…ja taalla aletaan olla joulutunnelmissa. Tanaan paastiin ekaa kertaa maalle ja
nakemaan kyla. Me mentiin yhdessa Annen ja Edgarin kanssa ja oli kylla kokemus.
Ifalik, yksi paikoista, joita ei luulisi olevan olemassa. Turkoosin meren
ymparoima atolli, ymparilla riutta johon aallot murtuu ja kaaressa muutama
pienehko vihrea saari palmuineen. Asumukset on taallakin rakennettu vain
ympariston tarjoamista materiaaleista – lahinna kai siis palmuista. Kulkuvalineena
kanootti – purjeella tai ilman. Silla liikutaan seka laguunin sisassa, etta
lahdetaan saasta riippuen myos ulos kalastamaan. Kalastajan saapuessa takaisin,
voi kanootin asennosta nahda onko kalaa tullut vai ei. Tata on nahty Vanuatulta
asti lahes joka paikassa, mutta Ifalikilla perinteet on sailytetty viela
vahvemmin. Miehet pukeutuvat perinteen mukaisesti tietynlaiseen lannevaatteeseen,
joka peittaa vain kriittisimmat kohdat ja naisten ainoa asuste on lavalava,
lantiolle hameeksi kietaistu kangas, ei mitaan ylaosia.
Vaikka Ifalik onkin lahempana ”suurempia” kylia kuin esimerkiksi Kapingamarangi,
vaikuttaa se silti olevan lahes yhta ulottumattomissa. Sama laiva tannekin tuo
tarvikkeita jokusen kerran vuodessa ja nyt on sekin dengue-epidemian takia
jattanyt tulematta, joten esimerkiksi sokerin peraan kaikki kyselee. Kun miettii
kuinka ”kaukana kaikesta” tama on ja miten vahvasti perinteet nakyvat, voi
helposti luulla, etta taalla ei tiedeta mitaan muun maailman menosta. Aika vaara
luulo. Juteltiin kylan paallikon kanssa – joka on saapumisestamme asti joka paiva
tullut kahville :D – ja han kertoi opiskelleensa ja asuneensa 12 vuotta
Yhdysvalloissa. Opiskelut loppui siihen, kun han tippui palmusta ja loi
paansa…Ihmiset muutenkin vaikuttaa olevan ihan tietoisia valinnastaan elaa nain.
Paljon toki on olosuhteiden sanelemaa, mutta kylla heillakin ihan muiden saarien
ja atollien tapaan olisi mahdollisuus esimerkiksi shortsit ja t-paita –lookiin,
mutta he ovat paattaneet pitaa perinteet elossa. Eristyksissa asuminen nakyy kylla
taallakin joissain ajatusmalleissa – usein esimerkiksi kysymykset liittyen
paikkaan josta tulen, ovat muodossa: ”millainen saari se on” tai ”kuinka pitka
matka sinun saareltasi on tanne”. Ei tule edes mieleen, etta kaikki ei asu
saarella, koska koko Micronesia (ja ymparoivatkin maat) on vain pikkusaaria. Ja
lahes kaikki siis puhuvat todella hyvaa englantia pikkukoululaisista lahtien, etta
kommunikointi ei ole ongelma.
Meilla oli tanaan siis hieno retki maihin. Koko paikka oli kuin taydellinen
mielikuva Tyynemeren saaresta – joskus kauan sitten. Miehet lannevaatteissaan
kalastamassa, tytoilla paksut, pitkat, mustat hiukset ja rinnat paljaina. Muutama
nuori tytto lahti nayttamaan meille ymparistoa – ja ymparilla juoksi perinteinen
lapsilauma, aivan innoissaan pikku-Edgarista. Nahtiin koulu ja toisella puolella
saarta oleva upea pitka valkoinen hiekkaranta ja riutalle murtuvat isot aallot.
Taalla voi kylla menna uimaan saalla kuin saalla, riutta suojaa isoiltakin
aalloilta. Mereen pulahduksen jalkeen jatkettiin takaisin kylaan. Yksi tytoista
johdatti meidat talolleen. Ulkona narulla roikkui varmaan kymmenen lavalavaa,
niita naisten asuja siis, kasintehtyja. Tosi upeasti valmistettuja, paksuhkoa
kangasta, tulee ihan mieleen pirtanauhat (hullusti enemman hommaa vaan): upeat
kuviot ja jokaisella saarella on oma reunakuviointinsa, josta sen voi tunnistaa.
Tytto sanoi, etta haluaa antaa meille lahjaksi kutomansa lavalavan. Kummallekin
solmittiin jollain kaislankorrella lavalava lanteille ja oli ne kylla hienot. Me
ei paasty viela sille tasolle, etta oltaisiin paikalliseen tyyliin ihan
ylaosattomissa oltu, mutta lavalava ja bikinit. Seuraavaksi saatiin viela ihanasti
tuoksuvat kukkaseppeleet paahan. Oijoi! Tallaiseen ei kuvittele edes tormaavansa,
aika ainutlaatuinen paikka. Kleng nauroi, kun saavuttiin takaisin veneelle taysin
erinakoisina kuin sielta lahtiessa, Ifalik oli tehnyt tehtavansa jo parissa
tunnissa :D
Illalla leivottiin piparkakkuja ja saatiin taas paljon kanootteja kylailemaan ja
juttelemaan. Uusi, hassu ystavamme Marcus tuli taas kaymaan, talla kertaa
lapsetkin mukana. Han oli selkeasti ottanut sydamen asiakseen jarjestaa mulle
synttarit, muistutteli siita useaan otteeseen. Tiedossa kuulemma ainakin laplapia
(ihan karsea paikallinen ruoka...). Tuli toinenkin synttarijuhla tarjous, kun
paikalle melonut nuorimies kertoi veljellaan olevan synttarit samana paivana,
joten voidaan juhlia yhdessa. Taitaa tulla erikoisin joulu tahan mennessa!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti