Hrrr...

Eipä tullut Palaulta kirjoiteltua ja nyt on jo saavutettu Etelä-Korea. Asiana Airlines ja Korean tulli tekivät vaikutuksen: lisäkilot ja erinäiset kielletyt käsittelemättömät puuesineet eivät häirinneet ketään. Kyllä oli muuten outo tunne vetää farkut ja neuletakki päälle - kengistä puhumattakaan. Ja tuntea, että on kylmä! Sitä fiilistä ei ole hetkeen ollut.

Pohdiskelin tänään että eipä ole tullut lentokoneessa istuttua ja silti oon onnistunut pääsemään Uudesta-Seelannista Palaulle. Olikin aika hauskaa lentokoneessa pitkästä aikaa. Mulla olo vielä ihan oma penkkirivi, oli vähän tyhjää. Ja Soul - iso kaupunki. Hotelliin vaan ympäriinsä Hongikin kaupunginosassa suuauki ihmetellen kaikkea, kun ei ole tälläistäkään nähty sitten aucklandin. Eikä sekään mikään valtaisa ole. Hieman vaan varjostaa, kun ihmeellinen kaksi kuukautta iskenyt tauti palasi pari päivää sitten. Kurkku turposi toiselta puolelta hillittömästi. Kiputilat vähän vaihtelee, mutta aila tuskallista. Vakuutusta kun ei ole niin ei kauheasti lääkärit inspiroi. Mutta huomenna suuntaan torille täyttämään pakaasit kiinalaisille lääkeyrteillä niin eiköhän se siitä!

Tänään testasin ekaa kertaa korealaista ruokaa. Menin sisään pikku ruokapaikkaan, ei siellä ollut muita kuin omistajat syömässä pikkupöydäm ympärillä. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja ruoat oli korealaiskn merkein kirjoitettu, ei kuvia. No vanha pääsi sit yllättämään mut kommunikaatiovaikeuksien vuoksi. Mutta ihan hyvin. Sain jotain keittoa, missä oli simpukoita, riisiä, jotain vihreitä lehtiä, kananmunaa ja kai tofua (hyi kuulostipa hirveeltä, mut se oli hyvää!). Lisäksi sain pikkukippoja, joissa oli parsaa, rakaa sipulia ka kokonaisia chilejä ja jotain tunnistamattomia juttuja, plus jotain kastiketta mihin voi dippailla. Jotenkin nyt kun tuon kirjoitti niin kuulosti tosi pahalta, mutta ei ollut kyllä. Ja se vanha oli niin söpö kun ne höpötti mulle kaikkea eikä kumpikaan ymmärretty toisiamme. Lopuksi sain vielä kupillisen ihan supermakeaa kahvia. Hauska lounas. Sitten hotelliin vähän lisää ja nyt varmaan vaan nukahdan koska yön vietin hereillä lentokentällä. Huomenna tehokas Souliin tutustuminen ja rohtojen metsästys! IHANAA olla isossa kaupungissa!

TERVETULOA KOTIIN MILJA!

Viimeinen meripaiva

Viimeista paivaa viedaan merella. Tana yona pitaisi meidan saavuttaa
Palau. Illalla otetaan varmaan melkein kaikki purjeet alas ja livutaan
vaan hitaasti niin etta ollaan auringon noustessa perilla ja voidaan
suoraan ajaa riutan sisalle. Semmoista ei pimeassa voi taiteilla. Aikas
hienot ilmat on ollut ja yovahdit on kuluneet kuunnellen
Narnia-aanikirjoja, jotka loysin koneelta.

Viimeinen purjehduspaiva siis pitkaan pitkaan aikaan. Palaulta Kororista
lento kohti Suomea - ja nyt mua ei kylla pysayta mikaan. Tassa on jo
niin moneen otteeseen lentoa suunniteltu ja suunnitelmaa muutettu, hah!
Ruisleipa, pakastemarjat ja sanky joka ei keinu - taalta tullaan!

Taalla on hieno ilma: aurinkoa, sopivasti tuulta, eika kovin aallokkoa.
Musiikki soi ja Liva huutaa ovella haluavansa aamiaiseksi kilpikonnaa ja
jogurttia :D Saatiin Ifalikilta lahtiessa evaaksi iso kilpikonna file
(ihan kuin kalkkunaa) ja aivan sairas maara keittobanaaneita ja taroa.
Annen kanssa ollaan tarkkailtu tilannetta ja voi olla, etta mukaan
tarttui myos taita. Taytyy katsella mites tama tassa etenee, mutta voi
olla, etta edessa tiukka taishampoo kasittely...

Onpa jannaa kylla saapua paikkaan, josta loytyy mm. internet, juoksevaa
vetta, kauppa ja ties mita muita "lantisen sivilisaation" ihmeita.
Suurin osa naista nahtiin viimeeksi kai joskus Vanuatulla...ehka kolme
kuukautta sitten. Outoa ja ihanaa. Hyvin onnistuneesti arvioitu myos
Fijilla ruoan ja muiden juttujen bunkkerointi, silla nyt alkaa kaikki
olla lopussa. Muun muassa viimeista vessapaperirullaa viedaan!
Korkea aikakin siis saapua kauppojen lahettyville. Niin ja kun nettiin
paastaan niin kannattaa kurkkia La Familian blogia www.7hav.com, sinne
varmaan ilmestyy kuvia.

Viimeiset hetket siis La Familian kanssa ja pian nahdaan!

Ifalik-Woleai

Viimeinen paiva Ifalikilla sujui juhlien merkeissa. Hienoja tansseja,
ruokaa, mm. kilpikonnaa, krhm...laulua ja hassuttelua. Ma paasin
testaamaan tanssitaitoni tyttojen kanssa ja hauskaa oli. Kukkia ja
seppeleita paassa, kaulassa, ranteissa, nilkoissa ja vyotarolla. Ja toki
koko ylakroppa maalattu keltaiseksi. Kaikki oli niin innoissaan ja
ihmeissaan, etta olin mukana.

Torstaiaamun valjetessa oltiin valmistauduttiin lahtoon. Sateesta
huolimatta pyori veneen ymparilla koko aamun parikymmenta kanoottia, kun
kaikki tuli sanomaan hyvastit. Ja kannella oli porukkaa enemman kuin
ikina. Se oli hauskaa hulinaa, mutta oli siina kylla kyyneleet silmissa
vilkutellessa. Suuntana ensin viereinen atolli Woleai ja sielta sitten
eteenpain. Oltiin luvattu ottaa muutama matkustaja mukaan ja aikamoinen
jengihan se sitten oli. Yksi vanha sokea mies, yksi lapsi, yksi
nuorimies ja kolme naista, jotka oksenteli koko matkan.

Aika aallokkoa oli koko matka Woleaille ja ei voi sanoa kuin etta eipa
juuri kiinnosta nuo seuraavat viisi paivaa merella, hyh. Naita paikkoja
tulee ikava, mutta purjehduksia ei kylla todella. Se on vaan sellaista,
etta odotat jokaisen paivan olevan ohi ja se on kylla typerinta ikina
tehda asioita joiden odottaa vaan olevan ohi. Mutta taytyy nyt ajatella,
etta tama on viimeinen. Ihan jannaa ois kylla ehka kokeilla
purjehtimista ilman lapsia, olisi aika erilaista, kun voi vaan torkkua
kannella, jos on vahan paha olo eika tarvitse keskittya kehenkaan
muuhun.

Nyt siis oltiin yksi yo Woleailla. Tanaan katsotaan milta saaennuste
nayttaa ja luultavasti jatketaan tanaan iltapaivalla kohti Palauta.

Koulun alku

Ifalikilla edelleen. Nyt ollaan sentaan paatetty lahtopaiva. Keskiviikkona taalla
on taas jotkut juhlallisuudet, joihin viela jaadaan, mutta torstaiaamuna nousee
ankkuri. Siita tulee surullista. Lahteminen oisi ihan jees, jos voisi vaan suoraan
hypata Palaulle, mutta kun ensin pitaisi taistella kuusi paivaa keikkumista.

Taalla on ollut hirmuisesti harjoittelua keksiviikkoa varten. Tytot halusi mut
mukaan tanssijuttuunsa ja siinahan sita onkin sitten harjoittelemista. Ihan hullun
monta erilaista tanssia ja erityisen haastavaksi sen tekee se, etta monet niista
on seka melodialtaan, etta liikkeiltaan tosi samankaltaisia vain joku pieni
kriittinen ero. Ja mina kun en niista laulunsanoista tajua mitaan, niin se on ihan
mahdotonta tunnistaa, etta mikas lauluista nyt oli kyseessa, etta osaisin yhdistaa
oikeat tanssikuviot. Etta taitaa tulla ihan mielenkiintoinen kokemus.

Eilen alkoi koulu loman jalkeen. Kavin siellakin kurkistelemassa. Kiersin joka
luokassa ja esittelin missa "mun saari" sijaitsee ja naytin kuvia Norjasta
vaittaen, etta kyseessa on Suomi. Kaikkein vanhimpia pyysin kirjoittamaan kirjeen
(voisin vieda ne jollekin yla-asteelle?). Eilen jo yksi tytto tuli kirjeensa
kanssa, etta jos voisin korjata virheet ja oli kylla liikuttava kertomus hanen
perheestaan. Janna nahda mita saan tanaan kasiini, kun muutkin on valmiit. Eilen
kun olin kiertanyt kaikki luokat ja olin lahdossa takaisin, tuli 14-vuotiaiden
opettaja kysymaan, etta jos voisin tulla takaisin iltapaivalla pitamaan hanen
"general science" tuntinsa. Eipa tullut enempaa juteltua, etta mitas se general
science on tai mita han haluaa mun siella tekevan. Ajattelin, etta lahinna varmaan
hopisevan taas jotain Suomesta tai muista paikoista. Mutta ei. Kun saavuin
paikalle, syliin isketaan pino kirjoja: "Aihe on tanaan valo". Okei, hienoa, oon
hirvean hyva tammosissa jutuissa jo suomeksi, joten elektro-magneettisten-aaltojen
(en edes tiennyt etta valo on semmosta) selittaminen englanniksi sujuu varmaan
hirveen napparasti. Voi jestas. Luin sitten nopsakkaasti kappaleen lapi kahdessa
minuutissa ja totesin, etta taytyy vaan luottaa kykyyni puhua vakuuttavasti
asiasta, josta en tieda mitaan. Silla opettajalla tuntui olevan ihan hillittomat
odotukset, etta osaan selittaa kaikki mahdolliset tieteelliset termit ja ymmarran
hirveen syvallisesti kaiken sahkoon ja magnetiikkaan liittyvan. Ja ihan
mielenkiintoista oli myos yrittaa selittaa kasitteita "electric field" ja
"magnetic field" jengille, joka ei ole ikina edes nahnyt magneettia tai mitaan
sahkolla toimivaa. Opettaja ei kylla tuntunut ymmartavan hirveesti mua enempaa,
valilla han teki tarkentavia kysymyksia ja mun vastaukset meni perinteiseen: "joo,
tosi hyva kysymys...oiskos ketaan joka tietaa vastauksen? Koittakaapas etsia
kirjasta...". Samalla itse kiireella selaten, jos loytaisi jonkun lausahduksen,
joka auttaa mut pinteesta. Mutta hyvinhan se sitten sujui, opettaja ainakin oli
aivan haltioissaan, kun luokka sai oppitunnin "kunnollisella" englannilla, tunnin
asiasisalto olikin sitten ihan toinen juttu.

Taalla siis opetus on muistaakseni 7.luokasta (14-vuotiaat) asti kokonaan
englannilla. Tai niin sen ainakin pitaisi olla. Ja siltikaan kukaan ei puhu
juurikaan englantia...mutta ihan keinotekoistahan se on, etta enkuksi kaydaan
koulua, mutta opettajana on joku, joka ei luultavasti koskaan edes ollut englannin
kielisessa maassa, eika niilla oppilailla ole ikina edes mahdollisuutta kayttaa
sita englantiaan missaan.

Loppuun viela sadat synttarihalit Aliisalle, ma puen mun hienoimman lavalavan
paalle sun kunniaksi ;)

Hyvaa uutta vuotta!

Me ollaan edelleen Ifalikilla. Kaikki muut sairastelee eika
kenenkaan tee mieli lahtea muutenkaan. Nyt on niin paljon kirjoittamatta etten
tieda mista aloittaa. Ihan huisi hitti oli, kun keksin vieda kitarani maihin.
Usein iltaisin uudet ystavani tulee hakemaan mut kanootilla maihin ja soitellaan
kukin vuorotellen - mitaan hirvean tahtia ei olla kukaan. Kaikki tuntuu jo niin
tavalliselta, mutta valilla heraa miettimaan, kun istuu kannella ja kaksi tyttoa
saapuu kanootilla hakemaan, toinen istuu keulassa soitellen kitaraa ja toinen
laulaa. Kaikki myos ihan innokkaina ottaa mut mukaan joka juttuun. Yksi ilta tytot
tuli hakemaan mua, koska he halusivat mun tapaavan sukulaispojan Catwinin, joka
oli "tosi hyva soittamaan kitaraa". Catwin veikin mut sitten mukanaan
harjoituksiin uudenvuoden juhlia varten - hanen kylansa nuoret olivat vastuussa
esityksesta. Suunnitelmat ei vissiin olleet ihan valmiit, koska varsinainen
harjoittelu siirrettiin seuraavalle illalle. Ne oli taas niita hetkia, mita ehka
ikavoi: nelja paidatonta miesta istuu soittamassa kitaraa ymparilla ja muut laulaa
;). Joulun juhlinnoissa paadyin seisomaan kirkossa tahtimuodostelmassa
kukkaseppelein verhottuna ja keltaisella jauheella maalattuna - kaikki oli ihan
haltioissaan, etta osallistuin. Koko systeemi paattyi siihen, etta kirkon pihalla
kylan paallikko pyytaa mut eteen katteleeman itseaan ja ilmoittaa: "nyt sa seisot
tassa ja kaikki ystavasi tulevat onnittelemaan sinua". Siina sitten seisottiin kun
kaikki vuorotellen tuli kattelemaan. Ihanaa on ollut ja ihan hirvean vaikeaa
varmasti lahtea. Kaikki pitaa hirmuisen hyvaa huolta koko ajan. Erityisesti, kun
olen maissa pimean jalkeen, on koko ajan joku tytoista kasipuolessa eika jata mua
hetkeksikaan yksin. Eipa silla, etta tyttojen tarvitsisi huolissaan olla, kaikki
muutkin kun on koko ajan varmistamassa, etta kaikki on varmasti hyvin.

Uusivuosi toi saapuessaan surullisia asioita. Uudenvuoden aatto sujui aika
rauhallisesti. Nuokuin hereilla kannella kahteentoista - Kelng oli luvannut ampua
hataraketin uudenvuoden kunniaksi. Se olikin ihan kiva, etta ne hataraketit tuli
kokeiltua...seitsaman "ammuttiin" ja yksi toimi. Hieno aloitus uudellevuodella.
Vuoden viimeisena iltapaivana meilla oli myos kylassa nuori 15-vuotias poika,
Chelix. Kleng ja lapset olivat tavanneet hanet rannalla ja han tuli kanootin
kanssa mukana, kun he lahtivat veneelle. Yhden ystavani pikkuveli. Han istuskeli
veneessa ylpeana, kun oli paassyt kylailylle - yksikaan hanen ikaisensa ei ole
tullut viela kaymaan, lahinna aikuiset ja nuoremmat lapset. Chelix muistutteli mua
ylpeana super isosta kookoksesta, jonka oli kiivennyt minulle, kun olin kylassa.
Hirmuisen iloinen poika.

Seuraavana aamuna, kun saavuttiin rantaan tarkoituksena suunnata kirkolle
uudenvuodenjuhliin, saimme kuulla, etta samana aamuna Chelix oli pudonnut
kookospalmusta ja kuollut. Hirvea jarkytys, jopa meille, jotka hanet vasta oltiin
tavattu. Palmusta putoaminen on taalla varmaan aika meilla autokolariin verrattava
tapa kuolla: ei mikaan hirvean harvinainen ja tapahtuu yleensa nuorille miehille.
Mina ja Anne lahdettiin ystavamme Alvinan kanssa kuolleen pojan talolle. Talo oli
taynna ja suuri osa ihmisista istui ulkopuolella. Mekin istahdettiin Alvinan
kanssa yhden oviaukon tuntumaan. Chelixin ruumis oli keskella talon lattiaa ja
ihmiset ymparilla. Hanet oli koristeltu kukkasin ja perinteiseen tapaan kaikki
tulijat toivat lavalavan, jonka asettivat hanen paalleen kuin peitoksi. Aikamoinen
pino niita olikin jo kertynyt. Me kaytiin Annen kanssa viemassa myos oma
"lavalavamme" - Annen aidin virkkaama pieni peitto. Kaikki, erityisesti sisalla,
lauloi (ilmeisesti rukouksia) ja sisalla erityisesti naiset kiljui ja itki.
Surullisinta oli katsoa pikkuveljea, joka istui veljensa vieressa ja naytti aivan
murtuneelta.

Taalla kuolema on ihanan luonnollinen asia: kaikki lapsista alkaen saa tulla ja
ruumis on nakyvilla ja voit surra ja kiljua ja mita vaan. Meilla se on vahan niin,
etta ruumis kuljetetaan johonkin jaakaappiin ja kaikki on vaan yhta laitosta.
Rannalla miehet nikkaroi arkkua ja toiset kaivoi hautaa. Tuntui myos, etta on
enemman lupa olla iloinen. Kotona mulla on yleensa sellainen olo, etta on tosi
vaarin nauraa tai edes hymyilla, vaikka silta tuntuisikin. Taalla ei tarvitse
"esittaa" murheenmurtamaa ilmetta koko ajan. Totta kai ihmiset suree ja on
jarkyttyneita, mutta saa sita hymyilla, jos joku sanoo hauskan jutun. Tosi oudolta
sen sijaan tuntui, kun tapasi pojan perheen: isan, siskon ja isoveljen. Kaikki
toivotti hymyillen "Happy New Year" ja ei siina tiennyt mita siihen sanoisi.

Seuraavana paivana oli hautajaiset. Mentiin taas talolle, jossa kaikki rukoilu ja
itku jatkui edelleen. Alvina ohjeisti meita, etta nyt saadaan menna sanomaan
viimeiset jaahyvaiset. Seurattiin hanta taloon, jossa kaikki vuorotellen kumartui
ruumiin viereen. Laulut ja rukoukset jatkui, ihmiset tuli ja meni ja tuli
takaisin. Hyvin vapaata oleskelua talon tuntumassa siis. Jonkin ajan paasta miehet
toivat arkun ja Chelixin ruumis nostettiin siihen. Viela lisaa rukoilua ja itkua,
pappikin puhui, kunnes alkoi kuulua vasaran pauketta miesten naulatessa arkkua
umpeen. Sitten lahti kulkue hautausmaalle. Pappi puhui taas ja sitten arrku
laskettiin hautaan. Miehet alkoi lapioida hiekkaa hautaan, erityisesti Chelixin
isoveli, joka ei antanut periksi ennen kuin oli saanut aseteltua viimeisenkin
kiven haudan ymparille.

Aika aloitus siis talle vuodelle. Nyt on paallisinpuolin elama taalla taas
raiteillaan, toki tuollainen tapahtuma kaikkiin vaikuttaa. Eilen taas jo leikin
lasten kanssa rannalla (naiden paikallisten uusi suosikki on Pikkuiset kultakalat
:D) ja illalla tytot tuli hakemaan mua rannalle. Muutama nuori poika oli tulossa
kanootilla (jossa on purje) Woleailta, seuraavalta atollilta. Sinne on kai noin 40
merimailia matkaa, eli aikamoinen setti kanootilla, ainoana navigointina tahdet ja
virtaukset. Niitakin tarinoita on kuultu muutama miten virta on vienyt ja miehet
ovat paatyneet ajelehtimaan pariksi viikoksi ennen kuin joku rahtialus on
loytanyt. Odoteltiin siis rannalla, laulettiin ja tytot sitoi suurista, kuivista
palmunlehdista tosi korkeita "paaleja", jotka laitettiin pystyyn hiekkaan ja
tuikattiin tuleen. Merkkeja pojille, etta osaisivat suunnistaa pimeassa yossa
takaisin ja riutan sisalle. Mun piti lahtea takaisin ennen kuin kanootti oli
perilla ja kylla nukkumaan mennessa mietitytti millaisia uutisia kuulee seuraavana
aamuna. Mutta onneksi hyvia! Kanootti selviytyi hienosti takaisin!

Uusivuosi jatkukoon iloisemmin kuin alkoi. Taalla jatketaan kukkaseppelein,
kanootein, taroa syoden ja lauluja laulaen.

Joulujuhlat

Jouluaatto valkeni rankkasateessa. Syotiin aamupalaa ja Anne ja Kleng lauloi
synttarilaulun. Sain lahjankin - tosi hienon lavalavan, Anne oli ollut maissa
kaymassa vaihtokauppaa. Kerailtiin sadevetta tankkeihin ja odoteltiin sateen
laantumista, etta paastaan maihin. Sita olisi saanutkin kylla odotella ja hetken
paasta luovutettiin ja hypattiin kumiveneeseen. Ensimmaiseksi suunnattiin tyttojen
luo, jotka olivat pyytaneet meita tulemaan, kun halusivat juhlia synttareita.
Paastiin kookoslehtikaton alle kuivattelemaan, saatiin kukkaseppeleet paahan ja
synttarilaulut raikasi englanniksi, norjaksi ja suomeksi. Naiset olivat
valmistaneet meille myos paikallista ruokaa - jota vahan jannityksella odotin. Se
oli kuitenkin ihan parhaimmasta paasta - keitettya taroa (vahan perunamaista
ehka?) kookoskermalla. Perinteiseen tyyliin kaikki halusi, etta vaan me syodaan,
eivatka olisi itse ottaneet mitaan, mutta yhta perinteisesti ruokaa oli taas
valmistettu ehka kahdeksan kertaa niin paljon, kun me ikina onnistuttaisiin
popsimaan. Lopulta jakamisyritykseni menivat lapi ja ainakin lapset tuli hakemaan
taro-palasensa. Me oltiin myos tehty "synttarikakkua" joka meni hyvin kaupaksi ja
kaikki innoikkana popsi sen lehtilautasilta. Ihan superihana synattaritunnelma.

Ekoista synttarijuhlista jatkettiin matkaa Markuksen luo, jo ensimmaisena paivana
ilmoitti, etta synttareita juhlitaan sitten hanen luonaan. Taman jalkeen han joka
paiva palasi raportoimaan tilanteesta ja 23.paivan iltana han viela saapui
kertomaan, etta nyt han tuli vahvistamaan, etta synttarijuhlat ovat huomenna ja
etta hanen vaimonsa on valmistanut paikallista ruokaa ja toiset ovat juuri
kanooteillaan hakemassa polttopuita viereisesta saaresta synttareita varten. Olen
kylla niin otettu, miten kaikki haluaa nahda vaivaa ja ovat aivan innoissaan
jarjestamassa ja onnittelemassa. Taalla helposti tuntee olonsa tervetulleeksi.
Mutta siis matkalla Markukselle pysahdyttiin viela yhden opettajan talolla. Han
halusi esitella, miten he valmistavat yhta jouluherkkuaan. Ruoka tehdaan
breadfruitista, sita liotellaan ja keitellaan ja siiviloidaan ja leivotaan ja
vaiks mita, mutta kiinnostavinta oli, etta taman jalkeen se kiedotaan
lehtikaareisiin ja haudataan maahan. Haudataan maahan kahdeksi vuodeksi. Eli tana
jouluna herkutellaan breadfruitia vm-09, nam! Erityisen savayksen teki kirkkaan
pinkki vari, kun breadfruitmassa oli varjatty elintarvikevareilla.

Markuksen luo kun paastiin kajahti taas Happy Birthday ilmoille ja lisaa kukkasia
paahan. Markus itse ei viela ollut kotona, mutta koko hanen perheensa vaimo,
lapset ja vaimon aiti ja siskot toivottivat meidat tervetulleiksi, onnittelivat ja
olivat laittaneet ruokaa. Tatakaan ei kylla Suomessa ikina sattuisi: kutsu omille
synttareille jonkun luo, jonka olet tavannut kerran ja kun saavut, on paikalla
vaan ihmisia, joita et ole ikina edes nahnyt, mutta jotka juhlistavat sinua kuin
olisit osa perhetta. Taalla maisteltiin taroa vahan eri muodossa, kalaa,
keittobanaaneita ja uutta suosikkiani kookosoljyssa paistettua breadfruitia.
Markus kertoi kiivenneensa sen puusta aamulla rankkasateessa. Se breadfruit oli
eka maistamani paikallinen ruokalaji, joka on tosissaan hyvaa. Taro ja
keittobanaanit on yleensa joko ihan ok, koska eivat maistu oikein miltaan tai
vahan silla rajalla, etta tuleeko paha olo vai ei. En tieda ollaanko taalla
Ifalikilla parempia kokkeja kuin muualla vai olenko alkanut tottua, koska taalla
myos nama taro- ja banaanisetit on olleet tosi jees. Markuksen luona viihdyttiin
varmaan pari tuntia, Liva ja Markuksen samanikainen poika innoissaan paineli
kissanpoikasen ja tipujen perassa (yksi melkein kuoli kasittelyssa, mutta elpyi).

Illalla juhlittiin jouluaattoa veneella. Meidan jouluillallinen koostui Klengin
nappaamasta tonnikalasta ja perunoista. Synttarikakkua jalkkariksi ja sitten
olikin jannittava pakettien avaamisvuoro. Liva oli aivan innoissaan, mutta ei
niinkaan siita etta itse saisi paketteja, vaan han oli aluksi vahvasti sita
mielta, etta ne on kaikki mulle, koska mulla on synttarit. Taalla ei noiden
lahjojen takia olla kauheasti stressattu. Taman perinteen voisi omaksua kotonakin:
lahjat pakettiin pari tuntia ennen avaamista (paperia kun ei oikein ole niin
huivit ym. kay myos hyvin) ja ainoastaan jotain mita voit loytaa omasta talostasi
tai viereisesta metsasta :D Juuri semmoisia lahjoja meidan paketeista paljastui.
Kleng sai Annelta taman tekeman maalauksen, mina puudelfiinin, joka saatiin
Solomoneilta, Anne lavalavan, Liva hammasharjan ja kirjan ja Edgarista en edes
muista. Mun antamat "lahjat" oli kortti jokaiselle. Liva sai esimerkiksi
kissakortin, josta oli aivan liekeissa.

Taalla juhlitaan joulua joulupaivana: ensin kirkko ja sitten muuta ohjelmaa. Me
suunnattiin ennen kirkkoa taas niiden naisten luo, jotka jarjesti synttaritkin. He
olivat luvanneet auttaa meita valmistautumaan kirkkoon. Saatiin uudet lavalavat ja
kukkaseppeleet paahan. (Se on ihmeellista miten he jakelee niita lavalavoja pois
tuosta vain tai vaihtaa pakettii kahvia...siihen menee ainakin kaksi viikkoa kun
sellaisen tekee. Mutta todella suuresti arvostan, kun he haluaa meille sellaiset
antaa.) Kirkosta pidin enemman kuin muissa paikoissa. Taalla laulettiin paljon!
Monesti kay aika puuduttavaksi istua ja kuunnella kielta, josta ei ymmarra kuin
viisi sanaa. Tosi hienoa katseltavaa myos, miten kaikki oli pukeutuneet
kaikenvarisiin lavalavoihin, upeita kukkaseppeleita, joillain esiintyjilla oli
palmunlehdista tehty hame tai koristeita ja monet olivat maalanneet itseaan,
useimmiten keltaisella.

Kirkon jalkeen kaikki asettui pihamaalle omien sukulaistensa kanssa (miten sekin
erotellaan kun kaikki on sukua) syomaan ja odottelemaan ohjelman alkamista. Koko
kyla oli yhdessa koonnut meille korillisen ruokaa: breadfruitia, taroa, banaania
ja kalaa. Ensimmainen ohjelmanumero oli lahjojen jako. Heilla oli sellainen
systeemi, etta jokainen hankkii yhden lahjan (ja tietaa kenelle se on), lahjat on
koottu yhteen paikkaan ja sitten ne jaetaan saajille. Keskella olikin iso kasa
lehdista punottuja koreja, joihin lahes kaikki olivat lahjansa pakanneet.
Puolivalissa kajahti "Merry Christmas to yacht boat La Familia!". Me ei tiedetty
olevamme mukana, mutta saatiin pussi sitruunoita ja metrin pituinen papu ja
kortissa luki "from Osama, where you first tried fried breadfruit". Sehan oli siis
Markukselta, joka partoineen ehka muistuttaa kaukaisesti Osamaa :D

Ruoan ja lahjojen jalkeen Anne lahti veneelle lapsien kanssa nukkumaan, mutta ma
ja Kleng jaatiin juhliin. Seuraavaksi ohjelmassa oli tanssia. Ekana esiintyi
koululaiset ja sitten myos vanhemmat tanssijat. Ihan huisin hienoa! Kaikilla oli
aivan upeat asusteet, maalaukset ja monet oli tosi taitavia esiintyjia. Koko
iltapaiva vietettiin kirkolla katsoen esityksia tai vain jutellen. Yksi mies,
Dominique, jolle kerroin opiskelleeni pari vuotta opettajaksi, alkoi jarjestaa
mulle tapaamista saaren opettajien kanssa. Han oli itse hirvean huolissaan
lapsista ja koulusysteemista, koska siina oli hanen mielestaan niin paljon huonoa
(meidan mielipiteet itse asiassa kohtasi aika taysin). Juttelin hanen kanssa
pitkaan ja han otti todella asiakseen jarjestaa mut tapaamaan muita opettajia,
etta voin "antaa neuvoja". Loppua kohti alkoi kuulostaa jo silta, etta Dominique
odottaa mun suunnilleen uudistavan koko koulusysteemin. Vahan oli odotukset
korkealla, taitaa tulla janna tapaaminen. Han myos hyvin pitkaan puhui sen
puolesta, miten kovasti he tarvitsisivat minua, etta jos voitaisiin jaada
pidemmaksi aikaa ja toki olisi hirvean hyva, jos ma tulisin pian takaisin.Ma oon
kylla monesti miettinyt, etta tallaisessa paikassa olisi hauska viettaa aikaa
pidempaan, etta paasisi oikeasti sisalle siihen ajatusmaailmaan. Nain nopeasti se
ei onnistu. Oon myos aika vakuuttunut, etta jos tama olisi vasta mun alkumatka,
enka olisi ollut poissa niin kauaa, niin olisin varmaan jaanyt Kapingalle tai
tanne :D Nyt ei kylla viitsi, alkaa pelatko. Sellaista joulua meilla,
hyvaa joulua teille, katsotaan koska lahdetaan vai jaadaanko kenties uudeksi
vuodeksi...