Sellaiset ensimmaiset 24 tuntia Solomoneilla etta huh. Purjehdus Vanuatulta kesti
sunnuntaista sunnuntaihin. Ihan ok tuulet ja muutenkin tosi hyva keli melkein koko
matkan. Kahtena viimeisena paivana tuuli vaan loppui kesken ja homma meni vahan
kellumiseksi. Yovahdit sujui leppoisasti kirkkaassa kuutamossa ja kuunnellen
norjankielisia aankirjoja (seuraavaksi alkaa Anna Karenina ;) Huomasin, etta oon
ma tata kielta hieman oppinut, koska yritin samaa kirjaa kuunnella Fijilta
purjehtiessa, mutta silloin jai vaan yritykseksi, koska en ymmartanyt juuri
mitaan. Nyt sujui aivan ongelmitta. Merisairautta ei enaa hirveasti ollut, vaikka
aika keikutusta oli ekat paivat varsinkin. Vaikka olikin leppoisaa, olin kuitenkin
jostain syysta aivan kypsa koko touhuun suurimman osan matkasta, unelmoin
nettiyhteydesta ja lentolipusta ja odotin vaan, etta paastaan perille :D Ja
paastiinhan me…
…mutta sita ennen – matkan viimeisen vartin aikana, koitti se elaman kohokohta,
kun Milja ajoi La Familian riutalle. Se oli vahan meidan yhteinen kokoelma
huonosti toteutettuja juttuja ja koralleille sitten paadyttiin. Onneksi ei
lopullisesti vaan irti paastiin ja perille Noron satamaan. Muille ei kaynyt
mitaan, vaikka aika akkipysahdys tuli, mutta Liva lensi ikavasti ja loi paansa.
Sekin oli onneksi lopulta vaan pieni haava, mutta se oli kylla elaman
jarkyttavampia hetkia, kun Anne kapusi kannelle Liva sylissaan, verta joka
puolella. Mitaan suurempia tutkimuksia veneelle ei olla viela tehty, mutta
pinnalla ollaan ja matkaa jatketaan. Mutta taidettiin siis selvita
pelastymisella.
Saavuttiin Noroon eilen iltapaivalla (tama on ei mitenkaan supermielyttava
teollisuussatama, mutta taalla on check in myos cruising veneille). Odotettiin
Solomoneille saapumista mielenkiinnolla: monissa cruising oppaissa on ollut
juttua, etta taa ja Papua Uusi-Guinea ei ole yhta ”ystavallisia” paikkoja kuin muu
Tyynimeri. Tarkkaan otettiinkin vaari vinkeista ja suunnaattiin tanne Gizon
lahelle, missa ei kuulemma pitaisi olla niin ongelmia. Heti ensimmaisena yona
kuitenkin saatiin hiukan huonoja kokemuksia kun vahan nukkumaanmenon jalkeen Anne
herasi ja kuuli jotain aania. Ja kun Kleng meni katsomaan niin kannella olikin
kolme vierailijaa, jotka eivat saaneet kylla mukaansa kuin yhden roskapussin
karatessaan kanootilla. Seuraavana paivana, kun oltiin Annen ja lasten kanssa
veneella, joku alkoi huudella uhkauksia rannalta ja pelastyttiin niin paljon, etta
paadyttiin soittamaan VHF:lla satamaviranomaisille, jotka lahetti poliisin.
Poliisi jutskaili huutelijoiden kanssa ja totesi, etta ”ne oli vaan humalassa
eivatka tarkoittaneet sita”. Tuli kylla niin kurja olo heti alkuun: Vanuatu, ja
koko Tyynimeri missa he on purjehtineet, ovat olleet niin turvallisia ja ihmiset
niin ystavallisia. Taalla kuitenkin heti tuli sellainen olo, etta oisin ei uskalla
nukkua ja paivisin jonkun pitaa aina jaada veneelle. Tunnelma vaan on niin eri ja
ihmisten asenne. Toki tilanne voi olla eri muissa paikoissa, katsotaan.
Paadyttiin kuitenkin tekemaan sellainen ratkaisu, ettei edes tehty
saapumisilmoitusta viranomaisille vaan pohdittiin, etta kuulostellaan ja levataan
vahan ja ehka vaan jatketaan matkaa. Suuntana piti olla Papua Uusi-Guinea, mutta
sinne pitaa hankkia etukateen viisumi ja viisumit saa taalla vain Honiarasta,
jonne ei todellakaan lahdeta. Joten Papua on nyt poissa laskuista. Tuulista
riippuen Micronesia tai Palau ja sielta Filippiineille. Ma tein purjehduksen
aikana jo hyvin vakaan paatoksen, etta lahden taalta kohti kotia, mutta me ei
voida kirjata mua miehistosta, jos ei olla virallisesti edes maassa. Kleng kylla
lupasi, etta jos haluan, me voidaan hoitaa homma Gizossa. Luulen kuitenkin, etta
helpointa kaikille, jos jatketaan Filippiineille. Sielta on niin paljon helpompi
ja halvempi lentaa. Tulevat pitkat purjehdukset ei kylla patkaakaan houkuta, mutta
nyt taytyy vaan kaivaa oikea asenne esiin. Toisaalta voitaisiin vaan ottaa yksi
pidempi hyppays Micronesiaan ja siita vaan lyhyita matkoja eteenpain, mutta
jotenkin tuntuu helpommalta, etta asennoituu yhteen superpitkaan matkaan , hoitaa
sen ja sitten voi taas renotutua, eika tartte miettia niita edessa olevia. Mutta
tilanteet muuttuu taas sita tahtia, etta katsotaan miten kay.
Nyt ollaan ankkurissa pienen saaren edessa. Taalla navigointi on kylla vahan
jannaa puuhaa. Tosi erilaista kuin Fijilla tai Vanuatulla. Paljon pienia saaria,
laguunimuodostelmia, kapeita kanaaleja saarten valissa, riuttoja ja aivan
onnettomat kartat koko paikasta. Oltiin matkalla Lola-saarelle, mutta alkoi olla
jo vahan myoha ja tormattiin tyttoon kanootissa, joka naytti meille hyvan
ankkuripaikan kotinsa edustalla. Ma ja Anne paastiin myos ihanalle
kanoottiretkelle. Nama kanootit on niin hienoja, puusta kaiverrettuja. Kunnon
Pocahontas-fiilis. Haluan kanssa semmoisen kotona. Silla kelpaisi meloa pitkin
Aurajokea! Huomenna mennaan Lola-saarelle, jossa pitaisi olla pari muuta venetta,
jos saataisiin vahan kokemuksia niilta. Sellaista Solomonilla, kuulemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti