Miljan kuulumisia

"Hankalaa kirjoitella, kun ei nae blogia eika muista mita mahtoi kirjoitella
viimeeksi. Olen naita siis vaan satelliitilla lahetellyt Mintulle, eli tanne ei
kannata erityisemmin kommentoida…tai ma en niita kommenteja ainakaan nae.

Pikkuhiljaa edettiin kohti pohjoista ja hetki vietettiin Lugainvillessa, Espiritu
Santon –saarella. Lugainville on Vanuatun toiseksi suurin kaupunki…ei mikaan
valtaisa siis kuitenkaan. Aiemmassa ankkuripaikassa tavattiin autralialainen
pariskunta, jotka ovat viimeiset kuusi vuotta asuneet puoliksi Autraliassa ja
puoliksi Vanuatulla (joka toinen kuukausi vaihtaen, huh, mika jarjestely..).
Heilla oli asunto Lugainvillen tuntumassa ja vietettiin yot ankkurissa heidan
talonsa edessa, kun siina oli rauhallinen paikka.

Lugainvillen vihannestorilta haettiin mukaan taas lisaa hedelmia ja kasviksia. Ja
ekat avokadot sitten Uuden-Seelannin, ou jee! Taalla on kylla ihanaa, kun ei juuri
muualta tuotuja kasviksia ym. ole vaan kaikki on tuotettu lahella, (pienissa)
puutarhoissa jossain viidakossa…eli niin luomua kun olla ja voi. Ei tarvitse
itkeskella lannotteiden tai torjunta-aineiden takia. Ma oon taistellut oman paani
sisalla ruoka-asioiden kanssa aika vahvasti, mutta nyt viimein sain mieleni ehka
jarjestykseen…Ma en ole ollut yhtaan kipea, edes pienimmassa flunssassa (tai sit
olen vaan unohtanut ne :D) sitten edelliskesan, kun innostuin rawfoodjutuista ja
unohdin lisaaineet, pastat, sokerin ja muut turhakkeet. Enka sano etten olisi
mitaan moisia syonyt…useinkin, erityisesti jos oon jossain kylassa niin yritan
olla olematta vaikea, mutta siis enemman ja enemman elavaa ja tuoretta ja puhdasta
ruokaa. Heinakuusta asti olen asunut niin tiiviisti perheiden kanssa, etta
ruokailutottumukset on myos muuttuneet hyvin radikaalisti, kun en ole halunnut
olla ”vaikea”. Oon syonyt mun mittapuulla taas hirveesti esimerkiksi pastaa,
leipaa ja riisia. Ja ollut kipea 3 kertaa kolmen kuukauden aikana. (Ja viime yo
just tuli vietettya aika huisissa kuumeessa ja pohdiskeltua etta nyt kylla iski
malaria, mutta ei se tainnut olla se….) Pienen pohdiskelun ja itseni kanssa
taistelun jalkeen totesin, etta liian suuri uhraus. Pidin sitten keskustelun
muiden kanssa ja lopetin riisin ja pastan syomisen nyt tahan. En alkanut
ehdotella, etta olen ihan rawfoodisti, mutta olipa hyva edistysaskel. Pidin sita
vaan liian suurena morkona, etta alan jotenkin vaikeaksi, mutta eipa se ollut
ongelma kellekaan muulle kuin itselleni. Olipas ihanaa alkaa tehda asiat niin kuin
aidosti tuntuu hyvalta, eika esittaa jotain muuta. Vahan helposti sita jumittuu
typeriin ajatuksiinsa :D

Taalla saa kylista myos helposti lisaa tuoreita kasviksia joko ostamalla tai
vaihtamalla esim. riisiin, sokeriin, vaatteisiin tai sailykkeisiin: nama on
jostain syysta ihan intona sailykelihaan ja kalaan (what!!! tuoretta kalaa koko
meri taynna…). Papaijaa on kaikkialla, samoin usein saadaan pomplemus –hedelmaa
(suomessa sita myydaan nimella pomelo, semmoinen valtava greippi). ”Island
cabbage” on ehka hiukan pinaattia muistuttava vihrea, jota on kylla jokapaikassa.
Siita oon tehnyt paljon salaatteja. Samoin munakoisoa, kevatsipulia ja papuja
loytyy usein. Banaaneja roikkuu myos veneenperassa iso terttu, semmoisia
pienempia, ei chiquitan nakoisia. Kalasteltu ollaan myos aina kun ollaan
liikkeessa. Viime saalis oli kaksi isoa mahimahia (tosi hyvaa kalaa), mutta aina
ei ole onni myota.

Nyt me ollaan viiimein Banks-saariryhmalla Vanuatun pohjois-osassa. Paatettiin
ottaa Lugainvillesta yopurjehdus, koska ollaan jo vietetty niin paljon aikaa
tehden matkaa kohti pohjoista, kun on ollut vaan niin kivoja paikkoja, joissa
ollaan haluttu viettaa aikaa. Ja sama kuvio jatkuu taalla…nyt ollaan kai neljatta
yota yhden kylan edessa. Ihan huikea mesta, nimeltaan Twin Waterfall Bay. Upea
kaksoisvesiputous, iso riutta ja hienot snorklailut ja Vanuatu tyyliin aivan
ihania ihmisia. Jo ne vesiputoukset on kylla houkytelleet vaan jaamaan ja
jaamaan…loputtomasti raikasta juomavetta, pyykinpesuvetta ja SUOLATONTA
uimis/peseytymis/viilentelyvetta. Sita suolaa alkaa pikkuhiljaa tulla nimittain
silmista ja korvista. Kiva juttu myos, etta tama kyla ei ole suuri vaan ihmiset
asuu vahan pitkin saaren rantaa. Yksi perhe siella, toinen taalla. Ma olin
edellispaivana paallikon kahden tyton kanssa heidan puutarhassaan ylhaalla
viidakossa. Puutarhat on yleensa hiukan kauempana asumuksista, tuonne oli ehka
45min matka. Siella kasvoi papaijaa, kurkkua, jamssia, maissia, jotain hassua
omenan makuista hedelmaa, kavaa ja kaikenlaista muuta. Oli mielenkiintoinen retki
ja tytot oli kylla aika huisin taitavia kiipeilemaan puissa ja heiluttelemaan
viidakkoveista, kateeksi kavi :D

Tanaan vietettiin biitsipaiva. Rannalla on myos lahde, josta saa niin hyvaa
juomavetta. Me taytettiin tankit viimeeksi fijilla ja nyt niissa on lahinna
”watermaker” –vetta, joka on siis merivedesta tehtya juomavetta. Voin kertoa, etta
pahinta mita olen ikina maistanut. Tai ”paha” sinansa vaara sana, etta eihan se
maistu yhtaan miltaan, mutta on vaan niin kuollutta, siina ei ole yhtaan mitaan
jaljella, etta sita on vaikea saada oikeasti alas. Onkin ollut juhlaa taytella
tankkeja lahdevedella, jipii! Nyt lahti vahan ohi aiheen, mutta siis biitsilla
grillattiin nuotiolla Klengin ampuma papukaija-kala (silla oli ihan oikeesti niin
kuin papukaijan-nokka!), kaytiin monta kertaa ”suihkussa” lahteella ja nautittiin
auringosta. Multa meni vahan ohi, kun vahan ollaan kuumeen jalkimainingeissa,
mutta nyt jo elama voittaa.

Ainakin huominen viela vietetaan taalla. Viela kaksi ankkuripaikkaa meilla on
suunnitteilla ennen Solomon-saaria. Ollaan kuultu nyt hyvin ristiriitaisia ja osin
aika hurjia juttuja Solomoneista ja erityisesti Papua Uudesta-Guineasta, mutta
myos saatu hyvia vinkkeja minne menna ja minne ei todellakaan kannata menna.
Mietin lentamista Papua Uudesta-Guineasta, koska taytyy paatta lahdenko joko
sielta tai sit seuraava mahdollisuus on vasta Filippiineilta. Mutta kaikki jutut
mita paakaupungista Port Moresbysta olen kuullut ei ihan hirveasti houkuttele
haahuilemaan siella yksin. Mutta oon ehka kuunellut myos vahan vaaria ihmisia,
jotka toistaa vaan ties mita urbaanilegendoja, eivatka ole itse siella olleet
sitten 90-luvun. Mutta Solomoneilla varmasti tavataan lisaa veneita, jotka on
siella juuri olleet ja osaavat antaa hyvat vinkit. Juteltiin nopsaan nimittain
parille veneelle, jotka taas sanoivat, etta Papua Uusi-Guinea oli aivan ihana
paikka ja kehuivat maasta taivaaseen, joten riippuu varmaan mihin menee.

Haleja ja kuulemiin!"

Viidakkoseikkailu

Vanuatu on ollut ihana. Taalla on ihan huisisti kaikkia
merenelavia...delfiineita, kilpikonnia ja dugongeja
(seacow...merilehma...mikas se sitten oisi?) Kilpparitkin on tosi
isoja...mulla ei juuri ole vertailupohjaa, mutta Kleng totesi niiden
olevan "Galapagos-size", joten ilmeisen suuria.

Viimeiset paivat vietettiin Ambryn-nimisella saarella. Ihana paikka.
Piti jaada vain paivaksi, mutta taidettiin olla nelja. Ambrymilla on
kolme kylaa: Ranon, Raventlam ja kolmas jonka nimea en muista. Ekana
paivana kavuttiin tuohon nyt nimettomaan kylaan, joka sijaitsi ylhaalla
kukkulalla. Melkein kaikki oli kauempana puutarhoissa toissa. Taalla
usein on puutarhat hiukan kauempana kylasta metsassa, ja sinne mennaan
toihin paivalla tai ainakin hakemaan tuoreita kasviksia ja hedelmia
ruoaksi. Tavattiin pari miesta ja lasta. Kyla oli pieni ja siita sai
heti ihanan kodikkaan tunnelman. Talot oli kaikki rakennettu
perinteiseen tyyliin ja oli jotenkin tosi siistia. Kaikki elaimetkin
naytti super terveilta toisin kuin esimerkiksi Epi-saarella kun oltiin.

Hauska kokemus oli myos Ranon-kylassa, joka sijaitsi ihana rannan
tuntumassa. Mentiin sunnuntaina kirkkoon paikallisten kanssa. Paras
osuus oli alku, kun vasta odoteltiin toimituksen alkamista, kun kaikki
istuskeli yhdessa laulamassa. Muuten ei hirveasti saanut irti, kun
kaikki oli bislamaksi. Bislama on Vanuatun yhteinen kieli, muuten taalla
on aivan JARJETON maara eri kielia. Yksinaan Ambrymilla (ei mikaan iso
mesta...) on nelja eri kielta. (mm. yksi perhe, tai suku ehka
paremminkin, mm. puhuu ihan omaa kieltaan). Koulu on bislamaksi
ja saaresta riippuen koulussa opetellaan myos ranskaa, englantia tai
molempia.

Ambrymilla on myos kolme tulivuorta ja Kleng suunniteli tekevansa retken
yhdelle niista. ("The most accesible active volcano in the world, eli
paasee helposti lahelle). Paivat oli kuitenkin pilvisia ja silloin
laavaa ei nay. Maanantaina meilla oli suunnitelmana lahtea, mutta
aamulla kun herattiin oli pilveton taivas. Tulivuorelle siis! Ja
paatettiin siina aamuinnossa, etta lahdetaanpa kaikki. Lapsetkin mukaan!
Kylassa neuvottiin aiemmin, etta kannattaa tulla jo aamukuudelta niin on
hyvin aikaa, mutat koska paatos oli niin yhtakkinen, oltiin kylassa
vasta yhdeksan aikaan. Yksi miehista lupasi lahtea oppaaksi, vaikka
kaikki kylla piti meita ihan sekopaina, kun meinattiin kantaa lapset
mukana...jossain kohtaa matkasta meillkin selvisi miksi :D

Superinnoissaan lahdettiin taittamaan matkaa kohti tulivuorta. Yhteen
suuntaan 11km, ylos alas kiipeillen ensin lapi viidakon, sitten
tuhkakentan yli ja lopuksi kavuten tulivuorta ylos. Ma kannoin Edgaria,
joka oli huivilla sidottuna selkaan...ihan jees viela tassa kohtaa.
Meidan opas, Andrew, naytti upeita juttuja viidakosta. Hauskin oli puu,
josta sai raikasta vetta, kun katkaisi oksan. Siita pystyi juomaan
suoraan oksasta. Ihan tavallista vetta, hiukan "puumaulla" terastettyna,
ja ihan superhyvaa, veneentankkiveden jalkeen, nam nam!

Reilu kolme tuntia kun oli vierahtanyt opas ilmoitti, etta enaa 15 min,
enaa 10 minuuttia, nyt ihan just ollaan ylhaalla...ja joo...ylhaalla
kukkulalla, josta vasta naki sen tulivuoren. Ja se oli kaukana. Tassa
kohtaa olin ensin hyvin vakuuttunut, etta ymmarsin vaarin tuo tuolla
horisontissa ei voi olla se minne me ollaan menossa tai jos niin on,
niin hyvin menee jos onnistutaan paasemaan sinne ennen pimean tuloa
ilmaan mitaan puhetta takaisin ehtimisesta...

No se matka naytti onneksi pidemmalta kuin mita se oli...mutta viimeiset
metrit sita vuorenrinnetta ylos oli aika tuskaa. Mutta se
tulivuori...ihan huikea. Jo ennen kuin nahtiin kraateri, kuului
sellaista jylinaa ja kuminaa, mita ensin luultiin ukkoseksi. Ihan huima
aani! Ja sinne tosiaan paasi aivan sen kraaterin reunalle ja naki
laavaa. Aluksi pelotti aikamoisesti, se jylina ja laava ja savu ja
kaikki. Mutta oli se upea, kaiken pinnistelyn arvoista. Voisinpa
lahettaa kuvia, mutta eipa nyt onnistu, enka tieda valittaisiko se
oikein tunnelmaa.

Huikeasta tulivuori kokemuksesta saatiin hiukan energiaa ja matka
takaisin alkoi. Nyt alkoi jo iskeytya kaikkien tajuntaan, etta hiukan
saa pistaa vauhtia, jos aikoo paasta takaisin ennen pimeaa. Laitettiin
vauhtia, mutta ei paasty takaisin ennen pimeaa...Viimeiset kaksi tuntia
menikin sitten aika hitaasti, kun oltiin pimeassa viidakossa. Taysikuu
kylla, mutta se ei oikein sita puumerta lapaissyt. Kylaan kun saavuttiin
oli kylla niin poikki. Hetki levattiin ja saatiin vetta ja ruokaa;
riisia, keitettyja banaaneja ja papuja. Maistoin myos ekan kerran kavaa.
Sita juotiin Fijilla ja samoin taalla. Yhden kulhollisen testasin ja
siita hassusti suu puutui, muuten ei tuntunut. Anne kuvaili: "tuntuu
kuin olisi ollut hammaslaakarilla". Tama kyla oli siis juurikin se
nimeton kyla, jossa sanoin olevan ihana tunnelma. Ja oli tosiaan! Kaikki
oli nini ystavallisia ja ihmeissaan kun onnistuttiin taittamaan matka
lasten kanssa. Ekat lapset tulivuorella ikina! :)

Kylasta sitten kavuttiin viela alas rannalle. Hetken lepaamisen jalkeen
huomasi, etta polvet ja nilkat ja jalkapohjat (22km paljain jaloin oi
kylla) oli aikas kipeat. Uni tulikin aika hyvin veneelle paastya. Ja
seuraavana paivana saikin sitten kaivella mustia pikkukivia
jalkapohjistaan neulalla, vahan niin kuin lasinsiruja...ai etta. Polvi
on nyt hiukan tarkkailun alla, aika turvonnut, ei se satu kylla, mutta
ei se ihan suoristukkaan. Musta tuntuu, etta kaikki nama vaellusretket
joille olen paatynyt, on aina jotenkin menee hiukan yli rajan. Mutta oli
se niin huisi kokemus, vielakin kuuluu tulivuorenjyrina paassa.

Tulivuori seikkailun jalkeen paatettiin jaada viela paivaksi.
Vulkaaninen maapera tarjosikin hyvan keinon rentoutua kahdetoistatunnin
rehkimisen jalkeen: kuumat lahteet! Oi ihanuus! Loikoiltiin kuumassa
(juuri juuri sellaista, etta sinne pystyi menemaan) "altaassa", joka oli
muodostuntu rannalle. Rentoutti ihanasti. Ja kerrankin makeaa vetta,
eika ainaista merisuolaa. Illalla kavuttiin taas kylaan juhlistamaan
Edgarin 1-vuotissyntymapaivaa yhdessa aiemmin tapaamamme Geifrreyn ja
hanen perheensa, seka muutaman muun kylalaisen kanssa.

Nyt ollaan Pentecost-saarella. Tanaan saavuttiin. En tieda kuka naita
teksteja jaksaa lukea, kun on vaan ihan ajatuksenvirtaa ilman kuvia.
Ehka voisi kirjoitella useammin tai patkia vahan ettei tule niin
superpitkaa juttua aina...mutta mutta, onnittelut niille, jotka taas
paasi loppuun asti :)

Kuivattua kalaa ja delfiineitä

Matka Vanuatulle sujui hyvin. Ekat kaksi paivaa meni aika pahan olon
vallassa. Nyt jo hiukan loytyy kuitenkin kestavyytta ja silmaa valttaa
pahimmat yokotysolot, mutta merisairaus kylla lamauttaa ja saa
aarimmaisen kurjan olon aikaan oli se miten lieva tahansa. No se siita
taas…suurimman osan matkasta oli hyvat tuulet ja kauniit kelit. Mutta
parina paivana ei tuullut oikein yhtaan ja purjeilla ei edettykkaan
juuri laisinkaan huonoimpina hetkina. Mainingit vaan vahan keikutti,
mutta muuten oli aivan tyynta. Tasta hidastelusta johtuen meilla menikin
matkaan perati viisi paivaa! Tyynessa kelistakin loytyi kuitenkin
puolensa ja pidettiin uimatauko, kun vene ei liikkunut mihinkaan. Oli
aika pelottavahkokin tunne uiskennella keskella merta pari kilometria
vetta allansa.

Yhtena yona vastaan tuli myos ukkosmyrsky ja se olikin niita hetkia, kun
mietti miksi ma ikina lahdin talle reissulle. Aivan vasynyt, kun ei
ollut viela tottunut yovuorojen valvomiseen, vetta tulee kaatamalla ja
mun ”sadevarusteet” oli aika heikot, lievasti pahaolo ja ruorissa saa
seista koko ajan, kun tuuliohjaus ei oikein pitanyt suuntaansa. Mutta
juuri juteltiin Annen kanssa, miten uskomattomasti ne ”miksi ihmeessa ma
olen taalla?” –hetket unohtuu siina silmanrapayksessa, kun merisairaus
vaistyy ja aurinko pilkottaa. Ja hyva niin.

Matkalla napattiin myos iso tonnikala. Kleng tuli herattamaan mua
aikaisin aamulla, etta nyt tarvitaan apua ja pienten virittelyjen
jalkeen saatiin kala ylos. Siita riittikin syomista ja jakamista
kaikille. Kaikkia mahdollisia kalan laittotapoja tuli kokeiltua ja
veneen perassa roikkuu nyt myos kolme ”pyykkinarua” johon ripustettiin
ohuita kalasiivuja kuivumaan. Ja sushi oli tosi herkkus vastapyydetysta
kalasta!

Aikaisin aamulla, kun ekaa kertaa nahtiin maata, meidat otti vastaan
joukko valaita. Se oli hieno naky, kun pikkuvalas loikki ihan
delfiinityyliin! Saavuttiin Port Vilaan iltapaivalla. Taytyi odotella
tullimuodollisuuksien hoitelua, joten se ilta ja yo vietettiin viela
veneella. Oli taas hassua paasta tukevalle maalle. Heilutti paljon
enemman kuin Fijille saapuessa. Aivan tasapainoton olo koko ensimmaisen
paivan, melkein niin kuin merisairautta kun on liian paikallaan, hah.
Port Vila oli viihtyisa paikka ja jo sen satama teki vaikutuksen: vesi
oli aivan kristallinkirkasta ja hienot korallit jo paasatamassa. Voi
siis vaan kuvitella ulommat saaret!

Port Vilassa kului kaksi paivaa lepaillen ja nyt ollaan matkalla kohti
pohjoista. Ensi vaikutelma Vanuatusta on todella hyva. Jo Fijilla
sanoin, etta kaikki on niin ystavallisia, mutta taalla se tuntuu viela
aidommalta. Kun Port Vilassa vaikka kavi jollain kauppapaikalla kaikki
olivat Fiji-tapaan hirvean mukavia ja kiinnostuneita, mutta sama kaytos
jatkui, vaikka et heidan kojustaan ostanutkaan mitaan. Fijilla tuntui,
etta ystavallisyys usein loppui siihen ja joku saattoi jopa suuttua.
Taalla taas myyja toteaa vaan ”No problem” ja antaa vinkkeja, mista ehka
loydat jotain parempaa. Luonto on myos hiukan erinakoista kuin Fijilla.
Jotenkin viela vehreampaa. Saaret nousee tosi jyrkkina ja korkeina
meresta, ja ihan rannan tuntumassa voi olla lahemmas 100m syvaa. Upeita
snorklailupaikkoja ja superkirkasta vetta.

Vanuatun pohjoisosassa on Banks- ja Torres-saariryhmat ja aiotaan
suunnata niille suurimmaksi osaksi ajasta. Kuulostavat ihanilta. Nyt
ollaan Epi-nimisen saaren luoteisosassa ankkurissa. Tasta jatketaan suht
reippaasti pohjoiseen. Mita pohjoisemmas mennaan, sita ”kauempana
kaikesta” aletaan olla. Banks ja Torres onkin sitten jo lahella Solomon
saaria, jotka olisivat suuntana Vanuatun jalkeen. Nyt jo huomaa kylla
suuren eron Fijiin: ei paljon muita cruisereita. Fiji oli taynna
erityisesti Uusi-Seelantilaisia ja Autralialaisia veneita, mutta taalla
ei ankkuripaikoissa juuri muita nay. Eilen, kun lahestyttiin
ankkuripaikkaa, meita vastaan tuli sen sijaan joukko delfiineita.
Ainakin kaksikymmenta. Mina ja Kleng hypattiin uimaan niiden kanssa.
Eivat tulleet ihan lahelle, mutta naytti upealta, kun ymparilla ui
paljon delfiineita. Ja se niiden ”juttelu” on niin huisia :D
Semmoisia delfiinitarinoita talla kertaa. Kohta nukkumaan, onhan se
kello jo melkein yhdeksan…tama luonnollinen rytmi auringon mukaan on
niin ihana. Ysilta nukkumaan, kuudelta ylos. Niin ja La Familian
blogista ehka loytyy kuviakin piakkoin? (Liva on antanut mulle muuten
uuden nimen…”Amilia, Amilia…se Amilia!” kuuluu koko ajan. Veneen nimi ja
mun nimi oli niin samanlaiset, etta han yksinkertaisti ja kutsuu seka
mua etta paattia Amiliaksi.)

Ai niin ja se vuohi…taytyy ikavakseni ilmoittaa, etta viime kerralla
hehkutettu ystavamme Viti Baa Baa, otti ja kuoli ekana yonaan. Melkein
koko yon se jaksoi maakia kopassaan, ja hiukan huonoa aavistelin, kun se
aamuyosta hiljeni. Aamulla todettiinkiin, etta venelemmikkimme oli
kohdannut loppunsa.