Perilla!

Viime sunnuntai-iltana saavuimme Fijin paakaupunkiin Suvaan. Suva sijaitsee toisella Fijin paasaarista Viti Levulla ja on Etelaisen Tyynenmeren suurin kaupunki, mutta ei silti mikaan valtaisa. Taalla on myos mm. Tyynenmeren saarien ainut yliopisto. Hassua oli saapua kuitenkin isohkoon kaupunkiin Waiheken ja merella olon jalkeen. Taalla on tosi kuuma, mutta pilvista ja sateista. Tanaan ensimmaista kertaa paistoi edes osan paivaa aurinko. Ensivaikutelman perusteella ihmiset on hirvean ystavallisia. Nainkin isossa kaupungissa ihmiset tervehtii kadulla "Bula!" ja on hirvean avuliaita. Voi ehka vaikuttaa myos se, etta taalla ei hirveasti eurooppalaisen nakoisia ihmisia ole ja meidan ulkonako kiinniittaa huomion.

Johanna lahti kuukaudeksi Suomeen siis tiistaina. Meidan tarkoituksena on haipya Suvasta niin vikkelaan kuin paastaan. Veneen laturi kaipaa viela fiksailua seka pitaa hoitaa vedentankkaukset ja ruokaostokset ja sen sellaista. Suuntana ainakin Koro-saari ja sitten toisen Fijin paasaaren Vanua Levun ja Savusavun kaupungin lahettyville ehka?

Mutta kertomuksia siis matkasta....

15.paiva perjantaina lahdettiin Waihekelta. 13.58 merkkasin kellonajaksi lokikirjaan ja matka alkoi. Saa oli pilvinen ja tuulta oli jonkin verran. Johanna tarjosi mulle ennen lahtoa laakkeita merisairautta vastaan, mutta halusin kokeilla ilman, kun en suuri laakkeiden fani ole. Keittelin inkivaariteeta ennen lahtoa, sen kun pitaisi auttaa. Paha olo iski kuitenkin jo ennen Little Barrier Islandia, mika ei ole kovin kaukana. Illalla delfiinit tuli uiskentelemaan veneen vieressa, merisairauden takia nekaan ei kylla tuntuneet niin kiinnostavilta. Lahinna keskittyminen meni siihen omaan olotilaan. Yo kului samoissa merkeissa oksennusta pidatellen ja yrittaen nukkua. Laakkeista kieltaytymispaatoskin piti aamuun asti lahinna siksi, etta oli niin kaamea olo ettei voinut kuvitellakaan nousevansa ylos ja hakevansa sellaisen tabletin siita kahden metrin paasta keittiosta.

Seuraava paiva kului kaikilta aika pahoinvoinnin merkeissa. Ainoastaan Johanna tuntui olevan hyvassa kunnossa ja pystyi laittamaan ruokaa ja puuhailemaan sisalla. Tasta paivasta mielessani on lahinna kuva, kun mina, lapset ja Jussi lojutaan kannella katse horisontissa aika kurjan nakoisina :D

Mun pahin merisairaus kesti aika tasan 24 tuntia ja kapteenin kaatuessa vuorostaan sankyyn pahoinvoivana, mina tein comebackin ja paasin iltavahtivuoroon ihailemaan tahtitaivasta. Oli kylla mahtava fiilis, kun ekaa kertaa pystyi oikeasti keskittymaan johonkin muuhun kuin pahaan oloon ja nauttimaan olemisestaan.

Seuraava paiva oli kaunis ja mentiin rauhallisesti. Soittelun kitaraa kannella ja tein ekan yovahtini. Taysikuukin sattui meidan matkan alkuun ja sita kelpasi ihailla yolla, kun oli aivan pimeaa.

Maanantai-iltana vahtivuorossa istuessani nain huikean "sparkling water"-ilmion. Waihekellakin sita nakyi joskus pimealla rannassa. Se on kai jotain fosforisoivaa levaa tms, joka kimmeltaa ihan upeasti. En tieda miten sita kuvailisi, mutta ehka vahan kuin tulikarpasia vedessa. Sita nakyi veneen ymparilla aalloissa, vau! Ihan taikaa. Illalla alkoi kuitenkin taas kovempi keli, joku rintama tuli vastaan. Kovempaa kelia kesti koko yon ja aamu alkoi lasten oksentelulla. Ma istuin aamupaivan ulkona sateessa, kun sisalla oli niin pahaolo etta valitsi mieluummin kastumisen. Tassa kohtaa mun uusi IPod kuoli. Vesi alkoi kuitenkin olla jo niin lamminta, ettei haitannut niin hirveasti, vaikka sita roiskui paalle. Tuli bongattua myos eka lentokala...hauskoja otuksia.

Makin jain Otson innoittaman taas Harry Potter -koukkuun!

Ainut kuva minusta kamerassani. Onnistunut silmat kiiinni -otos sekin totta kai!

Vuorokauden hoykytyksen jalkeen olikin taas rauhallisempaa, mutta vasytti kaikkia kovemman kelin jaljilta. Eka suihku kannella. Suihkupussiin vetta ja sidottiin se vanttiin. Oli kylla raikas olo. Ja ilmakin alkoi olla niin lammin, etta kannella voi suihkutella eika tule kylma. Kaikki vaatteet alkoi olla jo markia, joten niita yritin kuivatella, vaikka sen verran roiski kylla ettei ne siita pahemmin parantuneet.

Seuraava paiva oli tosi kaunis! Meidan ainut aurinkopaiva itse asiassa. Oli kylla ihanaa ja lamminta, nautittiin vaan kelista kannella. Ja dippailtiin lapsia koyden kanssa veteen.

 

Mun yovahtivuoro oli aina 04 - 08. Jos oli tosi kova keli, niin Jussi ja Johanna yleensa hoiti ne puoliksi, koska heidan olisi kuitenkin pitanyt olla mun kanssa hereilla varmistamassa, etta kaikki on ok. Kaytettiin erityisesti oisin yleensa autopilottia, mika helpotti hirveasti hommaa. Autopilotin kanssa tehtavana oli lahinna katsoa, etta purjeet on ok, jos tuuli muuttuu ja tahystella ettei muita aluksia nay missaan (taisi kaksi nakya koko matkan aikana).

Perjantaina saatiin ensimmainen kalasaalis. Mahimahi, iso kala, enpa osaa verrata minkalainen olisi. Vaaleaa se oli, ei ihan niin kiinteaa kamaa kuin tonnikala, mutta sinnepain. Siita saatiin hyvat kala-ateriat pariin otteeseen.
Jussi ja Johanna kamerassa olisi kuviakin, mutta nyt mennaan nailla mita mulla on. Tanaan alkoi myos ongelmat veneen laturin kanssa...lopetti lataamisen, joten jaakaappi ja kaikki mahdolliset sahkoa vaativat pois paalta, akkujen saastamiseksi. Aurinkopaneelit oli, mutta kun ei se aurinko oikein paistanut...:D Tahan loppui siis myos autopilotin kaytto, joku ohjaamassa koko ajan. Yo kelluttiin paikallaan, kun keli oli kova ja tarvittiin kaikki lepoa.

Elmo kipparina.

Kalastellaan!

 Aamulla meni kylmarintama yli ja alkoi kova tuuli, puuskissa ainakin 40 solmua ja yli. Kelluskeltiin paikallaan koko aamupaiva, kaikki hiljaa sangyissaan oksentelun lomassa...Yhden maissa lahdettiin eteenpain. Jussi ja Johanna ajoi yon puoliksi, kun keli oli niin kova. Aamulla kuului puoli seitseman aikaan Johanna huikkaus "Maata nakyvissa!". Ekaa kertaa sitten lahdon! Oltiin saavuttu ekalle saarelle Kandavulle, siita viela paivan matka Suvaan Viti Levun saarelle. Ma herasin sitten ajelemaan niin Jussi ja Johanna sai yrittaa lepailla hiukan.

Paiva ajeltiin vuorotellen. Keli oli pilvinen, mutta ok, aika hitaasti edettiin. Lueskeltiin kannella, leivottiin pizzaa ja odoteltiin kuumeisesti, koska Viti Levu alkaa nakya. Pimealla, alsten jo nukkuessa saavuttiin lopulta Suvaan. Aika heti nukkumaan, kun ei edes ymparilleen nahnyt, eika maihin ole lupa menna ennen tulliviranomaisten tarkistusta. Seuraavana paivana kolmen maissa tulli tuli tarkistamaan veneen ja miehiston, jonka jalkeen saatiin lupa menna maihin.

Oli kylla hieno kokemus. Merisairautta vaan riitti kaikilla aika paljon ja kauniita paivia vahan. Merisairaus vei ikavasti taysin keskittymiskyvyn mihinkaan kivoihin asioihin, kun oli fyysisesti niin paha olo. Muutenkin tuntui, etta oli kropalle tosi rankkaa jatkuva keikutus. Mustelmia loytyy aika huisi maara :D Mutta samanlaista puuhaa kuin kiipeily: en ikina keksi mika siina viehattaa, mutta aina sita lahtee uudestaan, kun vaan joku ehdottaa. Mutta kaikenkaikkiaan ihan mahtavaa ja lisaa tiedossa lyhyempien siirtymien muodossa (ja parempien saiden?!) taalla Fijilla.