Northland

Sekavin tunnelmin lahdin Waihekelta maanantaina neljan/viiden kuukauden oleskelun jalkeen. Muutenkin haikea olo ja kaikki jaahyvaiset ja sitten tuli surullisia uutisia Suomesta, niin eipa enaa tiennyt miten pain olisi ollut. Viime paivat oli haikeat ja vaikeat, mutta matkaan paasin Celson ja Caileanin kanssa.

Ensin otettiin bussi Aucklandista Whangareihin, jossa oltiin yksi yo. Sielta liftattiin kohti Waipuan Kauri-metsaa. Se oli ihana paikka, oisin voinut jaada sinne metsan keskelle joen rannalle viikoiksi.Telttailtiin siella kolme yota (puhelimenkuuluvuusalueen ulkopuolella, mika sitten aiheuttikin erinaista huolta siella sun taalla). Nahtiin tai pikemminkin tavattiin suurimmat Kauri-puut, jotka hengissa on: Tane Mahuta, Te Matua Ngahere ja muita. Se oli ihan huikeaa, ihan kuin kirkossa olisi ollut, samanlainen tunnelma. Ne oli vaan niin majesteettisia, tuhansia vuosia ne on siella seisseet, vau! Ei vaan voi kuvailla sita fiilista.

 

Four sisters ja Tane Mahuta, metsan herra. Maoreille on upeita tarinoita Tane Mahutasta. Pelkastaan sen latvassa kasvaa ainakin 30 eri kasvilajia.

 

Leireiltiin joen rannassa. Hyttysia oli aikas kivasti, mutta ne ei ole MITAAN verrattuna toiseen verenimijaan, sandflies (niin kuin makaraiset). Olin yhta isoa puremaa. Mulla on edelleen arpia joulukuun etelasaaren reissulta, joten janna nahda kuinka kauan nama kestaa. Kaunista.

Liftailtiin eteenpain Kaikoheen, jossa vietettiin yksi yo. Itarannikko oli aika autiota ja siella ei oikeen mitaan julkista liikennetta ollut, mutta kyydin saaminen oli ihan superhelppoa, vaikka meita oli kolme.

 

 

Ngahwan kuumat lahteet oli loyto Kaikohessa. Yleensa tammoset mestat (esim Rotoruassa) on aikas kalliita koska ne on niin turisteille tarkoitettu. Tama oli ihan puskassa ja siella oli vaan paikallisia, eika maksanut juuri mitaan. Pidin Northlandista, koska taalla oikeasti nakee maori-kulttuuria koko ajan ymparillaan. Suurin osa ihmisista monissa paikoissa on maoreja ja he myos puhuvat omaa kieltaan, kun usein muuten kaytossa on vaan englanti, eika kaikki valttamatta edes puhu sujuvaa maoria. Hyva esimerkki oli, kun nahtiin tuolla Ngahwassa pikkupoikia leikkimassa ja yhtakkia he vaan alkaa tanssia Haka-tanssia (tosi kuuluisa juttu, nykyisin vahan niin kuin kulttuurin symboli, se on se juttu jonka kaikki osaa aina yhdistaa maoreihin). Naki oikeasti ihmisten elavan sita kulttuuria, eika vaan jossain turisteille kaupattavissa "Maori cultural night" mainoksissa.

 

 

 Iho tuntui maailman ihannimalta tuon jalkeen, mutta uikkarit ja pyyhe haisee edelleen kaamealta, vaikka en on olleet kahdesti pesukoneessa...

 

Paihiassa meidan hostellissa oli ilmaiset pyorat ja kajakit, niin tuli aika paljon pyorailtya ja kajakoitiin yksi paiva vesiputouksille uimaan.

 

Paihiassa tavattiin myos ihan upea maorinainen Paitangi, joka tekee perinteisia moko-tatuointeja, kaiverruksia ja oikeasti tuntee kulttuurinsa. Celso meni hanelle tatuoitavaksi ja ma menin mukaan seuraamaan. Opin niin paljon kaikenlaista mokosta ja vaikka mista muusta. Oon pitanyt aika typerana tapaa, miten turistit haluaa maori-tatuointeja ihan vaan asenteella "jotain maori-kuvioita kun ne nayttaa niin kivalta". Kaikki kuviot kun kuitenkin sisaltaa jonkin merkityksen ja saatat kirjoitella ihoosi ihan mita tahansa, tajuamatta, etta se on ihan oikeasti tapa kirjoittaa, ajatellen vaan etta kivoja kuvioita.

Paitangi opetti niin paljon mita Moko-oikeasti merkitsee ja han oli myos hommiensa kanssa hyvin vastuullinen.  Han aina ensin varmisti etta asiakas oikeasti tietaa mita moko merkitsee, on miettinyt sita jne. Han kaytti vaan kuvioita, jotka oikeasti tuntee ja koko prosessi alkoi parin tunnin keskustelulla. Tatuoitava kertoi itsestaan ja ehka mista haluaisi tatuointinsa kertovan. Pai vaan oli niin uskomaton, miten han naki niin taydellisesti mielessaan ne kuviot ja tarinan minka Moko sisaltaisi. Se oli ihan maagista. Jokaisen moko on yksillollinen, juuri sen henkilon tarinan ja kertoman mukaan tehty. Celson tatuoinnista tuli aivan upea ja siina oli kerrottuna kaikki hanelle tarkeat asiat, mutta niin kauniilla tavalla. Pai tyoskentelee Koha-periaatteella: maaritat hinnan itse, minka arvoinen se tyo sinulle on. Pai teki tosi suuren vaikutuksen ja siita se ajatus sitten lahti vahan kaikilla...

Celson kasittelyn jalkeen vuokrattiin auto ja lahdettiin pariksi paivaa ihastelemaan Cape Reingaa yms. mutta palattiin perjantaiksi, kun Cailean oli vuorossa. Sen jalkeen pojat lahtikin takaisin Waihekelle, mina Whangareihin.

 90-mile-beach oli aika huikea. Autovuokraamon ainoat sanat "ette sitten aja ninetymilebeachia". Mita tapahtuu ensimmaisena, kun pojat nakee tienviitan? Hyvin se sujui, siella siis ihan saa ajella. Vuokra-auton kanssa vaan vakuutus ei pade, jos vaikka jaa jumiin. Ei jaaty.

 Cape Reingassa tunnelmaa. Maori-perinteen mukaan kuoleman jalkeen sielut kulkee Cape Reingaan ja sielta jatkavat kohti tuonpuoleista. Vasemmalla Tasmanian meri, oikealla Tyynimeri. Oli aika sinista ja kirkasta. Pari yota nukuttiin tuossa pikku autossa. Sen jalkeen sanky oli aika kiva.

Pari yota olin siis Whangareissa, sen jalkeen kun pojat lahti. Sain sveitsilaisia kavereita ja vietettiin paiva Kauri-museossa. Aika tylsa ja kallis oli, mieluummin oisin viettanyt sen niiden kaurien kanssa metsassa. Tanaan aamulla palasin Paihiaan ja toivon etta huomenna saisin kyydin Aucklandiin. levittelin lappuja kaikkiin hostelleihin, jos joku oisi sinne menossa. Aucklandissa yritan taistella pari paivaa menematta Waihekella, koska muuten taas jumitun sinne, hah, ja sitten suuntaan varmaan pikku hiljaa Kapiti Coastille, lahelle Wellingtonia. Siella odottaa wwooffaus-paikka, jolta odotan paljon. Toivotaan etta osoittautuu hyvaksi!