Matka Vanuatulle sujui hyvin. Ekat kaksi paivaa meni aika pahan olon
vallassa. Nyt jo hiukan loytyy kuitenkin kestavyytta ja silmaa valttaa
pahimmat yokotysolot, mutta merisairaus kylla lamauttaa ja saa
aarimmaisen kurjan olon aikaan oli se miten lieva tahansa. No se siita
taas…suurimman osan matkasta oli hyvat tuulet ja kauniit kelit. Mutta
parina paivana ei tuullut oikein yhtaan ja purjeilla ei edettykkaan
juuri laisinkaan huonoimpina hetkina. Mainingit vaan vahan keikutti,
mutta muuten oli aivan tyynta. Tasta hidastelusta johtuen meilla menikin
matkaan perati viisi paivaa! Tyynessa kelistakin loytyi kuitenkin
puolensa ja pidettiin uimatauko, kun vene ei liikkunut mihinkaan. Oli
aika pelottavahkokin tunne uiskennella keskella merta pari kilometria
vetta allansa.
Yhtena yona vastaan tuli myos ukkosmyrsky ja se olikin niita hetkia, kun
mietti miksi ma ikina lahdin talle reissulle. Aivan vasynyt, kun ei
ollut viela tottunut yovuorojen valvomiseen, vetta tulee kaatamalla ja
mun ”sadevarusteet” oli aika heikot, lievasti pahaolo ja ruorissa saa
seista koko ajan, kun tuuliohjaus ei oikein pitanyt suuntaansa. Mutta
juuri juteltiin Annen kanssa, miten uskomattomasti ne ”miksi ihmeessa ma
olen taalla?” –hetket unohtuu siina silmanrapayksessa, kun merisairaus
vaistyy ja aurinko pilkottaa. Ja hyva niin.
Matkalla napattiin myos iso tonnikala. Kleng tuli herattamaan mua
aikaisin aamulla, etta nyt tarvitaan apua ja pienten virittelyjen
jalkeen saatiin kala ylos. Siita riittikin syomista ja jakamista
kaikille. Kaikkia mahdollisia kalan laittotapoja tuli kokeiltua ja
veneen perassa roikkuu nyt myos kolme ”pyykkinarua” johon ripustettiin
ohuita kalasiivuja kuivumaan. Ja sushi oli tosi herkkus vastapyydetysta
kalasta!
Aikaisin aamulla, kun ekaa kertaa nahtiin maata, meidat otti vastaan
joukko valaita. Se oli hieno naky, kun pikkuvalas loikki ihan
delfiinityyliin! Saavuttiin Port Vilaan iltapaivalla. Taytyi odotella
tullimuodollisuuksien hoitelua, joten se ilta ja yo vietettiin viela
veneella. Oli taas hassua paasta tukevalle maalle. Heilutti paljon
enemman kuin Fijille saapuessa. Aivan tasapainoton olo koko ensimmaisen
paivan, melkein niin kuin merisairautta kun on liian paikallaan, hah.
Port Vila oli viihtyisa paikka ja jo sen satama teki vaikutuksen: vesi
oli aivan kristallinkirkasta ja hienot korallit jo paasatamassa. Voi
siis vaan kuvitella ulommat saaret!
Port Vilassa kului kaksi paivaa lepaillen ja nyt ollaan matkalla kohti
pohjoista. Ensi vaikutelma Vanuatusta on todella hyva. Jo Fijilla
sanoin, etta kaikki on niin ystavallisia, mutta taalla se tuntuu viela
aidommalta. Kun Port Vilassa vaikka kavi jollain kauppapaikalla kaikki
olivat Fiji-tapaan hirvean mukavia ja kiinnostuneita, mutta sama kaytos
jatkui, vaikka et heidan kojustaan ostanutkaan mitaan. Fijilla tuntui,
etta ystavallisyys usein loppui siihen ja joku saattoi jopa suuttua.
Taalla taas myyja toteaa vaan ”No problem” ja antaa vinkkeja, mista ehka
loydat jotain parempaa. Luonto on myos hiukan erinakoista kuin Fijilla.
Jotenkin viela vehreampaa. Saaret nousee tosi jyrkkina ja korkeina
meresta, ja ihan rannan tuntumassa voi olla lahemmas 100m syvaa. Upeita
snorklailupaikkoja ja superkirkasta vetta.
Vanuatun pohjoisosassa on Banks- ja Torres-saariryhmat ja aiotaan
suunnata niille suurimmaksi osaksi ajasta. Kuulostavat ihanilta. Nyt
ollaan Epi-nimisen saaren luoteisosassa ankkurissa. Tasta jatketaan suht
reippaasti pohjoiseen. Mita pohjoisemmas mennaan, sita ”kauempana
kaikesta” aletaan olla. Banks ja Torres onkin sitten jo lahella Solomon
saaria, jotka olisivat suuntana Vanuatun jalkeen. Nyt jo huomaa kylla
suuren eron Fijiin: ei paljon muita cruisereita. Fiji oli taynna
erityisesti Uusi-Seelantilaisia ja Autralialaisia veneita, mutta taalla
ei ankkuripaikoissa juuri muita nay. Eilen, kun lahestyttiin
ankkuripaikkaa, meita vastaan tuli sen sijaan joukko delfiineita.
Ainakin kaksikymmenta. Mina ja Kleng hypattiin uimaan niiden kanssa.
Eivat tulleet ihan lahelle, mutta naytti upealta, kun ymparilla ui
paljon delfiineita. Ja se niiden ”juttelu” on niin huisia :D
Semmoisia delfiinitarinoita talla kertaa. Kohta nukkumaan, onhan se
kello jo melkein yhdeksan…tama luonnollinen rytmi auringon mukaan on
niin ihana. Ysilta nukkumaan, kuudelta ylos. Niin ja La Familian
blogista ehka loytyy kuviakin piakkoin? (Liva on antanut mulle muuten
uuden nimen…”Amilia, Amilia…se Amilia!” kuuluu koko ajan. Veneen nimi ja
mun nimi oli niin samanlaiset, etta han yksinkertaisti ja kutsuu seka
mua etta paattia Amiliaksi.)
Ai niin ja se vuohi…taytyy ikavakseni ilmoittaa, etta viime kerralla
hehkutettu ystavamme Viti Baa Baa, otti ja kuoli ekana yonaan. Melkein
koko yon se jaksoi maakia kopassaan, ja hiukan huonoa aavistelin, kun se
aamuyosta hiljeni. Aamulla todettiinkiin, etta venelemmikkimme oli
kohdannut loppunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti