Viidakkoseikkailu

Vanuatu on ollut ihana. Taalla on ihan huisisti kaikkia
merenelavia...delfiineita, kilpikonnia ja dugongeja
(seacow...merilehma...mikas se sitten oisi?) Kilpparitkin on tosi
isoja...mulla ei juuri ole vertailupohjaa, mutta Kleng totesi niiden
olevan "Galapagos-size", joten ilmeisen suuria.

Viimeiset paivat vietettiin Ambryn-nimisella saarella. Ihana paikka.
Piti jaada vain paivaksi, mutta taidettiin olla nelja. Ambrymilla on
kolme kylaa: Ranon, Raventlam ja kolmas jonka nimea en muista. Ekana
paivana kavuttiin tuohon nyt nimettomaan kylaan, joka sijaitsi ylhaalla
kukkulalla. Melkein kaikki oli kauempana puutarhoissa toissa. Taalla
usein on puutarhat hiukan kauempana kylasta metsassa, ja sinne mennaan
toihin paivalla tai ainakin hakemaan tuoreita kasviksia ja hedelmia
ruoaksi. Tavattiin pari miesta ja lasta. Kyla oli pieni ja siita sai
heti ihanan kodikkaan tunnelman. Talot oli kaikki rakennettu
perinteiseen tyyliin ja oli jotenkin tosi siistia. Kaikki elaimetkin
naytti super terveilta toisin kuin esimerkiksi Epi-saarella kun oltiin.

Hauska kokemus oli myos Ranon-kylassa, joka sijaitsi ihana rannan
tuntumassa. Mentiin sunnuntaina kirkkoon paikallisten kanssa. Paras
osuus oli alku, kun vasta odoteltiin toimituksen alkamista, kun kaikki
istuskeli yhdessa laulamassa. Muuten ei hirveasti saanut irti, kun
kaikki oli bislamaksi. Bislama on Vanuatun yhteinen kieli, muuten taalla
on aivan JARJETON maara eri kielia. Yksinaan Ambrymilla (ei mikaan iso
mesta...) on nelja eri kielta. (mm. yksi perhe, tai suku ehka
paremminkin, mm. puhuu ihan omaa kieltaan). Koulu on bislamaksi
ja saaresta riippuen koulussa opetellaan myos ranskaa, englantia tai
molempia.

Ambrymilla on myos kolme tulivuorta ja Kleng suunniteli tekevansa retken
yhdelle niista. ("The most accesible active volcano in the world, eli
paasee helposti lahelle). Paivat oli kuitenkin pilvisia ja silloin
laavaa ei nay. Maanantaina meilla oli suunnitelmana lahtea, mutta
aamulla kun herattiin oli pilveton taivas. Tulivuorelle siis! Ja
paatettiin siina aamuinnossa, etta lahdetaanpa kaikki. Lapsetkin mukaan!
Kylassa neuvottiin aiemmin, etta kannattaa tulla jo aamukuudelta niin on
hyvin aikaa, mutat koska paatos oli niin yhtakkinen, oltiin kylassa
vasta yhdeksan aikaan. Yksi miehista lupasi lahtea oppaaksi, vaikka
kaikki kylla piti meita ihan sekopaina, kun meinattiin kantaa lapset
mukana...jossain kohtaa matkasta meillkin selvisi miksi :D

Superinnoissaan lahdettiin taittamaan matkaa kohti tulivuorta. Yhteen
suuntaan 11km, ylos alas kiipeillen ensin lapi viidakon, sitten
tuhkakentan yli ja lopuksi kavuten tulivuorta ylos. Ma kannoin Edgaria,
joka oli huivilla sidottuna selkaan...ihan jees viela tassa kohtaa.
Meidan opas, Andrew, naytti upeita juttuja viidakosta. Hauskin oli puu,
josta sai raikasta vetta, kun katkaisi oksan. Siita pystyi juomaan
suoraan oksasta. Ihan tavallista vetta, hiukan "puumaulla" terastettyna,
ja ihan superhyvaa, veneentankkiveden jalkeen, nam nam!

Reilu kolme tuntia kun oli vierahtanyt opas ilmoitti, etta enaa 15 min,
enaa 10 minuuttia, nyt ihan just ollaan ylhaalla...ja joo...ylhaalla
kukkulalla, josta vasta naki sen tulivuoren. Ja se oli kaukana. Tassa
kohtaa olin ensin hyvin vakuuttunut, etta ymmarsin vaarin tuo tuolla
horisontissa ei voi olla se minne me ollaan menossa tai jos niin on,
niin hyvin menee jos onnistutaan paasemaan sinne ennen pimean tuloa
ilmaan mitaan puhetta takaisin ehtimisesta...

No se matka naytti onneksi pidemmalta kuin mita se oli...mutta viimeiset
metrit sita vuorenrinnetta ylos oli aika tuskaa. Mutta se
tulivuori...ihan huikea. Jo ennen kuin nahtiin kraateri, kuului
sellaista jylinaa ja kuminaa, mita ensin luultiin ukkoseksi. Ihan huima
aani! Ja sinne tosiaan paasi aivan sen kraaterin reunalle ja naki
laavaa. Aluksi pelotti aikamoisesti, se jylina ja laava ja savu ja
kaikki. Mutta oli se upea, kaiken pinnistelyn arvoista. Voisinpa
lahettaa kuvia, mutta eipa nyt onnistu, enka tieda valittaisiko se
oikein tunnelmaa.

Huikeasta tulivuori kokemuksesta saatiin hiukan energiaa ja matka
takaisin alkoi. Nyt alkoi jo iskeytya kaikkien tajuntaan, etta hiukan
saa pistaa vauhtia, jos aikoo paasta takaisin ennen pimeaa. Laitettiin
vauhtia, mutta ei paasty takaisin ennen pimeaa...Viimeiset kaksi tuntia
menikin sitten aika hitaasti, kun oltiin pimeassa viidakossa. Taysikuu
kylla, mutta se ei oikein sita puumerta lapaissyt. Kylaan kun saavuttiin
oli kylla niin poikki. Hetki levattiin ja saatiin vetta ja ruokaa;
riisia, keitettyja banaaneja ja papuja. Maistoin myos ekan kerran kavaa.
Sita juotiin Fijilla ja samoin taalla. Yhden kulhollisen testasin ja
siita hassusti suu puutui, muuten ei tuntunut. Anne kuvaili: "tuntuu
kuin olisi ollut hammaslaakarilla". Tama kyla oli siis juurikin se
nimeton kyla, jossa sanoin olevan ihana tunnelma. Ja oli tosiaan! Kaikki
oli nini ystavallisia ja ihmeissaan kun onnistuttiin taittamaan matka
lasten kanssa. Ekat lapset tulivuorella ikina! :)

Kylasta sitten kavuttiin viela alas rannalle. Hetken lepaamisen jalkeen
huomasi, etta polvet ja nilkat ja jalkapohjat (22km paljain jaloin oi
kylla) oli aikas kipeat. Uni tulikin aika hyvin veneelle paastya. Ja
seuraavana paivana saikin sitten kaivella mustia pikkukivia
jalkapohjistaan neulalla, vahan niin kuin lasinsiruja...ai etta. Polvi
on nyt hiukan tarkkailun alla, aika turvonnut, ei se satu kylla, mutta
ei se ihan suoristukkaan. Musta tuntuu, etta kaikki nama vaellusretket
joille olen paatynyt, on aina jotenkin menee hiukan yli rajan. Mutta oli
se niin huisi kokemus, vielakin kuuluu tulivuorenjyrina paassa.

Tulivuori seikkailun jalkeen paatettiin jaada viela paivaksi.
Vulkaaninen maapera tarjosikin hyvan keinon rentoutua kahdetoistatunnin
rehkimisen jalkeen: kuumat lahteet! Oi ihanuus! Loikoiltiin kuumassa
(juuri juuri sellaista, etta sinne pystyi menemaan) "altaassa", joka oli
muodostuntu rannalle. Rentoutti ihanasti. Ja kerrankin makeaa vetta,
eika ainaista merisuolaa. Illalla kavuttiin taas kylaan juhlistamaan
Edgarin 1-vuotissyntymapaivaa yhdessa aiemmin tapaamamme Geifrreyn ja
hanen perheensa, seka muutaman muun kylalaisen kanssa.

Nyt ollaan Pentecost-saarella. Tanaan saavuttiin. En tieda kuka naita
teksteja jaksaa lukea, kun on vaan ihan ajatuksenvirtaa ilman kuvia.
Ehka voisi kirjoitella useammin tai patkia vahan ettei tule niin
superpitkaa juttua aina...mutta mutta, onnittelut niille, jotka taas
paasi loppuun asti :)