Me ollaan edelleen Ifalikilla. Kaikki muut sairastelee eika
kenenkaan tee mieli lahtea muutenkaan. Nyt on niin paljon kirjoittamatta etten
tieda mista aloittaa. Ihan huisi hitti oli, kun keksin vieda kitarani maihin.
Usein iltaisin uudet ystavani tulee hakemaan mut kanootilla maihin ja soitellaan
kukin vuorotellen - mitaan hirvean tahtia ei olla kukaan. Kaikki tuntuu jo niin
tavalliselta, mutta valilla heraa miettimaan, kun istuu kannella ja kaksi tyttoa
saapuu kanootilla hakemaan, toinen istuu keulassa soitellen kitaraa ja toinen
laulaa. Kaikki myos ihan innokkaina ottaa mut mukaan joka juttuun. Yksi ilta tytot
tuli hakemaan mua, koska he halusivat mun tapaavan sukulaispojan Catwinin, joka
oli "tosi hyva soittamaan kitaraa". Catwin veikin mut sitten mukanaan
harjoituksiin uudenvuoden juhlia varten - hanen kylansa nuoret olivat vastuussa
esityksesta. Suunnitelmat ei vissiin olleet ihan valmiit, koska varsinainen
harjoittelu siirrettiin seuraavalle illalle. Ne oli taas niita hetkia, mita ehka
ikavoi: nelja paidatonta miesta istuu soittamassa kitaraa ymparilla ja muut laulaa
;). Joulun juhlinnoissa paadyin seisomaan kirkossa tahtimuodostelmassa
kukkaseppelein verhottuna ja keltaisella jauheella maalattuna - kaikki oli ihan
haltioissaan, etta osallistuin. Koko systeemi paattyi siihen, etta kirkon pihalla
kylan paallikko pyytaa mut eteen katteleeman itseaan ja ilmoittaa: "nyt sa seisot
tassa ja kaikki ystavasi tulevat onnittelemaan sinua". Siina sitten seisottiin kun
kaikki vuorotellen tuli kattelemaan. Ihanaa on ollut ja ihan hirvean vaikeaa
varmasti lahtea. Kaikki pitaa hirmuisen hyvaa huolta koko ajan. Erityisesti, kun
olen maissa pimean jalkeen, on koko ajan joku tytoista kasipuolessa eika jata mua
hetkeksikaan yksin. Eipa silla, etta tyttojen tarvitsisi huolissaan olla, kaikki
muutkin kun on koko ajan varmistamassa, etta kaikki on varmasti hyvin.
Uusivuosi toi saapuessaan surullisia asioita. Uudenvuoden aatto sujui aika
rauhallisesti. Nuokuin hereilla kannella kahteentoista - Kelng oli luvannut ampua
hataraketin uudenvuoden kunniaksi. Se olikin ihan kiva, etta ne hataraketit tuli
kokeiltua...seitsaman "ammuttiin" ja yksi toimi. Hieno aloitus uudellevuodella.
Vuoden viimeisena iltapaivana meilla oli myos kylassa nuori 15-vuotias poika,
Chelix. Kleng ja lapset olivat tavanneet hanet rannalla ja han tuli kanootin
kanssa mukana, kun he lahtivat veneelle. Yhden ystavani pikkuveli. Han istuskeli
veneessa ylpeana, kun oli paassyt kylailylle - yksikaan hanen ikaisensa ei ole
tullut viela kaymaan, lahinna aikuiset ja nuoremmat lapset. Chelix muistutteli mua
ylpeana super isosta kookoksesta, jonka oli kiivennyt minulle, kun olin kylassa.
Hirmuisen iloinen poika.
Seuraavana aamuna, kun saavuttiin rantaan tarkoituksena suunnata kirkolle
uudenvuodenjuhliin, saimme kuulla, etta samana aamuna Chelix oli pudonnut
kookospalmusta ja kuollut. Hirvea jarkytys, jopa meille, jotka hanet vasta oltiin
tavattu. Palmusta putoaminen on taalla varmaan aika meilla autokolariin verrattava
tapa kuolla: ei mikaan hirvean harvinainen ja tapahtuu yleensa nuorille miehille.
Mina ja Anne lahdettiin ystavamme Alvinan kanssa kuolleen pojan talolle. Talo oli
taynna ja suuri osa ihmisista istui ulkopuolella. Mekin istahdettiin Alvinan
kanssa yhden oviaukon tuntumaan. Chelixin ruumis oli keskella talon lattiaa ja
ihmiset ymparilla. Hanet oli koristeltu kukkasin ja perinteiseen tapaan kaikki
tulijat toivat lavalavan, jonka asettivat hanen paalleen kuin peitoksi. Aikamoinen
pino niita olikin jo kertynyt. Me kaytiin Annen kanssa viemassa myos oma
"lavalavamme" - Annen aidin virkkaama pieni peitto. Kaikki, erityisesti sisalla,
lauloi (ilmeisesti rukouksia) ja sisalla erityisesti naiset kiljui ja itki.
Surullisinta oli katsoa pikkuveljea, joka istui veljensa vieressa ja naytti aivan
murtuneelta.
Taalla kuolema on ihanan luonnollinen asia: kaikki lapsista alkaen saa tulla ja
ruumis on nakyvilla ja voit surra ja kiljua ja mita vaan. Meilla se on vahan niin,
etta ruumis kuljetetaan johonkin jaakaappiin ja kaikki on vaan yhta laitosta.
Rannalla miehet nikkaroi arkkua ja toiset kaivoi hautaa. Tuntui myos, etta on
enemman lupa olla iloinen. Kotona mulla on yleensa sellainen olo, etta on tosi
vaarin nauraa tai edes hymyilla, vaikka silta tuntuisikin. Taalla ei tarvitse
"esittaa" murheenmurtamaa ilmetta koko ajan. Totta kai ihmiset suree ja on
jarkyttyneita, mutta saa sita hymyilla, jos joku sanoo hauskan jutun. Tosi oudolta
sen sijaan tuntui, kun tapasi pojan perheen: isan, siskon ja isoveljen. Kaikki
toivotti hymyillen "Happy New Year" ja ei siina tiennyt mita siihen sanoisi.
Seuraavana paivana oli hautajaiset. Mentiin taas talolle, jossa kaikki rukoilu ja
itku jatkui edelleen. Alvina ohjeisti meita, etta nyt saadaan menna sanomaan
viimeiset jaahyvaiset. Seurattiin hanta taloon, jossa kaikki vuorotellen kumartui
ruumiin viereen. Laulut ja rukoukset jatkui, ihmiset tuli ja meni ja tuli
takaisin. Hyvin vapaata oleskelua talon tuntumassa siis. Jonkin ajan paasta miehet
toivat arkun ja Chelixin ruumis nostettiin siihen. Viela lisaa rukoilua ja itkua,
pappikin puhui, kunnes alkoi kuulua vasaran pauketta miesten naulatessa arkkua
umpeen. Sitten lahti kulkue hautausmaalle. Pappi puhui taas ja sitten arrku
laskettiin hautaan. Miehet alkoi lapioida hiekkaa hautaan, erityisesti Chelixin
isoveli, joka ei antanut periksi ennen kuin oli saanut aseteltua viimeisenkin
kiven haudan ymparille.
Aika aloitus siis talle vuodelle. Nyt on paallisinpuolin elama taalla taas
raiteillaan, toki tuollainen tapahtuma kaikkiin vaikuttaa. Eilen taas jo leikin
lasten kanssa rannalla (naiden paikallisten uusi suosikki on Pikkuiset kultakalat
:D) ja illalla tytot tuli hakemaan mua rannalle. Muutama nuori poika oli tulossa
kanootilla (jossa on purje) Woleailta, seuraavalta atollilta. Sinne on kai noin 40
merimailia matkaa, eli aikamoinen setti kanootilla, ainoana navigointina tahdet ja
virtaukset. Niitakin tarinoita on kuultu muutama miten virta on vienyt ja miehet
ovat paatyneet ajelehtimaan pariksi viikoksi ennen kuin joku rahtialus on
loytanyt. Odoteltiin siis rannalla, laulettiin ja tytot sitoi suurista, kuivista
palmunlehdista tosi korkeita "paaleja", jotka laitettiin pystyyn hiekkaan ja
tuikattiin tuleen. Merkkeja pojille, etta osaisivat suunnistaa pimeassa yossa
takaisin ja riutan sisalle. Mun piti lahtea takaisin ennen kuin kanootti oli
perilla ja kylla nukkumaan mennessa mietitytti millaisia uutisia kuulee seuraavana
aamuna. Mutta onneksi hyvia! Kanootti selviytyi hienosti takaisin!
Uusivuosi jatkukoon iloisemmin kuin alkoi. Taalla jatketaan kukkaseppelein,
kanootein, taroa syoden ja lauluja laulaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti