaikkiaan...lisäbonuksena Fruit&Vege-shop, joka alkoi ainoana saarella myydä raakasuklaata. Menin heti kehumaan niitä. (Ja on se Uusi-Seelanti pieni, koska ne suklaat oli peräisin Michaelin, jonka luona vietin viikon Kapiti Coastilla, PureWellbeing yritykseltä, hah) Ja Millien vanhemmilta (se perhe, jolla olin töissä) tuli viesti, että heille syntyi toinen tyttö, Aria Joy, kaksi päivää sitten. Millielle pikkusisko, mulle ehkä töitä, heh.

Tänään tiedossa ainakin lisää kitaraa, sään tarkkailua, halvan surffilaudan jahtausta, Jelkaa ja muita hyviä Waiheke-hetkiä.

Mun huoneesta näkymät.

Ja Mintulle terkkuja: kävin viime viikolla Passage Rockissa,hahaa. Piti pullottaa viiniä veneelle Jussin kanssa, mutta David myikin meille halvalla jotain valmiita pulloja (joten ehkä se olikin sä tai Kaltsu, joka pullotti meidän viinit ;D). Siellä sitten siemailtiin nokkosteetä Davidin kanssa, se niiden talo on kyllä ihana. Ja pianon päällä...Mattin ja Amandan hääkuva, nekin näin hetki sitten ja oli kuulemma ihanat häät.