Monet ovat kirjoitelleet joulukuun alussa valinneesta loskakelista,
sateesta jne. Taalla on ollut vaikea paasta tahan
”joulunlahestymistunnelmaan”, kun on niin aurinkoista ja kuuma, mutta
viimein edellisen yon vahdissa paasin aika lahella. Oli oikein hyvin
onnistunut kuuden tunnin simulaatio ”Suomi joulukuun alussa”: vetta
aakatasossa koko kuusi tuntia kun seisoin ruori takana, kova tuuli ja
aivan pimeaa. Ihan niin kylma ei kylla mitenkaan ollut, mutta toki
yritin parhaani tassakin suhteessa ja puin paalle vaan t-paidan ja
shortsit – jos edes hiukan vilunvareita saisi aikaan. Onnistuin! Aamulla
kun Anne kuuden maissa herasin ja sytytti alhaalla viela pienen lyhdyn
(aka jouluvalo) oli kylla lahinna joulufiilista mihin olen yltanyt
sitten joulukuun 2010. Jes!
Kapingamarangi jai siis taakse ja ollaan matkalla kohti Yapia.
Kapingamarangilla oli ihanaa. Siella tuli todella sellainen olo, etta
taalla voisi kelluskella vaikka miten pitkaan. Ja tosi haikeaa lahtea.
Paikka, johon ei kovin helpolla takaisin paase: rahtilaivalla kahdesti
vuodessa. Viimeisena paivana kavin koulussa kahdeksasluokkalaisille
juttelemassa Suomesta ja ties mista. Mulla oli hieno ”ne voi vaan kysya
multa kysymyksia” –suunnitelma, joka kaatui siihen, etta kukaan ei
uskaltanut kysya mitaan ja ma hopotin itsekseni ties mista karhuista ja
hirvista ja lucia-kulkueista. Oli mulla hienoja kirjojakin ja paljon
kuvia (paljon kuvia Norjasta, jotka esittelin toki Suomena…). Kaikki oli
kylla hirmu innoissaan, vaikka superujoja olivatkin. Erityista hilpeytta
heratti kuva pilkkimisesta: kasittamatonta, etta mereen tehdaan reika
kalastamista varten!
Tiistaina tosiaan lahdettiin ja maanantaina pitaisi olla perilla.
Suunnitelmana, etta pysahdytaan jollain atollilla ennen Yapia viettamaan
joulua. Ja sitten mulla on lentokentta-suunnitelmia. Katsotaan miten
niiden kanssa kay, La Familia on vannoutunut saamaan mut Filippiineille
saakka, mutta yritan pysya lujana. Kaksi viime paivaa oli hillitonta
sadetta ja tosi kivaa tuulta. Ihan hirvean vasyttavaa, kun koko ajan
pitaa seisoa ruorissa supertarkkana ettei mene vikaan ja sisalla on ihan
allon kuumaa (ja marka), kun mitaan luukkuja ei voi pitaa auki. Tanaan
saatiin taas rauhallisemmat tuulet ja aurinko, ihanaa! Saatiin juuri
kala koukkuun ja Liva ja Edgar keikkuu katselemassa kun se roikkuu
veneen perassa. Livan analyysi oli: ”Det er kjempestor den dær
mahimahien!”. Ei ollut kylla iso eika mahimahi, mutta jotain paivallista
kuitenkin!
MiljaMi MiljaMilja
VastaaPoistaMilja Milja Milja Milja
Milja Milja Milja Milja
Milja Milja Milja Milja
Milja MiljaM Milja
Milja Mil Milja
Milja Milja
Milja Terkkuja Suomesta! Milja
Milja Meillä kaikilla on kova ikävä Miljaa. Joidenkin elämä Milja
Milja ei onnistu enää ilman Miljan jatkuvaa tukea. Elämä on välillä
aika tyhjää ilman Miljaa. Joskus on niin kova ikävä.. Nyy Milja
Milja Milja
Milja Milja
Milja Lähes parasta joulussa on Milja. Parasta Milja
Milja Miljassa on täydellisyys. Ko- Milja
Milja pioimaton, iloinen, rehellinen, Milja
Milja avoin ja kaunis Milja
Milja täydellisyys. Milja
Milja Pian odotus Milja
Milja Palkitaan! Milja
Milja Milja
Milja Milja
Milja Milja
Milja Milja
Milja Mill
MiljaMi
Milja
Mil
Tämä ikimuistoinen lausahdus ja sydänjoulukortti piti olla kauniisti sydämenmuotoisella nimirivistöllä kuvioitu joulun kunniaksi. Ei nyt onnistu ja näyttää lisäksi todella oudolta, mutta idea tuli varmasti selville.. Onnea ennakkoon ja hyvää joulun odotusta kaikille!
VastaaPoista