Eilen, maanantaina, saavuttiin juuri ennen auringonlaskua Ifalikille.
Koko paivan jannitettiin ehditaanko niin valoisaan aikaan, etta paastaan
atollin sisaan ja juuri ja juuri onnistuttiin. Puoli tuntia myohemmin
olisi varmaan ollut joo liian vaikea sisaantulo.Kuusi yota ja seitseman
paivaa kesti matka Kapingamarangilta. Koko matkano li kova tuuli ja
seitsemasta paivasta varmaan kuusi satoi…ihan alkoi jo muistuttaa matkaa
Uudesta-Seelannista. Toisaalta hienoa, kun oli tuulta ja edettiin
nopeasti, mutta samalla tosi vasyttavaa. Ihan jo pelkka oleminen vaatii
voimia, saatika sitten ruoanlaitto tai muut pakolliset hommat. Sisalla
veneessa on hirmu kuuma ja kostea, kun kaikki luukut taytyy pitaa
kiinni. Yleensa yovahdit (ja paivatkin) sujuu aika leppoisasti, kun
tuulta on sen verran, etta windpilot (automaattiohjaussysteemi, joka
toimii tuulella) hoitaa suurimmaksi osaksi homman ja vaatii vaan valilla
hiukan fiksausta. Nyt tuulta oli kuitenkin niin paljon, etta jonkun piti
seista koko ajan tarkkana ruorin takan seka paivin etta oin.
Erityisesti yovahdit olikin tosi raskaita. Lapset oli hiukan kipeita,
joten ma ja Kleng tehtiin yot kahdestaan. Ma olin yleensa ulkona yhdesta
tai kahdesta yolla seitsemaan tai kahdeksaan aamulla. Tuommoinen kuuden
tunnin vahti on muutenkin tosi pitka, joten kaatosateessa ja hirveessa
tuulessa se alkoi olla jo aikamoista toimintaa. Aika nopeasti uuteen
rytmiin kuitenkin tottuu ja hyvin se sujui. Ja taalla on onneksi niin
lammin, etta ulkona voi helkposti seista shortsien ja takin kanssa koko
yon vaiks olisikin lapimarka. Ei meilla nyt siis mitaan ihan hullua
kelia kylla ollut, mutta kun on viime kuukausina tottunut aika pitkalti
sellaiseen rauhalliseen menoon auringossa ja johonkin 10 – 15 solmun
tuuleen niin vahan jannitti, kun yhtakkia vaihtuikin sateeseen ja 25
solmuun ja siita ylospain. Klengilla taisi olla parhaimmillaan yhtena
yona 38 solmua. Voi jestas, siina kohtaa ma en kylla enaa varmaan
parjaisi tai ainakaan uskaltaisi olla ohjaamassa, kun on jo niin hullut
voimat veneessa. Tosi vasyttava matka ja viiden paivan jalkeen alkoi
kylla olo jo sellainen olo, etta kauaa ei enaa jaksa, jos kaikki yot on
niin hurjaa menoa. Viimeisena yona alkoi jo aallotkin kasvaa, mika vaan
lisasi mun jannitysta, kun sai olla entista tarkempana. Valilla kun tuli
isompia aaltoja niin mentiin ihan kallellaan vetta vaan tulvien
kannelle.
Olikin siis hieno tunne, kun Ifalik haamotti horisontissa! Kun viimein
oltiin pysahdyksissa niin tuntui, etta sita vaan tarisee, kun ei ole
tottunut moiseen paikkaoloon laisinkaan. Ja illalla tuli uni aika
nopsaan. Tama Ifalik on Kapingamarangia pienempi atolli. Paikka, jossa
elellaan ilmeisesti hyvin perinteiseen tapaan. Miehet lannevaatteissa
tuli kanooteilla tervehtimaan: ensin yksi paallikoista ja sitten paljon
muita. Ei olla viela tanaan paasty rantaan, koska kylassa oli kuulemma
joku kuollut viime yona ja tanaan on hautajaisjarjestelyja, joten muut
paallikot (?) ei voi ottaa meita vastaan.
Eilen ensimmainen viesti joka saatiin kylalaisilta oli huolestuneet
kyselyt, mista pain ollaan tulossa. Yapilla ja Palaulla on kuulemma
dengue-kuume epidemia ja sielta tulevat veneet ei kai saa edes pysahtya
muilla atolleilla. Mun eka reaktio oli semmoinen
naurunsekainenitku-fiilis. Ei voi olla totta! Ne on juuri ne kaksi
paikkaa joista oli mahdollista lentaa. Ma oon nyt niin monta kertaa
tehnyt lentosuunnitelmia, jotka ei ole onnistuneet ja nyt sitten viela
joku tautiepidemia…(taman jalkeen viela luin aidin sahkopostin, etta
Etela-Korean armeija on halytystilassa ja toki kaikki lennot menee
Soulin kautta, niinpa tietysti :D) Ei kylla tietoa onko se epidemia edes
niin vakava, ehka Palaulle meneminen kuitenkin onnistuu. Toivotaan.
Kaikki bongaamaan tahdenlentoja, loytamaan manteleita riisipuurosta,
rukoilemaan ja tanssimaan vaikka sadetansseja sen puolesta.
Nyt kuitenkin joulu- ja synttarijuhlat taalla Ifalikilla. Jos olisi
viime jouluna pitanyt veikkailla, missa vietan seuraavan, ei olisi
varmaan Micronesia ollut TOP10:ssa…tai edes 100:ssa. Ollaan toivottu
joululahjaksi sadetta, vene lepailee ihan vinossa, ilmeisesti siksi,
etta vesitankit alkaa olla aikas tyhjat. Tanaan ollaan koko paiva
tyoskennelty joulutunnelman eteen: vene on siivottu purjehduksen
jaljilta, ”jouluvalot” ripustettu ja piparitaikina leivottu (se tuoksu
jo yksinaan sai niin joulufiiliksen!). Ihana olo, kun vene on
paikallaan, taalla on puhdasta, tuoksuu hyvalle ja itse on paassyt
uimaan. Yksi mies, Marcus, juuri tuli kanootin kanssa kaymaan ja toi
meille hienot kukkaseppeleet. Han oli ihan innoissaan kunk uuli, etta
mulla on synttarit pian: ”kerron vaimolleni, etta meidan taytyy
jarjestaa jotain illalla 23.paiva…kookoksia tai jotain.” Haha, tulee
varmaan hassut juhlat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti